Nämä sarjakuvat eivät mahtuneet kymmenen parhaan listalleni tänä vuonna mutta ansaitsevat tulla mainituiksi. Kerron myös, mikä on maailman paras sanomalehtisarjakuva kautta aikojen.
Kotimaisen sarjakuvan osalta vuosi on ollut poikkeuksellisen hyvä - ainakin julkaisujen määrässä mitattuna. Kokeellista sarjakuvaa on taas kerran kokeiltu ja elämäkerrallisia julkaistu runsaasti.
Päiväkirjamaisissa sarjakuvissa haasteena on koukuttaa lukija kahlaamaan tuntemattoman ihmisen elämässä. Oma arki kun ei usein ole kovin kiinnostavaa ainakaan toisten mielestä. Lukijan saa puolelleen, jos onnistuu nostamaan yksityisen yleiselle tasolle - siis antamaan laajempia merkityksiä oman elämän tapahtumille.
Arkea,
ja arkea
Katja Tukiainen kertoo Rusinassa elämänmakuisen ja karheankin tarinan raskaudesta, äitiydestä ja ihmisen ensimmäisestä elintärkeästä suhteesta toiseen ihmiseen. Pelkistäminen ja kaavamaisesta ruutujaosta luopuminen tekevät kirjasta henkilökohtaisen, kuin päiväkirjan, jota lukija pääsee selaamaan. Kaikki tunteet ovat läsnä, ja lukija voi peilata omia kokemuksiaan Tukiaisen kuvaamaan arkeen.
Rusinan ostaa mieskin mielellään myös lahjaksi, koska tällaista valoa ja riemua haluaa jakaa toisillekin.
Karri Laitisen Kafkan tutti liikkuu samantapaisissa arjen asioissa kuin Rusinakin, mutta Laitisen ympäristö on maaseutu. Kirja oli miellyttävä yllätys, sillä yleensä en jaksa lukea muutamaa sivua pitemmälle ns. tavallisen elämän kuvauksia, joissa ei tapahdu mitään. Silti tämän sarjakuvan punainen lanka jäi minulle hämärän peittoon. En löytänyt selitystä sille, miksi päiväkirjaotteet on koostettu juuri tällä tavalla. Laitisen luonnosmainen viiva on taipuisaa ja elävää, siitä pidin kovasti.
Loistava
Amanda Vähämäki
Amanda Vähämäen Äitienpäivä on vahvatunnelmainen ja salaperäisyyttä tihkuva perhekuvaus. Johannes vihaa pappi-isäänsä ja pakenee perheensä ahdistavaa ilmapiiriä aikamatkustamalla. Se onnistuu videon kaukosäätimellä, jolla aikaa voi kelata. Johanneksen parhaalla ystävällä on myös yliluonnollinen kyky: tyttö pääsee nukahtaessaan kenen tahansa uneen. ”Aika on vain joki, jossa me kalastelemme”, Johannes sanoo.
Vähämäen tapa tuoda fantasia arkeen on poikkeuksellisen luontevaa ja lumoavaa. Sarjakuva ei selittele. Lukija pysyy mukana, kiinnostuu unimaisesta tarinasta ja löytää sarjakuvasta joka lukukerralla uusia tasoja. Äitienpäivä ei siis tyhjene kertalukemalla.
Äitienpäivän värimaailma on viehättävä. Ruutujen välien puuttuminen tuntui aluksi raskaalta, mutta tarina itse perustelee, miksi tekijä on tähän päätynyt: aika soljuu virtana, jossa ei ole taukoja.
En ole aikaisemmin lukenut Vähämäen sarjakuvia. Äitienpäivän jälkeen luen kaiken, mitä hän tekee. Kymmenen parhaan listalleni Vähämäki ei kuitenkaan pääse, koska sarjakuva on julkaistu aivan liian pienessä koossa. Vähämäki ansaitsisi, että hänen luomansa lumoava maailma näkyisi kunnon koossa.
Muutenkin ihmettelen, mikä vimma tänä vuonna on ollut julkaista hyvää sarjakuvaa taskukoossa. Marko Turusen Supernormalin sarjakuvat voisivat olla upea lukukokemus, mutta vanha ei enää näe kuvia niin pienestä kirjasta. Samanoloinen koko-ongelma vaivaa myös Aapo Rapin Metiä, mutta siitä kirjasta enemmän myöhemmin.
Anders Nilsenin Sisyfosansaitsee myös maininnan. Klassinen tarina manalan vangista ja Minotauros-hirviöstä on hieno - ja hauska. Pieni kirja antaa lukijalle enemmän kuin uskoisi koon perusteella.
Älkää unohtako
näitä
Suomen Kuvalehdessä viime vuosien aikana julkaistuista sarjakuvista tai niiden tekijöiden uusista töistä en rohkene juuri arviota esittää. Sen kuitenkin uskallan sanoa, että
* Tarmo KoivistonKiinalainen juttuon paras kirja tänä vuonna suomalaisesta nykytodellisuudesta ja suomalaisten mielenliikkeistä,
* Harri Wallu VaalionHyvä Suomi! on hauskin urheilukirja ikinä,
* Pauli Kallion ja Ville Pirisen Ornette Birks Makkosen voittamaton vinyylivaistoon soivin ja nautittavin sarjakuva musiikista ja sen ympäriltä sitten edellisen Ornetten ilmestymisen ja että
* Christer Nuutisen (ei vielä ilmestynyt) Uddevallan tykit on ihmeellisin kirja maailmankaikkeuden mysteereistä.
Kaksi
klassikkoa
Hergénkaikki Veikko, Tette ja Jykke -albumit on julkaistu yksien kansien sisällä. Kun kuulin, että tällainen on tulossa, epäilin pystyykö valtaisaa opusta lukemaan lainkaan. Pystyi kyllä, ja hyvin.
Tarinat ovat lasten päätöntä juoksua vaaratilanteesta toiseen, mutta neuvokkuus ja rohkeus pelastavat heidät joka kerta pälkähästä. Sarjakuva on lapsellinen, mutta hauska ja viihdyttävä edelleen. Yllättäen seikkailut ovat väkivaltaisempia kuin Tinteissä keskimäärin, ehkä samaa luokkaa kuin Särkyneessä korvassa, siis julmaakin ja kuolemaa.
Ja vielä toinen klassikko, josta olen nauttinut pitkin vuotta. Charles M. SchulzinTenavat on maailman paras sanomalehtisarjakuva. Schulzin tuotanto on uskomaton niin määrässä kuin laadussakin. Fantagraphics on julkaissut Tenavat-kokoomakirjoja, jotka vakuuttavat, ettei Schulz ollut vain taitava käsityöläinen vaan yksi sarjakuvamaailman suurista neroista.
En ole lukenut Fantagraphicsin sarjasta julkaistuja suomennoksia. Aloin ostaa sarjaa heti, kun sen huomasin. En varmaan ole ainoa, joka panee alkukielen etusijalle. Toivottavasti Juhani Tolvasen suomentama ja Egmontin kustantama Täydelliset Tenavat -sarja kuitenkin vielä jatkuu.
Seuraavassa blogimerkinnässäni kerron, mitkä olivat sarjakuvavuoden pettymykset ja mitä ajattelen Valkoisesta tiikeristä. Ja sen jälkeen julistan, mitä mielestäni ovat ne kymmenen parasta sarjakuvaa tänä vuonna. (Kuten huomaat, Valkoinen tiikeri ei kuulu niiden joukkoon.)
Ja vielä voi osallistua kisaan, jossa palkintona on sarjakuvakirjoja. Tässä ohjeet.
Arvaa valintani
vuoden parhaaksi!
Vuoden parhaan sarjakuvan olen jo valinnut, ja jos joku sen arvaa kommentissaan ennen siitä kertovan blogimerkintäni julkaisua, lupaan lähettää ensin oikein arvanneelle kaksi joko Otavan, WSOYn, Liken, Arktisen Banaanin tai Tammen/Sangatsu Mangan ensi kevään uutuussarjakuvaa. Voittajalla on vapaa valinta joko yhden tai kahden kustantajan uutuussarjakuvista. Kisan ratkaisee kommentin päivämäärä ja kellonaika. Yhdessä kommentissa voi veikata vain yhtä sarjakuvaa. Erillisiä kommentteja toki voi olla useampia. Veikata voi myös sähköpostilla jyrki.jantunen(at)kuvalehdet.fi.
Kirjoittaja ei enää jaksa syödä yhtään jouluateriaa!
Kaikki Yleismies Jantunen -blogin merkinnät löydät täältä
Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?
Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.
Jyrki Jantunen kirjoittaa monista aloista, jotka hän hallitsee, ja monista aloista, jotka hän luulee hallitsevansa.
Lue kaikki Yleismies Jantunen -jutut
Hetkinen tilausta käsitellään.
tertsi kirjoitti:
Luin ensimmäisen suomennetun Täydelliset Tenavat, ei vakuuttanut.
Ostan lisää, sitten kun/jos sarjassa päästään 70-luvulle.
Omasta mielestäni parhaat sanomalehtisarjat ovat Holdawayn ja O'Donnelin Modesty Blaise (Titan Books julkaisee niistä hyvää sarjaa. Saa esim. Akateemisesta) sekä Wattersonin Lassi ja Leevi. Toki myös kultakauden Tenavat on mainiota sarjakuvaa.
Täällä Haagassa odotellaan jo malttamattomana Top Kymppiäsi!