HIRE-hankkeen seismologisista heijastusluotauksista toivotaan apua kotimaiseen malminetsintään.
Tänä vuonna päättyvä Geologian tutkimuskeskuksen koordinoima projekti lähti vireille 2000-luvun alussa Neuvostoliiton velkakompensaatioilla rahoitetun FIRE-hankkeen jälkimainingeissa. FIRE:n kolme vuotta kestäneiden tutkimusten ohessa mitattiin kokeeksi Outokummun ehtyneen kuparimalmin seismisiä heijastusominaisuuksia, mistä saatujen hyvien kokemuksien perusteella ryhdyttiin suunnittelemaan muidenkin kotimaisten malmikohteiden vastaavia tutkimuksia.
Tutkimuksia tehdään viidellätoista malmipotentiaalisella kohteella, joissa ovat mukana muun muassa Suurikuusikon ja Talvivaaran kaivokset. Lisäksi Posivan kanssa yhteistyössä on luodattu myös Olkiluotoon valmistuva ydinjätteen loppusijoituspaikka.
Maailmalla menetelmää käytetään paljon öljynetsinnässä, mutta Suomessa kokeillaan nyt sen soveltuvuutta rutiininomaiseen malminetsintään. Tutkimuksellisten tavoitteiden täyttymisen lisäksi hankkeesta toivotaan suoraan taloudellisesti hyödynnettävää tietoa kaivosteollisuuden tarpeisiin.
Kokeilu ei kuitenkaan ole mitään halpaa huvia.
Nyt luodattavien seitsemänsadan kilometrin mittauslinjan hinnaksi tulee arviolta 5 miljoonaa euroa, joista suuri osa rahoitetaan hyväksi havaituilla Neuvostoliiton velkakonversioilla. Käytännössä venäläiset valtionyhtiöt ovat käyneet tekemässä mittaukset suomalaisilla tutkimuskohteilla viimeisten parin vuoden aikana.
Hankkeen tuloksia on lupa odottaa vielä tänä vuonna.
HIRE-projektista ja maankamaran seismologisesta tutkimuksesta kertoi Helsingin yliopiston Seismologian instituutin johtaja Pekka Heikkinen tänään avatussa Kumpulan tiedekampuksen kollokviossa.
Seismologia on siis paljon muutakin kuin pelkkien maanjäristysten tutkimusta.
————————————————————
Kumpula kollokviot keväällä 2010, Physicum, auditorio D101, Kumpulan kampus
Tiistai 2.3. klo 16.15 Professori Jouko Väänänen, matematiikan ja tilastotieteen laitos: Logiikka ja matematiikan perusteiden tutkimuksen nykytila
Tiistai 6.4. klo 16.15 Professori Markku Räsänen, kemian laitos: Jalokaasujen mysteereitä
Geologi Aku Heinonen seuraa tieteen ilmiöitä ja niiden taustoja.
Lue kaikki Totta vai tiedettä -jutut