Suomen kuvalehti

6.2.2012 klo 16:12

Törmätäpä iktyokentauriin

Yhdysvaltalaiselle rannalle ajautunut hirviön raato kiinnostaa - olkoonkin, että se on jo tunnistettu kuolleeksi opossumiksi. Samantapaisia uutisia eksyy lehtiin aika tasaisella tahdilla.

Maapallolla on toki vielä suuri liuta tunnistamattomia ja löytämättömiä eliölajeja, mutta isokokoisia sellaisia varsin vähän. Olisi kiehtovaa, jos valtameren syvänteistä tai viidakon tiheiköstä löytyisi jokin suuri ja tuntematon, vieläpä mahdollisesti vaarallinen tai ainakin pelottavan näköinen eläin. Siksi meriveden muodottomaksi liottamat raadot päätyvät uutisiksi ja kiinnostavat ihmisiä.

Anto Leikolalta ilmestyi kymmenisen vuotta sitten tietokirja Seireenejä, kentaureja ja merihirviöitä - Myyttisten olentojen elämää (Tammi, 2002). Siinä hän esitteli eri taruolentojen olemusta, taustoja ja myyteissä esiteltyjä ominaisuuksia.

Toinen hyvä suomenkielinen ksenoeläintieteellinen opus on Jorge Luis Borgesin Kuvitteellisten olentojen kirja (Teos, 2009). Borges esittelee paitsi myyteistä, myös kirjallisuudesta tuttuja mielikuvitusolentoja.

Itse kaipaisin kirjaa, jossa myyttisten eläinten ”olemassaoloa” pyrittäisiin mahdollisuuksien mukaan selittämään havainnoilla todellisista eläinlajeista, vähän niin kuin tarujen krakenin taustalta löytyy varmaankin jättiläiskalmari. Jos jollain on kirjavinkki, laittakaa kommenttiosastolle.

Seuraa tätä blogia Facebookissa

Asiat

hirviöt , ksenoeläintiede , Anto Leikola , Jorge Luis Borges , kraken , tietokirjallisuus

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


Tilaa Suomen Kuvalehti

Kommentit (6)

6.2.2012 klo 17:48 Nereidi

Nereidi kirjoitti:

Keskiajalla sarvivalaiden hampaita myytiin yksisarvisten sarvina. Niin kerrottiin tässä kirjassa:
Järvinen, Antero: Ihmiset ja eläimet ”Humanistin eläinkirja”. WSOY, 2000, Juva.

Muistaakseni jossakin suomenkielisessä, vuoden tai pari sisällä ilmestyneessä historialehdessä oli selitys, että antiikin aikaan oli sotaisa heimo, jonka ratsusoturit olivat niin taitavia, että kreikkalaiset pitivät heitä hevosen ja ihmisen yhdistelminä eli kentaureina.

6.2.2012 klo 18:12 chrx

chrx kirjoitti:

Risto Isomäen Con Rit kannattanee lukaista, jos on edes etäisesti kiinnostunut suurista merikäärmeistä ja muista merten myyttisistä asukeista. Toimivia tiedejännäreitä saisi tulla enemmänkin!

6.2.2012 klo 18:46 nelmi

nelmi kirjoitti:

Olihan suomalaisille ryssäin joukossa esiintyneet koirankuonolaiset kerrassaan pelottavia ihmisiä jotka käsitettiin koiran ja ihmisen risteymiksi 1700-luvun sodissa. He olivat Keski-Aasian kansoista otettuja sotilaita, olivatko tadzikkeja vai uzbekkeja, mutta jotakin kuitenkin sieltä. Erilaisen kohtaaminen on pelottavaa ja synnyttää lisää mielikuvitusta.

7.2.2012 klo 13:04 Canis lupus vulgaris

Canis lupus vulgaris kirjoitti:

Aihetta ainakin sivuten: itse muistan jääneeni miettimään, millaisia olisivat mahtaneet olla kooltaan ja muilta ominaisuuksiltaan ne sankarikoirat, joista Koiraksi ihmiselle-kirjan kirjoittaja myöntää kirjansa loppupuolella arvelleensa, että ne rakensivat Egyptin pyramidit. Jos tekijä sattuu olemaan saapuvilla, mielelläni kuulisin kuvauksen näistä poikkeuksellisista eläimistä.

10.2.2012 klo 15:46 Tiina Raevaara

Tiina Raevaara kirjoitti:

Nereidi, kiitos! Chrx: on lukulistalla!

C. lupus vulgaris: kysymyksessä olivat tekijän jälkisanat, joissa hän huumoripitoisesti yritti kuvailla uppoutumistaan kirjoitusprojektiin. Mutta tokihan kyseessä olivat avaruuskoirat, nuo muinaisten astronauttien uskolliset ystävät.

11.2.2012 klo 15:21 Canis lupus vulgaris

Canis lupus vulgaris kirjoitti:

Kiitän kirjoittajaa selvennyksestä. von Däniken oli siis sittenkin oikeassa!

Ilmoita asiaton viesti
Toimitus

Toimitus

Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.

kirjaudu sisään

Tarinoita tieteestä

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Lue kaikki Tarinoita tieteestä -jutut

Kirjoittaja

Tiina  Raevaara

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Lue kaikki kirjoittajan jutut

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat