Fukushiman katastrofista on muodostunut historian toiseksi pahin ydinvoimalaonnettomuus, sijoittuen uhrittoman Three Mile Islandin edelle.
Japanin ydinonnettomuuden ympäristö- ja terveysvaikutukset ovat jäämässä pieniksi.
Informaatiolaskeumassa eivät joditabletit auta.
Puhdistustoimet Fukushiman alueella voivat kestää vuosia. Näin tapahtumat etenivät Fukushiman Dai-ichi-ydinvoimalassa perjantaina 11.3.2011.
Monet eläinlajit ovat palanneet alueelle, jossa tapahtui historian pahin ydinvoimalaonnettomuus.
Fukushima on kaikien aikojen toiseksi vakavin ydinvoimaturma, se tiedetään jo nyt. Toinen Tšernobyl se ei kuitenkaan ole.
Se on täällä taas. Mediassa, mielissä, sydämissä. Kaikkien pelkokuvien äiti, apokalyptisen tuhon painajainen.
Maailman toiseksi vakavin ydinturma vaatii vielä 30 vuoden jälkihoidon.
Ilmastonmuutoksella ja maanjäristysten tuhovaikutuksilla todellakin saattaa olla yhteys. Ei kuitenkaan aivan senkaltainen, kuin hurjimmista Japanin järistyksen jälkeisistä jutuista voisi päätellä.
"Viimeisimmät lukemat ennustetuista aallonkorkeuksista ja avomerellä tehdyistä mittauksista ovat erittäin huolestuttavia. En muista nähneeni tällaisia lukemia missään", sanoo Ilmatieteen laitoksen asiantuntija.
Viisivuotias Tomu Shinozava istuu autotallissa, joka toimittaa nykyisin keittiön virkaa. Isovanhempien koti Sendain kaupungissa vahingoittui maanjäristyksen ja tsunamin seurauksena.
Fukushima 1 -ydinvoimala aiheuttaa edelleen jännitystä Japanissa ja maailmalla. Säteilyturvakeskus kertoo, että voimalaitosalueella säteilyn annosnopeudet ovat maanantaina olleet korkeita.
Kansainvälinen atomienergiajärjestö julkaisee päivittäin taulukon, johon se on kerännyt vahvistamansa tiedot Fukushiman eri reaktorien tilanteesta.
Fukushima Dai-ichi -voimalan tilanne jatkuu edelleen vakavana. Kolmen vaurioituneen yksikön ongelmana on saastuneen veden poistaminen.
Japanissa keskitytään kuolleiden etsimiseen ja samaan aikaan aletaan suunnitella jälleenrakentamista.