Edellisen kirjoitukseni Juha Valsteesta on luontevaa siirtyä toiseen biologian kansantajuistajaan. Syy siirtymään on kuitenkin surullinen: biologi, filosofian tohtori Ilkka Koivisto kuoli eilen Helsingissä 80-vuotiaana.
Koivisto oli tunnettu ennen kaikkea siitä, että hän johti Korkeasaaren eläintarhaa lähes 30 vuoden ajan. Hänet muistetaan myös esiintymisistään Luontoilta-ohjelman asiantuntijana. Hän oli avarakatseinen, huumorintajuinen, luonnon ja kulttuurin kauneutta rakastava ihminen, äärettömän utelias eläinmaailmaa kohtaan.
Korkeasaaren kohdalla Koivistoa jäivät ennen kaikkea harmittamaan toteutumattomat laajentumissuunnitelmat. Hän olisi halunnut eläintarhalle lisätilaa Mustikkamaalta sekä rakentaa kallion sisään erityisen Itämeri-akvaarion.
Itselleni Ilkka Koivisto oli ennen kaikkea kirjailija. Hän kirjoitti tietokirjoja eläimistä ja evoluutiosta sekä työstään eläintarhassa.
Koiviston kirjoista erityisesti Elämää korkeasaaressa (1971) oli itselleni tärkeä lapsuuden lukukokemus. Ainakin ennen Korkeasaaren johtaja myös asui saarella, ja työt tulivat hyvin konkreettisesti kotiin: orpoja eläinlapsia hoidettiin johtajan keittiössä ja makuuhuoneessa. Kirjassa kuvattiin myös karkailevien eläinasukkien aiheittamaa hälinää ja monenlaisia eläimiin liittyviä ongelmia, joihin löytyi varsin luovia ratkaisuja.
Kirjalla oli oma osuutensa kasvamisessani luonto- ja eläinintoilijaksi.
En tiedä, onko Korkeasaari enää niin värikäs yhteisö ja työympäristö kuin se oli tuolloin, mutta väkisinhän elävät eläimet aiheuttavat kaikenlaista hälinää ja outoja ongelmia. Toisaalta eläinten olot ovat varmasti nykyisin laadukkaammat kuin tuolloin. Pidin muutenkin eläintarha-aiheisista kirjoista, sellaisistakin, missä vaikkapa kuvattiin eläinten pyydystämistä luonnosta tarhoja varten ja vaikeutta pitää ne elossa matkan ajan. Nykymaailmassa moista olisi vaikea esittää positiivisessa valossa.
Korkeasaaren johtajiksi tuntuu päätyvän ihmisiä, jotka ovat hyviä kirjoittamaan. Toinen eläintarhan entinen johtaja, Seppo Turunen, on kirjoittanut muutaman laadukkaan kirjan, joista oma suosikkini on Paviaaneja, punaviiniä ja puutarhanhoitoa, esseitä ihmisen biologiasta.
Saa nähdä, mihin nykyinen johtaja Jukka Salo pystyy tällä saralla.
Kiitos, Ilkka Koivisto! Luontotuntemusta ei koskaan ole liikaa. Harmillisesti se on nyt joksikin aikaa jopa vähentynyt maailmasta.
YLE:n arkistoista löytyy Koivistosta Miten minusta tuli minä -radio-ohjelma vuodelta 2010.
Lisäys klo 15.36: Jukka Salon ja Mikko Pyhälän teos Amazonia sai Tieto-Finlandia-palkinnon vuonna 1992. Ei siis hätää!
”Koivisto oli tunnettu ennen kaikkea siitä, että hän johti Korkeasaaren eläintarhaa lähes 30 vuoden ajan.”
Itselleni Koivisto tuli tunnetuksi Ylen 80-luvun Lasten ruudun (Matti Merimies ja Akuliina-käsinukke) kautta ja sittemmin Luontoillasta. Toki Korkeasaaren johtajuus tuli siinä ohessa mainituksi. Vähän luulen, että suurimmalle osalle hän oli nimenoman ”se äijä sieltä Luontoillasta”. Tämä siis yhtään väheksymättä. Vertailun vuoksi: en osaa yhdistää ketään muuta ohjelman vierasta tuohon Lasten ruutuun, eli itselleni aika merkittävä tapaus.
Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.
Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.
Lue kaikki Tarinoita tieteestä -jutut
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.
Lue kaikki kirjoittajan jutut
Seuraa tätä blogia Facebookissa
Geosofi kirjoitti:
Kansanomaistajat ovat kulttuurin merkkihenkilöitä. Kuka laatisi antologian suomalaisista k-henkilöistä? Viime vuosisadan alkupuolella ilmestyi yksi alan perusteos, OMA MAA, joka sisälsi kansanomaisia esseitä elämän eri aloilta. Nykyisin sitä vastaa internet yleissivistyksen antajana. Kumpi lienee parempi kanava, subjektiiviset ja autoritääriset spesialistit vai persoonattoman monipuolinen ja jäsentymätön tietomylly? Itse diggaan molempia mutta pelkään, että edelliset ovat jäämässä supermyllyn jalkoihin.