Suomen kuvalehti

Unohtuiko salasana? | Rekisteröidy.

9.2.2010 klo 13:26

Uraania Talvivaaran nikkelikaivoksesta?

Talvivaaran malmiyhtiön tiedotteen mukaan Sotkamossa sijaitsevan nikkelikaivoksen sivutuotteena saatavan uraanin talteenottomahdollisuudet tutkitaan.

Puolituote on suunnitelmien mukaan määrä rikastaa ulkomailla ydinpolttoaineen raaka-aineeksi.

Kaivoksen tuotannolla Suomen olisi yhtiön mukaan mahdollista saavuttaa jopa omavaraisuus uraanin suhteen.

Tämä olisikin melkoinen juttu ja pistäisi samalla koko uutta kaivoslakia ennakoivan uraaninetsintätilanteen Suomessa aivan uusiksi!

Kaukaisista ulkomaisten kaivosyhtiöiden haaveista siirryttäisiinkin suoraan ilman uraaninetsinnän ja kaivoshankeen valmistelun välivaiheita toimivaan kotimaiseen suuren mittakaavan uraanikaivokseen.

Talvivaaran toimitusjohtaja Pekka Perä on hankkeesta haltioissaan, mutta samalla voi hyvin kuvitella kuinka asiaan nykyisessä mielipideilmastossa tullaan suhtautumaan. Jos kyseessä olisi mikä tahansa muu metalli, ei tuotannon laajentamisessa olisi varmaankaan mitään ongelmia, mutta uraani tullee aiheuttamaan melkoisen mellakan.

Tuskin menee kovin kauaa, kun ryhdytään jo miettimään, oliko Talvivaaran kaivoksen tarkoitus alun perinkin uraanin - ennemmin kuin nikkelin tuotanto. Tällaiset eivät varmasti ole olleet aikeet, mutta tätä todennäköisesti tullaan ehdottelemaan.

Tästä sivutuotteesta saattaa aiheutua Talvivaaran kaivoshankkeelle jopa haittaa.

Asiat

Talvivaara , uraanimalmit , Pekka Perä

 

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


 

Kommentit (2)

9.2.2010 klo.14:9 Kivinainen

Kivinainen kirjoitti:

Tämä on kyllä kaikin puolin hyvä juttu. Paitsi että saadaan uraani talteen niin saadaan keskusteluun toivottavasti sitäkin puolta, että uraanin ”kaivamisen” ei välttämättä tarvitse olla mittaamaton ympäristökatastrofi. Niin kuin tuossa tiedotteessakin mainitaan niin säteilytaso ei muutu uuton aikana eikä ylitä edes taustapitoisuuksia. Vielä kun uraanioksidi jalostetaan ulkomailla niin pahimmat haitat on sitten ulkoistettu. Tietysti jatkojalostus Suomessa voisi tuoda tänne nekin työpaikat, mutta tämä taitaa olla toteuttamisen kannalta aika kaukaa haettu ajatus. :)

Uraania Talvivaaran malmissa

on niin vähän, ettei sitä ei oikein ainakaan geologin näkövinkkelistä osaa uraanikaivoksena ajatella. Pitoisuus Talvivaarassa näyttää olevan 0,0015-0,0020 % ja kun tätä verrataan uraanikaivosten keskiarvopitoisuuteen, joka on prosentin luokkaa, niin ei siinä kovin isoista määristä loppujen lopuksi ole kyse. Lisää tietoa prosessista löytyy muuten tuolta:
http://www.talvivaara.com/files/talvivaara/Uranium/Talv ivaara_uraani_presentaatio_09_02_2010_FI.pdf

Lisäksi uraanin tuottaminen Talvivaarasta muiden metallien ohessa on varmasti tehokkaampaa kuin kaivaminen vartavasten jostakin muualta ja jos näin ollen vielä saadaan Suomi omavaraiseksi niin mikäs siinä on tuottaessa. Ei tarvitse sitten niitä varsinaisia uraanikaivoksia perustaa. ;)

9.2.2010 klo.15:51 Veli

Veli kirjoitti:

Ilman muuta, se mitä omat voimalat käyttää pitäisi täällä louhia ja loppusijoittaa. Ydinenergia on puhdasta..?

Kirjoita oma kommentti

HUOM Vain rekisteröityneiden käyttäjien kommentit nousevat Suomen Kuvalehden etusivulle.Rekisteröidy nyt

Totta vai tiedettä

Geologi Aku Heinonen seuraa tieteen ilmiöitä ja niiden taustoja.

Lue kaikki Totta vai tiedettä -jutut

Kirjoittaja

Aku Heinonen

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden avustaja ja tohtorikoulutettava. Lue kaikki kirjoittajan jutut

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat