Nyt kerron, miksi vuoden aikana julkaistuista sarjakuvista juuri Joonatan Pistooli, Naisen kanssa, Valkoinen tiikeri ja Blacksad pettivät odotukseni.
Joonatan Pistoolion René Goscinnyn ja Albert Uderzon ensimmäinen säännöllisen yhteistyön tuloksena syntynyt sarjakuva. Muistan selanneeni kymmenisen vuotta sitten ranskankielisiä Jehan Pistolet -albumeja Akateemisessa kirjakaupassa Helsingissä ja Umpah-pahin lukeneena tietenkin innostuin. Siihen lienee vaikuttanut albumien kannet, jotka Uderzo oli tehnyt varta vasten uusintapainoksiin.
Albumien suomennoksia sai odottaa tähän vuoteen, mutta eipä juuri kannattanut. Odotukseni olivat korkealla, mutta Pistooli paljastui harjoitelmaksi. Toki tarinoissa on paljon tunnistettavia piirteitä ja hyviäkin hetkiä, jotka eivät kuitenkaan nosta sarjaa alempaa keskitasoa korkeammalle.
Tekijöiden ikä ja herrojen yhteistyön alku ovat kuitenkin huomionarvoisia. Goscinny oli 25-vuotias, Uderzo vuotta nuorempi. Ensiharjoitelman jälkeen syntyi 26 vuoden aikana sarjakuvia, jotka muokkasivat sukupolven ajan käsityksiä ranskalaisista, roomalaisista, Euroopan historiasta, villisian syönnistä ja joukkotappeluista.
Naisen kanssa
lahjakääreissä
Useimmiten olen pitänyt Naisen kanssa -sarjakuvasta ja sen parisuhdeoivalluksista, ja toki edelleen. Nyt vain maljani kiehahti yli, kun uusin kirja sarjasta ilmestyi. Voi sitä dekoraation määrää, joka itse sarjakuvan ympärille on saatu! Eikö enää luoteta sisältöön? Pitääkö kaikki kääräistä pakettiin, jossa sarjakuva joutuu alistumaan koristelulle? Less is more sopii paremmin kuin hyvin myös sarjakuvien myyntiin.
Varmaan kustannustoimittajat ja mainosväki ovat kanssani eri mieltä sarjakuvien myymisen strategioista. Tähän aiheeseen palaan toiste.
Ristiriita
Valkoisessa tiikerissä
Valkoinen tiikeri -sarjan ensimmäinen albumi oli erikoinen, mutta ei myönteisessä mielessä.
Ensilukeman aikana mietin, millaista ja kenelle suunnattua sarjakuvaa oikein luen. Piirrosjälki kun toi muistumia muun muassa Sammy Daysta, Nappulavartiosta ja jossain määrin myös Pikosta ja Fantasiosta. Tarinassa kuitenkin liikutaan aivan toisenlaisissa tunnelmissa, toisen maailmansodan jälkeisessä kansainvälisessä politiikassa, pelon, maailmantuhon, väkivallan ja seksin maailmassa.
Luin albumin moneen kertaan ymmärtääkseni, mistä syntyy ristiriita, josta en saa otetta, jota en osaa selittää ja joka häiritsee. Lopulta tajusin.
Syitä on kaksi, joista kumpikaan ei sittenkään liity tarinan ja piirrosjäljen yhdistelmään. Olen liian vanha kuuluakseni kohderyhmään enkä ole jämähtänyt mieleltäni puberteetti-ikäiseksi, joita Valkoisen tiikerin agenttitarinan raaka väkivalta ja kylmä seksi saattavat kiinnostaa.
Milloin väkivaltaa
ja seksiä?
Väkivalta ja seksi ovat ylikäytettyjä tarinan tehokeinoja populaarikulttuurissa. Jos niitä kuitenkin haluaa tuoda tarinaan, niiden tulee ns. poikia tasoja, jotka antavat kerronnan yksityiskohdille merkityksiä ja lisäävät ymmärrystä ihmisistä, ympäristöstä, maailmasta sekä juonen syistä ja seurauksista. Tässä Valkoinen tiikeri epäonnistuu pahoin.
Jos piirrosjälki pyrkii viestimään tietynlaisesta perinteestä, niin miksi tarinan tasolla tietynlaiseen kerrontaan varautunutta lukijaa lyödään jos ei nyrkillä niin ainakin avokämmenellä kasvoihin?
Se on tehokeino, sanoo joku. Minusta sellainen on tekijöiden keskenkasvuista itsekorostusta, riittämättömyyden tunnetta lukijan edessä.
Näin luen
sarjakuvaa
Kuten tarkkaavainen lukija on huomannut, minulle ei ole niinkään merkitystä sillä, miten sarjakuva on toteutettu teknisesti, millainen teema tai aihe siinä on, tai millaisia ensimmäisiä visuaalisia viestejä se antaa.
Tärkeää ja kiinnostavaa on sarjakuvan vaikutus lukijaan. Vasta sitten kykenee pohtimaan tarinaa, jonka tekijä/tekijät haluavat kertoa. Kun omasta lukukokemuksesta ja siitä syntyvästä tunteesta saa otteen, pystyy helpommin analysoimaan, minkälaisesta sarjakuvasta on kyse. Samalla tavalla jäsennän kokemuksiani, kun luen kirjoja tai katson elokuvia.
Jotkut sarjakuvat päästävät helpolla, joidenkin tuomien tunne-elämysten perkaamisessa voi mennä pitempäänkin.
Lupasin aiemmassa merkinnässäni, että ostan jatkossakin kaikki Apollon sarjakuvat. Lupaus pitää, kustantajan kannustus jatkuu.
Blacksad petti,
elokuva tulossa
Mutta kaikkein eniten olen tänä vuonna sarjakuvien kohdalla pettynyt siihen, että uusi Blacksad ei ole vieläkään ilmestynyt. Uskon nimittäin, että se olisi ilman muuta kuulunut kymmenen parhaan listalleni, jonka kerron seuraavassa merkinnässäni. Olen pahoillani, että listan julkistaminen on venynyt aiotusta.
Tiesitkö, että Blacksadista suunnitellaan elokuvaa? Leffahankkeesta kertoo Variety ja Comic World News.
Muistakaa osallistua kilpailuun. Seuraavassa ohjeet - kymmenen kirjaa enää jäljellä, ja arvuuteltavien sarjakuvien joukko on kutistunut aika pieneksi.
Arvaa valintani
vuoden parhaaksi!
Vuoden parhaan sarjakuvan olen jo valinnut, ja jos joku sen arvaa kommentissaan ennen siitä kertovan blogimerkintäni julkaisua, lupaan lähettää ensin oikein arvanneelle kaksi joko Otavan, WSOYn, Liken, Arktisen Banaanin tai Tammen/Sangatsu Mangan ensi kevään uutuussarjakuvaa. Voittajalla on vapaa valinta joko yhden tai kahden kustantajan uutuussarjakuvista. Kisan ratkaisee kommentin päivämäärä ja kellonaika. Yhdessä kommentissa voi veikata vain yhtä sarjakuvaa. Erillisiä kommentteja toki voi olla useampia. Veikata voi myös sähköpostilla jyrki.jantunen(at)kuvalehdet.fi.
Kirjoittaja miettii, mitä vastata lapselle, joka kysyy: ”Tuoko joulupukki meillekin sen taantuman?”
Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?
Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.
Aika paha lyttäys Valkoisesta tiikeristä. Pidin tarinasta ja odotan jatkoa, vaikka en ole ”puberteetti-ikäinen”. Tämä oli eka osa ja tulevissa osissa tulee Jantusen kaipaamia ”merkityksiä”. Kannattaisi odottaa koko tarina ennen kuin laukoo vahvoja mielipiteitä.
Paljosta vetoa että nimimerkit Alix ja Tertsi paukovat mielipiteitään samasta IP-osoitteesta.
Blacksad ei pettänyt vaan ilmestyi juuri kun petosepäilyt julkaistiin täällä.
Uusi Blacksad on siis vihdoin tullut Suomeen! Ilahduttava uutinen, joka ei kuitenkaan enää muuta kymmenen parhaan listaani.
Blogimerkintä herättää keskustelua:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,3391.msg 243424.html#msg243424
Keskusteluun tiivistyy mielestäni oikein osuvasti se viimeaikoina vallalla ollut taipumus sarjakuvakeskusteluissa että taidesarjakuvaa saa ja voi kuka tahansa haukkua sielunsa kyllyydestä ilman mitään tarkempia perusteluja, mutta viihdesarjakuvan kritisointi, perusteltukin, herättää fanipojissa vihaisen puolustusreaktion joka on siis nähtävissä myös yllälinkitetyssä. Tyylinä on vanha hyvä ”sä et vaan ymmärrä”. Sikäli huvittavaa argumentointia tuolla keskustelussa että viihdesarjakuvan perimmäinen tarkoitus lienee viihdyttää mahdollisimman monia ihmisiä ja jos se ei siinä onnistu, vika on silloin sarjassa eikä vastaanottajassa.
Kiitos vinkistä, Uhkapeluri. Tutustun. Julkaisin lopultakin oman listani parhaista sarjakuvista. Merkintä löytyy blogistani: http://www.suomenkuvalehti.fi/blogit/yleismies-jantunen /parhaat-sarjakuvat-20082.aspx
Jyrki Jantunen kirjoittaa monista aloista, jotka hän hallitsee, ja monista aloista, jotka hän luulee hallitsevansa.
Lue kaikki Yleismies Jantunen -jutut
Hetkinen tilausta käsitellään.
Jussi kirjoitti:
Nyt arvaaminen meni helpoksi: valintasi vuoden parhaaksi on Incal. Valkoisesta tiikeristä olen kanssasi samaa mieltä: se on aikuisten sarjakuva lasten sarjakuvan kuosissa.