Geologi Aku Heinonen seuraa tieteen ilmiöitä ja niiden taustoja.
Tämän merkinnän myötä kahden vuoden rupeamani Suomen Kuvalehden tiedeblogistina tulee päätökseen. Matkan varrella olen saanut useaan otteeseen todeta verkkokirjoittamisen ja tiedeblogien maailman olevan aivan omanlaisensa tiedejournalismin muoto.
Tiedelehti Naturessa on ihan parin viikon sisään julkaistu pari mielenkiintoista Kuun syntyyn liittyvää tutkimusta, jotka valottavat samalla myös maapallon varhaisvaiheita.
Tieteen saavutukset eivät viikolla tulleen tiedon mukaan tunnu välittyvän koulujärjestelmän kautta opiskelijoille.
NASAn eilinen tiedotustilaisuus osoittautui mielenkiintoiseksi, mutta ei sitten ehkä kuitenkaan mitenkään erityiseksi.
Tänä iltana (Suomen aikaa) NASA on näköjään jälleen isohkossa tiedotustilaisuudessa luvannut julkistaa viisi vuotta Marsia kiertäneen MRO luotaimen tuloksia.
Jos tiedeuutisointia on uskominen, ei tiedeyhteisö hämmennykseltään ehdi tehdä muuta kuin pyöriä päivät pitkät ympyrää ja ihmetellä omia aikaansaannoksiaan.
Kiinalaiset tutkijat ovat alkaneet vyöryttää kansainvälisiin tiedejulkaisuihin hirvittäviä määriä käsikirjoituksia. Ne ovat suurilta osin täysin luokattomia.
Kävin viime viikolla Espanjassa kansainvälisessä graniittitutkijoiden Hutton-konferenssissa esittelemässä viimeaikaisia tutkimustuloksiani.
Parin viime viikon aikana tiedeblogistit ympäri verkon ovat postailleet enemmän ja vähemmän vakavia analyysejä eräästä kesäkuun puolivälissä käytyjen Miss USA kisojen osallistujien haastatteluvideosta.
Alkuvuodesta parhaan miesnäyttelijän Oscar-pystin pokanneen Colin Firthin tieteellinen debyytti tapahtui jo huhtikuussa, mutta bongasin Current Biologyssä julkaistun paperin muilta kiireiltäni vasta pari viikkoa sitten.
Muistatko vielä viime joulukuisen amerikkalaistutkijoiden läpimurron? Kalifornian Mono-Laken pohjamudista tehtiin perustavanlaatuinen löydös, jonka julkaisun NASA päätti vetää täydeksi mediasirkukseksi.
Vaikka Grímsvötnin tulivuorenpurkaus ei loppujen lopuksi päässyt pilaamaan kovinkaan monien kesäsuunnitelmia, jatkavat Islannin tulivuoret kaikesta huolimatta hiljaista pöhistelyään myös lomakauden aikana.
Onko ihmisen vaikutus ympäristöönsä saanut aikaan siirtymisen uuteen geologiseen aikakauteen?

Alustavien tietojen mukaan Islannissa eilen alkanut tulivuorenpurkaus vaikuttaisi olevan hyvin suuri.
Nimestään huolimatta kyseessä ei suinkaan ole uusi tutkimusskandaali, vaan yksi sosiaalisen median nopeimmin kasvavia verkkosovelluksia.