Tämän päivän Hufvudstadsbladetista tuli kyyniselle politiikan toimittajalle ihanan nostalginen olo.
EU-häiriköksi ryhtynyt EU:n mallimaa koki imagotappion ranskalaisten silmissä.
Ulkoministeri Alexander Stubb (kok) muutti mielensä USA-suhteista eduskunnan edessä nopeammin kuin juoksee maratonin.
Hallituksen kuntauudistushankkeen vastoinkäymiset ovat herättäneet Mari Kiviniemen johtamassa keskustassa uudestaan henkiin unelman suurten kaupunkien valloittamisesta.
Pitäkää arvostelukyvystänne huolta, tästä se alkaa! Mari Kiviniemen noustua keskustan puheenjohtajaksi kaikki puolueet ovat valmiita virittäytymään vaalitaisteluun.
Alkuvuodesta 2011 Suomen korkeakoulujen opiskelijajärjestöjen edustajat nostivat luurin korvalleen ja soittivat kaikille eduskuntaryhmien kansanedustajaehdokkaille, jonka onnistuivat tavoittamaan. Kysymys kuului: oletteko valmiita sitomaan opintotuen indeksiin?
Miksi kukaan haluaa kansanedustajaksi tai peräti ministeriksi - etenkin kun hövelit toimittajat kirjoittavat ilkeitä heti kun selkänsä kääntää.
Viikon Valopään arvonimestä kamppaili tällä kertaa tasapäisesti kaksi korskeaa naista.
Keskustan Lahden puoluekokouksessa käytävä puheenjohtajakilpa on paljon enemmän kuin pelkkä henkilövaali.
Saksan valtiopäivät äänesti yhdeksän tuntia uudesta presidentistä, mutta Suomen eduskunta hyväksyi kaksi ydinvoimalalupaa alle tunnissa.
Sdp:n puoluesihteeri pureutuu muistelmissaan elämäänsä rajusti kuin Mari Kiviniemi Mikael Jungnerin sormeen.
Paavo Väyrynen teki hyvän vaalituloksensa lähes yksin.
Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki kieltäytyi keskustan presidenttiehdokkuudesta, koska puoluejohto ei luvannut hänen mielestään riittävää vaalirahaa.
”Keskustan puheenjohtajavaali on saamassa huolestuttavia piirteitä” parahtaa kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman.

Euroopan talouskriisin jälkihoito puhutti puoluejohtajia tänään Helsingissä pidetyssä EU-aiheisessa paneelissa.