Kaikki puhuvat ilmastonmuutoksesta, mutta millaisiin tekoihin olet itse ryhtynyt ilmastonmuutoksen estämiseksi? Kerro, millaisia päätöksiä se edellyttää, ja osallistu keskusteluun.
Koko ilmastomuutos jankutus on mielestäni pelkää humpuukia. Maapallolla on aikaisemminkin ollut sekä kylmiä että lämpimiä jaksoja ilman ihmistä.
olen suunnitellut vaihtavani ledivalot kotiini,alkaa löytymään kuulemma riittävän hyviä,nyt käytän osittain näitä energiansäästölamppuja.
Keskiverto ihminen kuten minä ei ehkä ajattele niin suuria asioita,hän ajattelee sähkölaskua ja polttoaineen hintaa.Lopulta ollaan valmiita maksamaan mitä hyvänsä sähköstä ja oman ajoneuvon käytöstä.Ilmasto muuttuu varmasti ja öljy lopuu varmasti.Helsingissä asuvat vihreät aktivistit kuluttavat päivittäin hiilellä valmistettua lämpöä ja sähköä.Keskisuomalainen omakotiasuja kuluttaa itse pilkkomiaan puita ja hänet syyllistetään tutkijoiden toimesta pienhiukkasten tuottajana.Tuomme venäjältä 70-80% öljystä ja 10% sähköstä. Vihreiden ministeri Gronberk
haluaisi ilmeisesti tämän jatkuvan. Tutkijat
sanovat ydinpolttoaineiden kuljetusten kasvavan liikaa jos voimaloita rakennetaan lisää.Olkiluodon kahden vuoden lataus mahtuu yhteen rekka-autoon.Toimittaja kysyi Mauri Pekkariselta meneekö biopolttoaineesta maksettava raha pelkästään viljelijöille eli kepulaisille,nyt käytettävästä polttoaineesta maksettava raha menee Venäjälle.Minä säästän sähöä ja pilkon puita ajan autolla vain tarpeelliset ajot ja käytän kimppakyytejä,koska se on halvempaa,siis säästän ilmastoa ja hyödynnän luontoa kestävästi koska hoidan samalla omaa metsääni niinkuin sukuni on tehnyt aina.
Kaikki eivät asu urbaanisti ja kaikki eivät tai kuulu älymystöön.
Olemme asennuttaneet ilmalämpöpumpun (asunto on sähkölämmitteinen), asunnon eristystä on parannettu, käytämme energiansäästölamppuja, kierrätämme, remontin yhteydessä asensimme uudet A-luokan kodinkoneet sekä induktiolieden, kuljemme lyhyet matkat jalkaisin tai polkupyörällä mahdollisuuksien mukaan.
On ilmalämpöpumppu, säästölamput ja autolla ajelut minimissä. Vaan tuntuvat näpertelyltä: polttoaineitten hintoihin kunnon ympäristövero, ja lentopolttoaineisiin vielä erillinen hupivero. Onko loma pallon toisella syrjällä todella kaiken sen aiheuttaman ympäristötuhon arvoinen, yksi reissu vuodessa kun nollaa perheen pumput ja lamput ja pyöräilyt?? Vai meilläkö pitää olla oikeus toteuttaa itseämme…
Muutan lähiaikoina Espoosta takaisin maalle. Uskon kuitenkin maalla asuvani kestävämmin perustein ja luonnonläheisemmin kuin kaupungissa. Tämän tietysti mahdollistaa työn löytyminen. Joudun tinkimään tuloista, mutta niinpä menotkin pienenevät.
Niin kysymyshän kuului ”Voiko yksityinen ihminen vaikuttaa ilmastonmuutokseen?”. Jos kerran me kaikki ihmiset yhdessä pystymme siihen vaikuttamaa niin silloinhan on luonnollista, että myöskin yksityinen ihminen voi myös siihen vaikuttaa. Toinen kysymys on ”Mitä olet tehnyt ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi?”. Itse asiassa, olen tehnyt aika paljon ja se oli viedä minut perikatoon. Vaihdoin kaikki 18-vuotta hyvin palvelleet kodinkoneet, toivonmukaan vähemmän energiaa kuluttaviin uusiin sellaisiin. Ostin uuden auton, joka sekin oli ilmastonmuutoksen kannalta loisto juttu, sillä koko ikäni olen ajellut
pakokaasuja iloisesti tuppruttelevilla menopeleillä pitkin kauniin kotipaikkani ja ympäristökuntien maanteitä. Nuo kaikkihan on hyvin pientä verrattuna siihen mitä saadaan aikaan sillä, että tiedostetaan ko, ongelman olemassa olo. Minun mielestäni sillä, että kehitellään uusia energian tuottamiseen tarkoitettuja menetelmiä, joilla saadaan esim. kaatopaikkajätteiden määrää vähennettyä ja kehitellään esim hybridiautoja, joiden voimanlähteenä on muukin kuin bensa ja dieseli saadaan paljon aikaan. Niin ja tänään, kun kävin kaupassa huomasin ilokseni, että kauppiaani oli ottanut hedelmien pakaamiseen bioskapusseja, joihin minä tietysti heti laitoin appelsiinini. Mutta mikä sai ilmaston muuttumaan silloin, kun ei meitä ihmisiä ollut vielä kovin paljoa tällä planeetalla? Olen iloinen, että on keksitty kaiken maailman kierrätys zydeemit, mutta onko sillä ilmastonmuutokseen kuinka paljon vaikutusta? toivon mukaan sillä on. Ympäristön estetiikkaan kaatopaikkojen väheneminen ainakin vaikuttaa. Vaikka, kyllä se oli mukavata nuorena ja rakastuneena käydä läheisellä kaatopikalla ammuskelemassa rottia.
En minä ilmastonmuutoksesta niin tiedä. Sen sijaan haluan hengittää raikasta ilmaa ja minimoida jätevuoret kierrätyksen avulla.
Yksityinen ihminen voi vaikuttaa monin tavoin ilmastonmuutokseen.
Energiankulutusta voimme vähentää, liikkumalla pyörällä, kävellen, linja - autolla tai junalla.
Sähköä voimme käyttää vähemmän, jos vain niin todella haluamme tehdä. Ostakaamme vähemmän tavaroita. Rahat voidaan käyttää myös erilaisiin palveluihin.
Elämäntapaamme on syytä muuttaa kunnolla. Muuten emme tulevista ilmastollisista haasteista tule millään selviämään.
Luovuin autostani. Kaupungissa eläessä pääsee yhtä hyvin töihin ja kauppaan julkisilla kulkuneuvoilla. Ymmärrän toki, että haja-asutusalueella ja suurlapsiperheillä on tarvetta yksityiseen liikennevälineeseen.
Lisäksi olen vähentänyt lihansyöntiä, sillä lihatuotannon rasitus ympäristölle, kasvisruokaan verrattuna, on huimaava.
Ilmastonmuutoksen torjuntaa yksityinen ihminen voi vaikuttaa.
Sähkön käyttöä voimme vähentää. Samoin öljyn kulutusta voimme halutessamme vähentää.
Maailma ei pelastu mikäli kukaan ei tee ilmastonmuutoksen eteen yhtään mitään. Teot ja erityisesti yksityisen ihmisen teot ovat ratkaisevia, jotta tarvittavat muutokset saadaan tehdyksi ja maapallo pelastetuksi.
Ihminen tuhoaa hölmäyksissään vielä koko planeetan ja tuskin kykenee muuttamaan elintapojaan tuntuvalla tavalla.
Ilmastonmuutosta ei pysäytetä vaikka kaikki luopuisivat sähkövalosta ja -hellasta. Yksityistä kansalaista syyllistetään ja huonon omantunnon voimalla myydään uutta rojua, joka mukamas pelastaa maailman. Ihan sama juttu kuin väittää, että säästät kun ostat.
Ilmasto on muuttunut ja muuttuu, tekipä ihminen mitä tahansa. Ilman laadun me olemme jo osittain pilanneet ja pilaaminen jatkuu. Lämpenemisen hidastamisesta puhuminen on populismia. Sykäämme,juokaamme ja rakastelkaamme kuten ennenkin, ilmasto lämpenee ja kylmenee kuten ennenkin.
Höpöhöpö. Me voimme valinnoillamme vaikuttaa. Jos pelkästään auton tyhjäkäynnin lopettaminen tai lämmityksen pienentäminen auttaa - meillä kuluttajilla on hirmuinen valta myös hyvään!
Taas tulee täydellä suulla apulantaa, niiltä jotka ovat itse omat maansa täysin tuhonneet. Paras esimerkki on Saksa, ne vaan jaksavat tolkuttaa, että Suomess pitäis tehdä sitä tai tätä. eikä edes saunaa sais puilla lämmittää tai Lapissa täytyis paikkakuntalaisten luopua omasta tuhatvuotisesta elinkeinostaan poronhoidosta tai Inuitien valaan pyynnistä.
Ja mitä sitten sanotaan kiinalaisille tai intialaiselle ja monille muille kehitysmaille, että ei saisi niin paljon tuottaa haitta-aineita ilmastoon, mutta mitäs teet kun ruokaa pitää keittää, vaikkapa vain kamelin paskalla.
Jääkausia ja muita ”ei kivoja olosuhteita” on ollut ja tulee aina olemaan. Siinä siten voi kaiken maailman politiikan pellet rääkkyä niinkuin haluavat.
Yksityisautoilun olen vähentänyt aivan minimiin. En ajele ns. turhia ajoja.
Käytän vähemmän sähköä kuin aikaisemmin.
Yksin suomalaiset eivät voi maailmaa pelastaa mutta paljon me voimme siitä huolimatta tehdä. Se tosin vaatii elämäntapojen totaalisen muutoksen ja sellaiseen ei kovin moni meistä valitettavasti ja todennäköisesti kykene.
Tottahan toki voimme vaikuttaa. Vähennämme energian käyttöä. Jättäisimmekö rihkaman ostamisen, kaikki kertakäyttöinen on tuhlausta. Olen sijoittanut ikimetsään, tukenut tutkimusta, tiedettä. Toivomuslistalla olisi moottoriurheilun kieltäminen,
kannatan myös Tuomiojan mallia bensakiintiöistä. Muitakin kiintiöitä tulisi voimaansaattaa, on väestökiintiökin, ihanteena max. 2-lapsiset perheet.
Kyllä meillä on syntejä taakkanamme, mutta paljon, paljon on korjausta tehtävä, jotta ihmiskunta saa pitää maapallonsa elinkelvollisena.
Kaikista parasta olisi yhden lapsen politiikka. Siitähän tässä on kyse. On liikaa väkeä.
Artikkelin säästötoimenpiteet tuntuvat näpertelyltä, kuten joku muukin on todennut. Itse vaihdoin omakotitalon lämmityksen öljylämmöstä maalämpöön. Saan vuositasolla noin kolme neljäsosaa energiasta maasta, porakaivoista, ja loput sähköverkosta. Tämä saattaa yksin olla vaikutuksiltaan suurempi kuin artikkelin kaikki toimenpiteet yhteensä. Toki näpertelen noilla muillakin asioilla, mutta rahaakin säästyy maalämmöllä pitkän päälle tuntuvasti.
Pysäyttääkseni ilmaston kylmenemisen ostin V8:lla varustetun yli 20 vuotta vanhan auton ja ajan sillä nykyään myös ne lyhyet matkat jotka ennen kävelin tai pyöräilin.
On aika lopettaa ”hopinät” ihmisen aiheuttamasta ilmaston muutoksesta ja keskittyä pääasiaan eli ilman laatuun. Ihminen aiheuttaa toiminnallaan ilmaan saatteita,jotka vaarantavat ihmis- ja eläinkunnan terveyttä. Asia ei näy eikä kuulu ainakaan otsikoissa eikä politikkojen puheissa.
Lomalennot lopetin jo 1988, sukulaisissa käyn vielä joskus jopa lentäen mutta harvakseltaan (asuvat valitettavasti eri puolilla Eurooppaa, mutta käydään kyllä niin kauan kuin itse kukin on elävien kirjoissa). Auto vaihtui juuri neljänneksen vähemmän kuluttavaan, työmatkat sujuvat nykyisin metrolla ja bussilla. Seuraavaksi on vuorossa siirtyminen etätyöhön ja muutto lähemmäs kesäpaikkaa, jolloin ajokilometrit vähenevät murto-osaan nykyisestä. Loma-asunto lämpiää nyt puulla, seuraava varsinainen koti maalämmöllä. Lähiruoka, mm. paikalliset viljelytuotteen ja itse pyydystetty kala korvaavat tuonti-teollisuusbulkkilihasta jatkossa entistä suuremman osan.
Olen vaihtanut öljylämmityksen maalämpöön. Näyttää, että joku muukin on ollut kaukaa viisas.
Olen vähentänyt rahan käyttöä ja säilönyt kaikki näin säästämäni rahat laatikkoon. Enkä aio niitä kayttää koskaan, jos nyt ei ole ihan pakko. Pankkiin rahoja ei kannata viedä, koska lainaavat niitä ja kasvattavat näin kulutusta. Eli olen vähentänyt omaani ja muiden kulututtamista poistamalla rahaa kierrosta. Varminta tietenkin olisi tuhota syrjään laittamani rahat, mutta rohkeuteni ei ole siihen riittänyt. Ainakaan vielä.
Ensinnäkin, koko aiheen otsikko on täysin absurdi! Yhtä hyvin voitaisiin kysyä mitä olet tehnyt maapallon pyörimisen estämiseksi, tai hidastamiseksi!
Jokainen terveellä järjellä varustettu tajuaa, että maapallon ilmasto on erittäin monimutkainen järjestelmä, jossa ei ole vain ja ainoastaan yksi muuttuja, hiilidioksidi, vaan niitä on useita ja niiden panos kokonaisuuteen on vaihteleva ja eri suuruinen eri aikakausina.
Toinen silmiinpistävä seikka koko tässä ilmastonmuutoshysteriassa on tämä kehitysmaiden asenne. Useissa kehitysmaissa ollaan huomattu, että ilmastonmuutokseen vetoaminen on
mitä erinomaisin keino saada teollisuusmaat raottamaan kukkaroitaan näiden huonoon omaantuntoon vedoten; niin kuin tämä tapaus ugandalainen Philip Gwage banaaniplantaasillaan. ”Se (ilmastonmuutos) vaikuttaa jo hyvin konkreettisesti miljoonien elämään Afrikassa. ”Meillä ei ole koskaan historian aikana ollut sellaisia raekuuroja kuin nykyisin. Kuivuudet ovat yhä pitempiä ja vaikeampia, rankkasateet puolestaan entistä rajumpia”, kertoo Tukholman vesipäivillä puhunut Gwage.
Lorua. Kuivuudet Afrikassa eivät todellakaan ole mikään uusi ilmiö sen enempää kuin rajut sateetkaan.
Mutta tämän verukkeella on kuitenkin oikein hyvä kerjätä länsimaista rahaa.
”Jo kahden asteen lämpötilan nousu tietäisi Ugandassa maan tärkeimmän vientituotteen, kahvin, viljelemisen loppumista.”
Vai niin? Eikö tämä kahden asteen nousu ole sitten vielä tapahtunutkaan? Aikaisemmin sama mies totesi ilmastonmuutoksen jo olevan todellisuutta, ja nyt siitä puhutaan -kuten aina- tulevaisuuden uhkana.
Ilmastonmuutokseen vetoavat tahot käyttävät sumeilematta hyväkseen tavallisen länsimaisen kuluttajan huonoa omatuntoa, jota hysterian talutusnuorassa oleva lehdistö ruokkii parhaan kykynsä mukaan.
Onneksi kaikki eivät sentään ole näin helposti jymäytettävissä.
Olen nuori tyttö ja haluaisin todella panostaa siihen miten voisin hidastaa ilmastonmuutosta. Mutta ongelmana on se, että asun vielä kotona, eivätkä vanhempani ota tosissaan ilmastonmuutosta. Ne ajattelevat, että olen perinteinen tämän ikäinen luonnonsuojelija ja mun jutut on jotain humpuukeja. Se on ärsyttävää. Äitikin alkaa naureskelemaan mulle, jos selitän sille jostain sähköyhtiön vaihtamisesta sun muusta.
Toinen asia on tietysti myös se, että ympäristöystävälliset tuotteet maksavat useimmiten hiukan enemmän ja rahatilanteemme ei ole kauhean hyvä. Vanhempani ovat muutenkin aina olleet tarkkoja
hinnoissa. Eli aina halvinta ja näin, ja minä kun haluaisin välillä suosia reilun kaupan tuotteita ja muita sellaisia. Ehkä voisi siis ostaa sellaisia tuotteita joita todella tarvitsee ja sitten juuri niitä ekologisia vaihtoehtoja. Raha ja ekologisuus ovat usein ristiriidassa paitsi sähkölaskujen ja muiden osalta. Joten lamppujen ja tietsikoiden suhteen vanhempani ovat kyllä tiukkoja että ne eivät ole turhaan päällä. Rahaa ei saa kulua liikaa.
Itse hidastan muutosta ostamalla vähän uutta ja silloin laadukasta, sellaista jota todella tarvitsen. Pyrin kierrättämään kaikki vaatteeni ja muut. Suosin kirppareilta ostoa. Sitä paitsi sieltä löytyy varsin usein paljon hienompia ja mielenkiintoisempia tavaroita ja vaatteita kuin ärsyttävistä kiiltelevistä uutuuskaupoista, kuten H&M. Ostan itsekin kyllä sellaisista kaupoista joitain vaatteita, mutta lähinnä nuo kaupat ovat ahdistavia… Lisää uutta vaan… tyrkyttävät kaikkea turhaa uutta vaatetta.
Asumme perheeni kanssa omakotitalossa joten meillä on kompostori pihallamme. Muutenkin olisi kiva kasvattaa vaikka itse kaikenlaista pihalla ja suosia ihan lähellä tuotettua ruokaa.
Kaikkea muutakin teen ilmastonmuutoksen hidastamista varten, mutta asioita on hyvin monia. Kaikkien olisi tietysti hyvä hankkia lisää tietoa asiasta ja kertoa siitä muille. Itsekin pyrin siihen. Vaikuttamaan ihmisiin.
Ei voisi olla turhempaa palstaa kuin tämä. Täm ilmastonmuutoshomma menee kuuluu samaan stalinistiseen sontalaariin kuin rauhanmarssit 1980-luvulla.
Olen vaihtanut energiasäästölamput. Olen ostanut lämpökompostorin ja kierrätämme pahvit ja paperit (ei metaania kaatopaikoilta). Rakensin talomme kivestä, parhailla matalaenergiastandardeilla. Talo eristää hyvin ja varaa lämpimään vuodenaikaan kylmää, viileään vuodenaikaan lämmintä, eli lämmitys on kokonaan pois päältä toukokuu-syyskuu eikä koneellista viilenystä tarvita. Talossa on vesikiertoinen lattialämmitys, mihin tulen liittämään lämpöpumppujärjestelmän heti kun se on laskelmieni mukaan taloudellisesti kannattavaa. Emme harrasta ulkomaanlomamatkoja kuin erittäin harvoin vaikka meillä olisi
siihen varaa, vaan matkailemme kohtuudella Suomessa. Olemme luopuneet viikonloppumökkeilystä. Autoilen niin taloudellisesti kuin osaan autollani, liikennettä ennakoiden ja moottorijarrutusta käyttäen sekä yhdistelemällä matkoja.
Pidän täysin tuulestatemmattuna ajatusta, että ilmaston muutos voitaisiin jollain keinolla ehkäistä tai ”saada kuriin”. Länsimaisilta tiedotusvälineiltä ja siitä syystä myös poliittisilta päättäjiltä on unohtunut se tosi seikka, että elämme onneksi lämpenevää eikä kylmenevää jaksoa.
Minä olen ollut vuosikymmenet vähällä toimeentuleva, joten en voisikaan vaikka haluaisin omilla toimillani vähentää ilmakehän hiilidioksidia.
ei kai kukaan oikeasti usko ihmisen aiheuttamaan ilmaston lämpenemiseen me emme pysty vaikka yrittäisimme vaikuttaan maailman lämmön säätely järjestelmään ilmasto on täysin ihmisestä riippumaton elementti epäilijät käyköön kaatamaan yli 300 vuotiaita puita ja tutkikaa vuosilustot niin huomaatte että viime vuosisata on ollut kylmin nyt on 10-20vuotta lämmintä ja sitten jälleen kylmenee toivottavasti ensi talvi ei ole vielä ns pakkastalvi
ei kai kukaan oikeasti usko ihmisen aiheuttamaan ilmaston lämpenemiseen me emme pysty vaikka yrittäisimme vaikuttaan maailman lämmön säätely järjestelmään ilmasto on täysin ihmisestä riippumaton elementti epäilijät käyköön kaatamaan yli 300 vuotiaita puita ja tutkikaa vuosilustot niin huomaatte että viime vuosisata on ollut kylmin nyt on 10-20vuotta lämmintä ja sitten jälleen kylmenee toivottavasti ensi talvi ei ole vielä ns pakkastalvi
ei kai kukaan oikeasti usko ihmisen aiheuttamaan ilmaston lämpenemiseen me emme pysty vaikka yrittäisimme vaikuttaan maailman lämmön säätely järjestelmään ilmasto on täysin ihmisestä riippumaton elementti epäilijät käyköön kaatamaan yli 300 vuotiaita puita ja tutkikaa vuosilustot niin huomaatte että viime vuosisata on ollut kylmin nyt on 10-20vuotta lämmintä ja sitten jälleen kylmenee toivottavasti ensi talvi ei ole vielä ns pakkastalvi
Kävin juuri kaverin kanssa katsomassa Katastrofin aineksia. Loistava! Ihan sama uskovatko kaikki maailmassa ilmastonmuutokseen, mutta ei siinäkään mitään järkeä ole, että heitetään tavaraa (etenkin muovia) kaatopaikalle ja toivotaan, että se jotenkin mystisesti katoaisi. Siitä kai nyt kaikki voivat olla samaa mieltä.Toisaalta ihmisten asenteet jaksavat hämmästyttää: itse kuljen päivittäin julkisilla (kuten samanikäiset tai nuoremmat työkaverinikin) ja se tuntuu vanhemman polven (> 40 v) työkavereista ja jopa miehestänikin täysin käsittämättömältä. Samoin kuin biojätteen ja muiden roskien lajittelu. Mitähän sanovat, kun alan käyttää kankaisia hedelmäpusseja kaupassa…
Ekotekonani päätin etten mene katsomaan ”Katastrofin aineksia: Vuosi ilman öljyä” -elokuvaa, koska sen näyttäminen elokuvateatterissa kuluttaa luonnonresursseja turhaan. Myöskään en pääse katsomaan käyttäämättä jotakin öljypohjaista tuotetta, kuten autoa, kenkiä, polkupyörää yms. tuotetta, kun niiden valmistamisessa on voitu käyttää öljyä. Ja lopulta myös pankkikortti on valmistettu muovista, joten en pysty maksamaan lippuakaan, enkä nostamaan rahaa automaatista. Jos kerran ”ollaan vuosi ilman öljyä”, niin silloin pitäisi pidättäytyä KAIKIKISTA tuotteista, minkä valmistamiseen kuluu öljyä. Ja näihinhän
kuuluu myös viljatuotteet, joiden tuotantoketju kuluttaa öljyä. Ja jos hammastahna on pannassa, niin miksi sitten ei hammasharja, joka on myös tehty muovista? Mutta tietysti kun vain halutaan hurskastella, niin tällaista siitä sitten syntyy…
Ensinnä kannattaa olla olematta tekopyhä. Sitten kannattaa ajatella sosiaalista ja taoudellista tasa-arvoisuutta. Sillä tavalla maailma pelastuu. Ei ihminen ilmastoa kykene muuttamaan hyttysenpieraisua enempää. Ympäristön kannalta suurin yksittäinen teko olisi asettua vastustamaan muovin suurkäyttöä. Muovi jos mikä hukuttaa maailman paskaan.
Olen rakennuttanut puutalon kivisen sijaan. Sen puusisältöä vastaan voin ajaa autolla 150 000 km, lisäksi toiset mokomat, kun betonia ei valmistettu talooni niin paljoa. Nämä kilometrit olisi tullut ajettua vuosien varrella joka tapauksessa, en siis aja enemmän sen vuoksi, että on puutalo.
1500-luvun jälkeen on ollut 2 jaksoa jolloin Espanjankin joet ovet olleet jäässä,puhumattakaan Hollannin kanavista.Ilmasto on siis lämmennyt ilman öljyn ja sähkön käyttöä.Sitten sanotaan,että lämpeneminen on kiihtynyt.Tosin pari amerikkalaisprofessoria esitti perustellusti,että 10 vuoden aikana on pikemminkin kylmennyt.Viime vuosi olikin maailmanlaajuisesti erittäin kylmä,vaikkei sitä täällä Turun puolessa huomannut.Jos ilmasto kuitenkin ihmisen toimesta lämpenee,niin asialle ei enää voi yhtään mitään.Hiilidioksidipäästöjä sovittiin EU:ssa vähennettävän vuoteen 1912 mennessä pari prosenttia 1990
tasosta.Päästöt ovat kuitenkin nyt lisääntyneet 10-12%.Kiinassa avattiin v.2006 2 hiilivoimalaa viikossa.Kiinasa ja Intiassa on valtavat hiilivarat,väestö köyhää ja he katsovat oikeudekseen nostaa elintasoaan.Päähäni ei pälkähtäisi kieltää sitä heiltä.Näissä kahdessa maassa on 2,5 miljardia asukasta.Siinä ei suomalaisten lamppujenvaihto energiansäästölamppuihin auta yhtään mitään,vaikka minäkin olen niin tehnyt,koska se säästää rahaa.Jos ja kun matkailu energiansäästön vuoksi loppuu,loppuu myös sadoilta miljoonilta ihmisiltä leipä.Liikenne tuottaa Suomessa päästöista 20%,siitä henkilöautojen osuus on puolet.Jos siis henkilöautoilun päästöt laskevat 20%,mikä on täysin epärealistista,sen vaikutus kokonaispäästöihin on 2%.En ole vuosikymmeniin ajanut turhia ajoja,nuorena kyllä.Öljy loppuu tai kallistuu joskus,joten siltä osin päästöt loppuvat aikanaan.Suomen pitäisi taas olla eturintamassa niinkuin digi- hölmöilyssäkin.Toivottavasti ei vaikeuteta suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä.Olemme EU:ssa kolmantena uusiutuvan energian käytössä¨.Silti meille on mätkäisty Lipposen drakonisiksi kuvamaamat tavoittet uusiutuvan energian käytössä.
Tilannut ympäristösähköä, kierrätämme, kulutamme kohtuullisesti ja vanhat materiaalit on hyödynnetty, ekologisia kierrätyspusseja ja tuotteita, jotka ovat ekologisista materiaaleista ja kestävät kulutusta, energialamppuja. Liikun usein julkisilla kulkuvälineillä. Olen ehdottanut erilaisille organisaatioille, julkiselle ja yksityiselle sektorille sekä kansalaisjärjestöille taloudellisesti ja kansantaloudellisesti kannattavia ideoita, jotka ovat eettisiä, ekologisia ja taloudellisia. Terveellisiä ihmisille ja luonnolle. On yrityksiä, jotka ovat säästäneet miljoonia euroja pienillä muutoksilla. Ekologiset
tuotteet ja vaihtoehdot on tärkeää saada yrityksille ja kuluttajille helpoiksi ja mielekkäiksi vaihtoehdoiksi. On epäekologista, mikäli ympäristöystävälliset tuotteet ovat vaikeasti hankittavissa ja epämielekkäitä vaihtoehtoja. Diggailen YK:n www.un.org vuosituhattavoitteista ja kestävästä kehityksestä, jota organisaatiot myös lakisääteisesti edistävät. Vältän turhaa muovia ja koitan ostaa esimerkiksi täytepusseja erilaisiin tuotteisiin ja ekologisesti kestävän kehityksen mukaisia tuotteita. Valmistamme ruokaa paljon itse terveellisesti ja ekologisesti. Mielestäni meillä on niin hieno luonto, että on kohtuullista myös säilyttää ihmisten ja luonnon hyvinvointi. Ihmiset mielellään tekevät erilaisia asioita ja ekologisuutta on tärkeää kehittää siten, että kulutusta kehitetään ekologisemmaksi ilman, että ihmisiä syyllistetään liikaa. Talousasioita kehitettäessä on tärkeää, että ekologisuus mielletään osaksi hankkeita heti suunnitteluvaiheessa. Tehdään ekologisuus helpoksi ja mielekkääksi asiaksi ihmisille. Kaikki ideoimaan.
Tiedä tuosta ilmaston takia tapojen muuttamisesta, mutta rahan säästön takia autoilu on minimissä jo nyt, ruokakaupassa käydään työmatkoilla - korvessa kun asutaan, on pakko olla auto, jotta täältä pääsee töihin. Omia kasviksia tuotetaan oman tarpeen mukaan, kompostoidaan, käytetään puuta lämmittämiseen (uusien poltto-ohjeiden mukaan) ja ilmalämpöpumppu pyöritää lämmön koko taloon = lämmitystarve on vähentynyt 1 krt / viikko kun se aiemmin oli 2-4 krt / viikko. Patterit ovat termostaatilla säädettynä 20 asteeseen ja jatkuvasti kylminä. Käytän naapuri tallin hevosen paskaa puutarhan lannoittamiseen, kierrätän metallin, paperin, lasin, rikkoontuneet sähkölaitteet. Yms
Olen syönyt niin, että en piereskele.Siis ei metaania. Muuten ole minimoinut energian kulutukseni niin hyvin, kuin se on täällä pohjolassa mahdollista. En kuitenkaan taatusti siitä syystä, että ilmasto jotenkin saisi siitä vaikutteita. Lämpenemiselle ei tosiaankaan ole lääkettä. Siitä aiheutuvien juttujen pahojen vaikutusten minimoimiseksi on matalilla rannoilla korkea aika ryhtyä hommiin. Siis säästöt ovat oman talouteni parantamiseksi.
On hämmästyttävää, kuika uskollisesti tiedotusvälineet jauhavat tuota merkillistä ajatusta ilmaston muutoksen pysäyttämisestä. Eeva-Riitta Korhola on toistaiseksi
ainut poliitikko, joka on tohtinut sanoa jotain hallituksemme komission varpaiden nuoleksimisesta tuossa hiilidioksidikompleksissa.
Täällä Lapissa ollaan pakostakin niin ekologisia kuin on mahdollista. Lämmittää kuitenkin täytyy. Siinä käytän sähköä ja paikallista puuta. Niin se sähkö tulee esimerkiksi vajaan kilometrin päässä olevasta vesimyllystä. Ajatukseni on se, että auringon energiaan perustuja veden kierto hyödyksi otettuna on mitä ekologisin vaihtoehto.
Olen toiminut osittain metaania lisäävästi, ruuan kallistuessa tulee käytettyä enemmän leipää joka sekin maksaa yleensä yli 3euroa/kilo. Leivän raaka-aine vilja sen sijaan maksaa vain vähän yli 100 euroa/tonni. Muuten odottaisin vähän lämpimämpää, kulunut vuosi oli niin kylmä että vehnä ei tahtonut valmistua, eli siirtyminen myöhäisempiin ja samalla satoisampiin lajikkeisiin tuntuu ennenaikaiselta. Itse käytän mahdollisimman paljon ydinvoimaa sato kasvaa sillä, polttamani puut ovat kasvaneet sillä, tuulimyllyni pyörii sillä ja jopa oljy jota käytän traktorissa ja puimurissa taitaa olla sen vaikutuksesta
muodostunutta. Tämä voima tulee vähän kauempaa, mutta etäisyys ei sen alkuperää muuta, fuusioydinvoimaa yhtäkaikki. Muuten ns. Alabaman tutkijat sanoivat hiilidioksiidin lisääntymisen aiheuttavan ehkä ilmaston kylmenemistä. Mutta yhtäkaikki maailman enemmistö tietysti päättää mitä ympärillä tapahtuu, vaikka ympärillä tapahtuisi mitätahansa.
Onkohan kukaan todella miettinyt sitä, miksi tuota ilmaston muutosta yritetään estää? Puheita on suuntaan jos toiseen. Tiedotusvälineet tuntuvat ottavan erittäin hartaasti sään muutoksia koskevat uutiset.
Luonnollisten tapahtumien estäminen on hölmöläisten hommaa. Jos ilmasto ei olisi muuttunut jääkaudesta tähän päivään, olisi koko Pohjois-Eurooppa jään peitossa.
Ilmastonmuutosta ei pysäytä enää mikään.
Yksittäisen ihmisen tekemisellä on väliä. Ainoa tapa pelastaa maapallo on se, että ihmiset muuttavat kulutustottumuksiaan ja yrittävät tulla vähemmällä tavaralla toimeen omassa elämässään.
Siinä sitä haastetta on ihmisille kerrakseen. Todellisia muutoksia on kaikkea muuta kuin helppo tehdä omiin eliintapoihinsa.
Ostan vain aivan tarpeellisen, jotta minun kulutukseni ei ilmastoa lämmitä kuin sen verran, että itse hengissä pysyn. Säästän, säästän. Minun rahoillani ei ilmastonmuutoksen nimissä kukaan rikastu.
Onhan jo kumma tuon metaanin kanssa. Ns. älymystö vaahtoaa maapallon tuhoutumisella metaaniin. Esimerkiksi otetaan Venus ikäänkuin sitä voitaisiin maapalloon ja sen ilmakehään verrata. Venus on metaanirikkaan ”ilmakehän” ympäröimä. Planeetta on kuitenkin verrattomasti Maata kuumempi, koska sen kiertorata on lähempänä aurinkoa. Argumentoijat päättelevät Siperia ikiroudan sulavan ja sieltä nousevan metaanivyöryn ilmakehään. Tosiasiassa Siperian maaperää pitäisi todella lämmittää, jotta sieltä jänkien metaani nousisi. Viimeksi tuli sitten uutiken, jonka mukaan tanskalastutkijat havaitsivat metaanikuplia
Pohjoisella jäämerellä lähellä jäätiköitä. Metaania on varmasti päässyt karkuun siellä olevien öljy- ja kaasuesiintymien muuttaessa muotoaan. Nyt sitten jäätikön pienetessä kaasukuplia näkyy entistä paremmin. Ilmastohan muuttuu, koska se on aina muutostilassa. Asiasto on luotu kauhuskenaarioita, joiden perusteella on saatu ihmiset maksamaan järjettömän korkeita energiaveroja ja muita sanktioita.
Meidän perheemme on yhteisellä päätöksellä lopettanut piereskelyn.
Luovuin omasta autosta Lahdessa ja hoidin perheen kesälomareissun Keski-Eurooppaan junalla. Kivaa on ollut ja monelta autonraaputtamiselta talvella on vältytty.
Kenguruperhe kirjoitti:
Olen hankkinut kaikkiin huoneisiin jatkojohdot joissa on katkaisijat, illalla suljemme kaikki valmiustilat. Kännykän laturi on seinässä vain kun ladataan, ruoat laitetaan kerralla viikoksi eli uunia lämmitetään vain harvoin. Olemme lisänneet kasvisten ja vähentäneet lihan käyttöä, tilaamme kasvikset Labbyn luomutilalta, käytämme luomua aina kun mahdollista. Pyöräilemme töihin ja kouluun mahdollisimman usein, käytämme julkista liikennettä mahd. paljon. Kissanhiekkana käytämme pellettejä, roskat lajittelemme, tavarat ja vaatteet kierrätämme tai korjautamme, yritämme vähentää tavaroiden ostamista.
Kerrostalossa kierrätämme myös lehtiä asukkaiden kesken (ei nyt erityistä ilmastovaikutusta, mutta ehkä pieni paperin kysyntää vähentävä merkitys? Ainakin tuo kivaa fiilistä talolaisten kesken.) Taloyhtiöömme asennettiin uudet ikkunat ja parvekelasit sekä tehostettiin kaukolämmityksen toimintaa.