Viime päivinä on kerrottu Somalian merirosvoista, mutta Ruotsissa ratkaistaan nyt piraattiasiaa, joka voi vaikuttaa satojen miljoonien ihmisten netinkäyttöön. Pirate Bay-oikeudenkäynnin tuomio julistetaan perjantaina.
Lasten hyväksikäyttö yhdistettynä saatananpalvontaan on ilmiö, joka oli paljon julkisuudessa pari vuosikymmentä sitten. Jälkeenpäin tarkasteltuna syynä syytöksille olivat usein ns. valemuistot.
Britannian korkein oikeus aloitti eilen käsittelyn koskien Julian Assangen luovuttamista Ruotsiin. Oikeusistuimen tehtävänä on päättää, onko Ruotsin antama eurooppalainen pidätysmääräys laillinen.
Syyttäjän mukaan Navalnyi kavalsi valtion metsäyhtiöltä 16 miljoonaa ruplaa vuonna 2009. Navalnyi pitää oikeudenkäyntiä Kremlistä johdettuna poliittisena ajojahtina.
Summa voi nousta, jos juttu jatkuu ylemmissä oikeusasteissa.
Talousrikosrangaistusta pakoileva Maija-Liisa Lahtinen palasi Suomeen, mutta koskemattomuussuojan turvin. Lehtimogulin leski tunnetaan monitahoisesta perintöriidasta.
Anders Behring Breivik on tunnustanut surmanneensa 77 ihmistä pommi-iskussa Oslossa ja ammuskelussa Utøyan saarella. Hän kuitenkin kiistää tehneensä rikoksen ja vetoaa itsepuolustukseen.
Alusta alkaen on ollut selvää, että Anders Behring Breivik pysyy lukkojen takana pitkään, kenties koko loppuelämänsä. Epäselvää on ollut se, tuleeko hänestä vanki vai pakkohoitopotilas.
Jared Loughner, Arizonan joukkomurhaaja, on aloittanut pitkän ja takkuisan matkansa amerikkalaisessa oikeuslaitoksessa. Panokset ovat kovat: veikkaan, että mies joko tuomitaan kuolemaan tai syyntakeettomana pakkohoitoon.
Taideopiskelija Anna Odell näytteli psykoosia, dokumentoi hoidon ja sai Ruotsin pillastumaan. "Halusin avata psykiatrian suljetun maailman", sanoo Odel.

Egyptissä alkoi oikeudenkäynti ex-presidentti Mubarakia vastaan. Guatemalassa neljä upseeria sai 6060 vuoden vankeustuomiot joukkosurmista.
Silvio Berlusconi osaa kuumentaa tunteita möläytyksillään. Mutta osaa hän paljon muutakin. Lue SK:n henkilökuvat Italian politiikan helppoheikistä.
Norjalainen joukkomurhaaja Anders Behring Breivik sai tänään oikeudessa pitää puheen, jossa hän valotti tekojensa taustoja. Oikeus kuitenkin päätti, ettei Breivikin puhetta televisioida.
Ukrainan entinen pääministeri Julija Tymošenko tuomittiin tänään seitsemäksi vuodeksi vankeuteen. Oikeuden mukaan hän ylitti toimivaltansa tehdessään sopimuksen kaasuntoimituksesta Venäjän kanssa vuonna 2009.