Kepujohdon ihmisoikeuskäsityksessä on Kiinan mentävä aukko.
Rakastettu Kansanedustaja saa kunnian vastaanottaa vuoden viimeisen Valopää-pystin.

Etelä-Korean sotilasjohdon mukaan kaikkiin Pohjois-Korean provokaatioihin vastataan sotilaallisesti.
Suomalaisten urheilijoiden maailmanvalloitus jatkui tällä viikolla erikoisella tavalla, kun taitoluistelija Laura Lepistö osallistui Pohjois-Koreassa 21. kerran järjestettyyn Paektusan-luistelutapahtumaan.
Kim Jong Il haluttiin esittää isällisenä tarkastajana, joka vierailee ihailemassa työläistensä saavutuksia.
YK:n edustajat tutkailivat tänään hartaasti kuvassa näkyvää, hajonnutta torpedoa Etelä-Korean puolustusministeriössä. Torpedonkappaletta pidetään todisteena siitä, että Pohjois-Korean sukellusvene upotti naapurinsa sota-aluksen Keltaisellamerellä maaliskuussa ja rikkoi näin maidenvälistä ase-lepoa.
Kaduille kokoontuneet kansalaiset polttivat seteleitä ja jakoivat maan johtajaa Kim Jong Iliä arvostelevia lentolehtisiä sen jälkeen kun Pohjois-Korean hallitus ilmoitti maan valuutan wonin uudistamisesta.
Pohjois-Korean kommunistijohto suunnittelee maan talouden avaamista ulkomaisille yrityksille saksalaisten asiantuntijoiden avulla.
Etelä-Korean Incheonissa pohjoiskorealaiset loikkarit valmistelivat tiistaina taas uutta kaasupallolaivuetta entisen kotimaan suuntaan vapautettavaksi.
Hillary Clintonin aloitus ulkoministerinä on ollut komea. Kun Obama nimitti hänet virkaan, monet (allekirjoittanut mukaanlukien) pelkäsivät nimitystä virheaskeleeksi.
Hämmästyttävän kattavan kuvan viime aikoina otsikoissa olleesta maasta saa käyttämällä Google Earthia.
Pohjois-Korean eilinen hyökkäys Etelä-Korean Yeonpyeongin saarelle johti yhteensä neljän ihmisen kuolemaan. Saarelta löydettiin tänään kaksi hyökkäyksen seurauksena menehtynyttä siviiliä.
Etelä-Korea piti ampumaharjoituksensa, mutta tällä kertaa Pohjois-Korea ei vastannut voimalla. Se saattaa jopa päästää ydintarkastajat maahan.
Pohjois-Korean poliittisilla vankileireillä arvioidaan olevan noin 200 000 ihmistä. Harva leirille joutunut edes tietää, mistä häntä syytetään.
Pohjois-Korea ja Yhdysvallat ovat ilmoittaneet sopineensa, että Pohjois-Korea pysäyttää ydinkoeohjelmansa ja lopettaa uraanin rikastamisen Yonbgyonin käsittelylaitoksessa.