Jussi Halla-aho on tuomittu sakkoihin ”uskonrauhan rikkomisesta” ja ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan”. Itse kunkin kannattaa lukea alusta loppuun tuomion aiheuttanut teksti, joka on tuomittuine kohtineen julkaistu ainakin Helvetin puutarha- blogissa.
En ollenkaan pidä ”uskonrauhan rikkomisen” kriminalisoinnista. Siihen syyllistyy jos
”julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä”
Uskontoja voi toki kritisoida asiallisesti, sitä ei kielletä. ”Pilkkaaminen” ja ”loukkaamistarkoitus” ovat kuitenkin aivan liian tulkinnanvaraisia käsitteitä, jollaiset mielestäni eivät kuulu lakitekstiin. Esimerkkinä minä olen tehnyt lukuisia sarjakuvia, joiden voidaan katsoa julkisesti pilkkaavan Jumalaa ja Jeesusta. Helsingin sarjakuvafestivaaleilta löytää syyttäjä helposti muovikassillisen lisää tuomittavaa materiaalia.
Kaikille lienee selvää, että uskonrauhan rikkomisesta syytetään harkinnanvaraisesti, pyrkimyksenä estää yhteiskuntarauhan vaarantuminen. Jeesus-stripistä ei ole odotettavissa pommi-iskuja joten se menköön. Mutta entä profeetta Muhammedin pilkkaamisesta? Automaattinen oletus, että muslimit alkavat riehumaan heti kun uskonkappaleitaan kritisoidaan, on mielestäni suorastaan ennakkoluuloinen.
Onhan väkivallan uhka olemassa, muistan kyllä Jyllandsposteniin piirtäneen kollegan karun kohtalon. Vaan eikö nykyisenlaisella uskonrauhalain tulkinnalla anneta signaali, että uskonnollinen yhteisö voi ostaa väkivallalla immuniteetin kritiikiltä? Aika lyhytnäköistä ja vaarallista minusta.
Ajatusleikkinä: maassamme ottaa päivittäin joku turpaan siksi, että on kännipäissään loukannut jotakuta. Osa jopa menettää tällaisissa tilanteissa henkensä. Tämä on paljon yleisempää kuin uskonfanaatikkojen koston uhriksi joutuminen. Pitäisikö kanssaihmisten loukkaaminen kriminalisoida?
Itse näkisin ihanteena yhteiskunnan, jossa uskonnon kritiikkiin ei vastata tuomioilla vaan vasta-argumenteilla. Jos joku alkaa ehdotella ns. suoraa toimintaa vääräuskoisia vastaan, se on yllytystä rikokseen, ja siitä sopii heittää puolestani vaikka samantien linnaan. Erityistä jumalanpilkka- tai uskonrauhalakia ei tarvita.
Entäpä Halla-ahon oma toiminta? Facebookissa tänään kommentoitiin osuvasti: ”Minä en olisi tuominnut Halla-ahoa, mutta en minä kyllä olisi valinnut häntä hallintovaliokunnan puheenjohtajaksikaan”. Itsekin näkisin tällaisissa toimissa mieluiten kylmäpäisiä, erityisen luotettavia hahmoja. Halla-aho kirjoittelee toistuvasti pikaistuksissaan homonampumis-, tankit kadulle- ym. aivoituksia joita sitten joutuu selittelemään ja deletoimaan.
Halla-ahon rasismista voidaan ehkä keskustella, mutta minusta hän vaikuttaa olevan sitä ihtiään. Mies ei paljoa kirjoittele esimerkiksi verotuksesta tai asuntopolitiikasta, ellei voi jotenkin liittää niihin erivärisiä negatiivisessa valossa. Välillä hän heittää ”arveluja” kuten:
”Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.”
Tuo lause sisältää kyseenalaista evoluutiopsykologiaa, voisimme sensuurin sijaan vaatia Halla-aholta lisää tietoa geenistä, joka säätelee suhtautumista verovarojen hyväksikäyttöön. Taitaa olla aika tuore geeni.
Olen sanonut tämän aiemminkin, mutta jos osalla kansalaisista on yhteinen mielipide, se pitäisi saada esittää. Huomattava siivu kansasta suhtautuu epäluuloisesti maahanmuuttajiin. Tämähän on ennemminkin sääntö kuin poikkeus, kun maahan tulee huomattava määrä väkeä erilaisesta kulttuurista. Jos tätä epäluuloa ei saa julkisesti esittää, se ei katoa mihinkään. Maahanmuuttokriittiset menettävät uskonsa demokraattisen vaikuttamisen mahdollisuuksiin ja joitain alkaa kiinnostaa ns. suora toiminta. Lyhytnäköistä ja vaarallista tässäkin mielessä, Halla-ahojen tuomitseminen.
”Pitäisikö kanssaihmisten loukkaaminen kriminalisoida?”
Se on kriminalisoitu. Ks. kunnianloukkaus. Korkeimman oikeuden mukaan sanat ”saatanan huora” suunnattuna toiselle ihmiselle täyttävät kunnianloukkauksen tunnusmerkistön: http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2005/20050137
”Itsekin näkisin tällaisissa toimissa mieluiten kylmäpäisiä, erityisen luotettavia hahmoja. Halla-aho kirjoittelee toistuvasti pikaistuksissaan homonampumis-, tankit kadulle- ym. aivoituksia joita sitten joutuu selittelemään ja deletoimaan.”
Tämä kansa olisi kuollut sukupuuttoon jos asioita ei tehtäisi pikaistuksissa ja .. :
”Tuo lause sisältää kyseenalaista evoluutiopsykologiaa, voisimme sensuurin sijaan vaatia Halla-aholta lisää tietoa geenistä, joka säätelee suhtautumista verovarojen hyväksikäyttöön. Taitaa olla aika tuore geeni.”
.. olisiko khatilla vaikutusta genomiin?
”Katinoni amfetamiinia muistuttava huumaava aine, jota esiintyy luonnossa khat-kasveissa. ”
Itseäni hämmästyttää KKO:n suoranainen typeryys: sehän melkoisen suoraan tilasi itselleen EIT:n langettavan ja nöyryyttävän tuomion. Tosin ei ensimmäistä kertaa, onhan Suomelle ennenkin tullut EIT:ltä tuomioita sananvapauden rajoittamisesta.
Olipa hienosti tehty Helvetin puutarha- ja tämän blogin pitäjiltä! Kerrankin journalistit ja intellektuellit eivät piiloudu “vastuuntunnon” ja “sensitiivisyyden” taakse ja vetäydy vastuusta puolustaa sananvapautta. Alkuosasta tulee mieleen Ayaan Hirsi Alin puhe Berliinissä 2006, “Minä olen täällä puolustamassa loukkaamisen oikeutta”:
“I am here to defend the right to offend.
It is my conviction that the vulnerable enterprise called democracy cannot exist without free expression, particularly in the media. Journalists must not forgo the obligation of free speech, which people in other hemispheres are denied…
Ayaan Hirsi Ali, http://vorige.nrc.nl/opinie/article1654061.ece/The_Righ t_to_Offend
Kun kerran rasismiin päästiin, kysyisin mielelläni halla-aholaisten kantaa rasismin / maahanmuuttajien aiheuttamien haittojen poistamiseen: koska maan rajoja ei voi kuitenkaan täysin sulkea, eikö paras keino haittojen poistamisessa olisi ryhtyä avomieliseen kanssakäymiseen ulkomaalaisten kanssa?
Tällainen toiminta olisi omiaan poistamaan ennakkoluuloja. Ennakkoluulot – eli rasismin tuska ei poistu kohkaamalla siitä.
Kyse onkin rasismin poistamisen paradoksista, http://hukkinen.jp/blog/post/HUKKINEN/2011/07/rasismin- paradoksi/
Lakipykälä uskonrauhan rikkomisesta on yhtä perusteltu kuin kunnianloukkauksenkin kielto. Vaikka ateistin on vaikea sitä ymmärtää, on kristitylle Jumalan, Jeesuksen ja kirkon sakramenttien häpäisy yhtä vakava ellei vakavampikin loukkaus kuin ihmiseen itseensä tai hänen lähiomaisiinsa kohdistunut herjaus tai solvaus. Sivistynyt keskustelu uskonnollisten oppien todenmukaisuudesta tai moraalisesta hyödyllisyydestä on tietenkin ihan eri juttu. Kyllähän kristityt ovat uskontokritiikkiin, sekä asialliseen että pahansuopaiseen, jo yli kahdensadan vuoden aikana saaneet tottua, ja juuri tämä henkien taistelu
on opettanut meidät arvostamaan uskonnonvapautta paljon paremmin kuin menneinä vuosisatoina. Sen oikeussuojan, minkä laki kristityille antaa, me mielihyvin suomme myös kilpaileville uskonnoille. Islamilla ei vielä ole juurikaan kokemusta uskontokritiikin kohteena olemisesta, siksi muslimit ovat paljon herkempiä loukkaantumaan kuin kristityt. Tämä on tosiasia, jonka vain aika voi muuttaa.
Jarla: ”Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.” Tuo lause sisältää kyseenalaista evoluutiopsykologiaa, voisimme sensuurin sijaan vaatia Halla-aholta lisää tietoa geenistä, joka säätelee suhtautumista verovarojen hyväksikäyttöön. Taitaa olla aika tuore geeni.
Toivon Jarlan ymmärtävän sen, että tuo somalikommentti oli valittu vain esimerkiksi. Kirjoitus ei käsitellyt genetiikkaa. Halla-aho tuossa kirjoituksessa käsitteli sitä, voidaanko vähemmistöistä ja enemmistöstä puhua samoin äänenpainoin. H-a väitti, että enemmistöä
ja vähemmistöä kohdellaan eri tavoin, koska suomalaisten geneettisestä juopottelusta, väkivallasta tms. voidaan puhua jopa lehtien pääkirjoituksissa (esittäen myös täysin valheellisia väittämiä), mutta yleistyksien tekeminen esim. somaleista (joiden työllisyysprosentti on n. 10%) sosiaaliloisina ei voi/saa tehdä.
Aivan samoin kristinuskoa saadaan pilkata vapaasti, mutta vähemmistöuskonnon pilkka ei sovikaan. Kristinuskon arvostelijaahan tunnetusti voidaan pitää humanistina, mutta islamin arvostelija leimataan äärioikeistolaiseksi ja saa tuomion, Suomessa herran vuonna 2012.
Halla-aho sai tuomion lopulta molemmista syytekohdista, mutta osoitti myös olevansa täysin oikeassa. Yleistyksiä voi tehdä suomalaisista, mutta vähemmistöjen kohdalla samasta teosta seuraa syyte. Tämä ei ole riemun päivä suomalaiselle oikeusjärjestelmälle. Suurin häviäjä tässä prosessissa ei ole Halla-aho, vaan kansalaisten luottamus oikeusjärjestelmän tasavertaisuuteen.
Minusta Suomessa tulisi keskittyä enemmänkin sananvapauden laajentamiseen, ei suinkaan sen rajoittamiseen, kuten oikeusoppineet selvästi tekevät. Kiinan tyyli ei sovi länsimaiselle Suomelle.
Hukkinen: ”…kysyisin mielelläni halla-aholaisten kantaa rasismin / maahanmuuttajien aiheuttamien haittojen poistamiseen: koska maan rajoja ei voi kuitenkaan täysin sulkea, eikö paras keino haittojen poistamisessa olisi ryhtyä avomieliseen kanssakäymiseen ulkomaalaisten kanssa? ”
Eikös maahanmuuttajien sopeutuminen toteudu parhaiten siten, että maahanmuuttajat mahdollisimman hyvin itse sopeutuvat suomalaisen yhteiskunnan käytäntöihin ja arvojärjestelmiin. Ongelmat (tiettyjen) maahanmuuttajaryhmien kohdalla muuallakin Euroopassa johtuvat usein siitä, että omat arvot ovat ristiriidassa valtayhteiskunnan
kanssa, tämä pätee nimenomaan islamilaisilta alueilta tulevien maahanmuuttajien kohdalla. Jos muutat Afganistanista Suomeen, älä tuo afganistanilaista arvojärjestelmää mukanasi, vaan sopeudu suomalaiseen, kuten Urpilainenkin sanoi. Näin se sopeutuminen onnistuu, pähkinänkuoressa.
Jarlan ylläolevassa kirjoituksessa minua ihmetyttää tämä yksittäinen kohta:
—
Välillä hän heittää ”arveluja” kuten:
”Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.”
Tuo lause sisältää kyseenalaista evoluutiopsykologiaa, voisimme sensuurin sijaan vaatia Halla-aholta lisää tietoa geenistä, joka säätelee suhtautumista verovarojen hyväksikäyttöön. Taitaa olla aika tuore geeni.
—
Jarlan itsensä linkittämä Helvetin puutarha -blogi kertoo aivan täsmälleen, mikä tuon lausuman pointti on. Eihän Halla-aho toki ”heitä
arveluja” joitten geneettistä paikkansapitävyyttä tarvitsee kenenkään arvioida, vaan hän piruilee tahallaan paskantärkeileville juristeille testaamalla ”täkyssään” mitä yhdenvertaisuuden kannalta merkitsee se, että jokseenkin samansävyiseen halventavaan tekstiin vaihdetaan etninen kohderyhmä.
Halvennettaessa etnisiä suomalaisia teko ei ole moitittava Julkisen Sanan Neuvoston eikä Suomen juridisen eliitin mielestä, mutta se muuttuu rikokseksi heti jos eräs toinen etninen ryhmä asetetaan kohteeksi.
Tämän tekopyhyyden pilkkaaminen on Halla-ahon pointti, minkä tulisi olla ilmeistä kaikille normaaliälyisille kirjoitetun suomen kielen käyttäjille. Vain juristi voi siitä kiihottua.
Miksi Jarla, itse hersyvän huumorin viljelijä, jonka piirroksista voi joku vetää herneitä nenään kuten hän itsekin hyvin tiedostaa, nyt teeskentelee, ettei hän ymmärtäisi pelkäksi piruiluksi ”arveluna heitettyä” sitaattia?
Mutta kiitos Jarlalle tästä oikeaan osuvasta jutun sanomasta - KKO tekee tällä tuomiolla itsensä säälittäväksi ja osoittaa vieraantumista kansan oikeustajusta, ja pian myös naurunalaiseksi EIT:n edessä. Jos maahanmuutto tekee Suomesta ajatuspoliisien ja inkvisiittorien valtion, se on aivan kohtuuton hinta kyseenalaisesta vaikutuksesta huoltosuhteeseen.
Kuten yllä on jo todettu, kunnianloukkauslaki on jo olemassa, mikä vie kirjoitukselta pohjan. Lisäksi käsitteet kritiikki ja loukkaaminen menevät oikein raikkaasti sekaisin.
”Tämän tekopyhyyden pilkkaaminen on Halla-ahon pointti, minkä tulisi olla ilmeistä kaikille normaaliälyisille kirjoitetun suomen kielen käyttäjille.”
Miksi hän ei voi sitten piruilla tahallaan paskantärkeilevien juristien toimintatavoista, eikä sen sijaan heittää omituisia yleistyksiä somalien kansanluonteesta, joista meikäläisen älylläkään ei tarkoittamaasi pointtia kyllä tajua.
Korkein oikeus perusteli rangaistusta lailla HE 317/2010, joka siis annettiin eduskunnan käsittelyyn vuonna 2010. Valtakunnansyyttäjä ilmoitti nostavansa tämän ko jutun Halla-ahoa vastaan 27.3.2009.
Eikös tällaiselle lainkäytölle ole jokin ihan oma nimityskin?
Raamatussa Jumala sanoo: ”Kosto on Minun.” Häneen uskovalle ei jää kuin anteeksiantamisen mahdollisuus. Kostaminen on kielletty ihmiseltä. Jumala on kaikkivoipa, ei Hän tarvitse ihmisen apua rangaistakseen herjaajaansa, tai Hänen sanaansa julistavan, tai aikoinaan julistaneen ihmisen herjaajaa. Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi, sanotaan Raamatussa. Jumala sanoo myös, että älä pidä muita jumalia.
Nimimerkki Epäilevaan, juurihan Halla-aho piruilee juristeille heittämällä täkyjään nimeltä mainiten valtakunnansyyttäjälle.
Alaotsikon ”Seuraava täky kuuluu: ” jälkeen Halla-aho pohtii, onko hänen heittämänsä provokatorinen väite sopimaton, ja vääntää sitten suurin piirtein rautalangasta, miksi Kalevan pääkirjoituksen JSN-kohtelun valossa hänenkin on voitava halventaa somaleita yhtä lailla kuten Kaleva suomalaisia: ”Emmehän voi ajatella, että Suomessa eri ihmisiä koskisivat eri säännöt.”
Jarlan kirjoituksen kohteena oleva KKO:n päätös taas ei kohtele ihmisiä yhdenvertaisesti lain edessä,
mikä taas on jo oikeusvaltion alkeellisimpia perusperiaatteita. Siksi Halla-ahon todennäköisesti kannattaa valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, joka pitää kunniassa länsimaisia oikeusperiaatteita.
Maksumies: ”Jarlan kirjoituksen kohteena oleva KKO:n päätös taas ei kohtele ihmisiä yhdenvertaisesti lain edessä, mikä taas on jo oikeusvaltion alkeellisimpia perusperiaatteita. Siksi Halla-ahon todennäköisesti kannattaa valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, joka pitää kunniassa länsimaisia oikeusperiaatteita.”
Vaikka säälin Halla-ahoa tuosta jo neljä vuotta kestäneestä kevyestä hirsipuusta, toivon hänen valittavan asiasta EIT:een. Olisin varsin hämmästynyt ja pettynyt, jos siellä tehtäisiin samanlaisia päätöksiä ilmaisunvapauden suhteen.
Minä kannatan länsimaista demokratiaa ja myös siihen hyvin soveltuvaa vallan kolmijakoa. Kansan valitsema eduskunta säätää lait ja oikeuslaitos tuomitsee itsenäisesti niiden rikkojat. Se myös tulkitsee lakeja. Viime kädessä Korkein Oikeus.
Jos laki ei miellytä jotakuta, niin on demokratiassa pitää yrittää saada eduskuntaan sellaisia, jotka ovat samaa mieltä. Tottakai lakeja saa ja pitääkin arvostella.
KKO on tässä tapauksessa tulkinnut lakeja ja antanut niiden pohjalta rangaistuksen. Se on myös korkein oikeusaste Suomessa. Sen tulkintoja noudatetaan jatkossa myös alemmissa oikeusasteissa.
Onko tässä jotain epäselvää? Aina voi valittaa EIT:hen, tottakai. Näyttää vain siltä, että sitä vaativat juuri ne, jotka vastustavat eurooppalaista yhteistyötä.
Luulenpa, ettei esim. lakia uskonrauhan rikkomisesta muuteta, niin kauan kun eduskunnan enemmistö on kristittyjä. Ehkäpä persut nyt vaativat sen muuttamista, kun Suomen korkein oikeusistuin on sitä po. päätöksessä ”väärin” tulkinnut.
Muuten olen sitä mieltä, että Soini on kuin Juudas. Kieltänyt kolmesti, ettei meillä rasismia hyväksytä.
”Automaattinen oletus, että muslimit alkavat riehumaan heti kun uskonkappaleitaan kritisoidaan, on mielestäni suorastaan ennakkoluuloinen.”
No, piirrä Muhammedia pilkkaava strippi, ja katsotaan sitten mitä tapahtuu.
Häh? Halla-aho sanoi toteamuksensa somalien geneettisistä erityispiirteistä pelkästään osoittaakseen, että somaleja ja suomalaisia kohdellaan oikeudessa eri tavoin, vaikka lain mukaan kaikki ovat oikeudessa samoin kohdeltavia. Hän siis EI sanonut asiaa, koska olisi ollut sitä mieltä, vaan vain testatakseen oikeutta.
Halla-ahon kokeilua innoitti eräs kirjoitus, jossa suomalaisista väitettiin vastaavaa, mutta kukaan ei nostanut kulmakarvaakaan. Halla-ahon tuomio siis osoitti, että käytännössä ihmiset ovatkin eriarvoisia oikeuden edessä. Halla-aho voitti.
Viisi viisasta miestä on vuosikausien pohdiskelujen jälkeen löytänyt koraanin sanoman.
Profeetallahan oli 9-vuotias Aisha-neito lempivaimonaan ja uskossa häntä pidetään esikuvana. Mitä väärää siis Halla sanoikaan. Ja mitä kertovatkaan tilastot Afrikan sarvesta olevien työllisyys- ai rikosprosenteista verrattuna esim. Kaakkois-Aasiasta tulleisiin. Kukaan normaalijärkinen ei tietenkään edes usko, että kaikki Afrikan vissistä kolkasta olisivat olisivat täysin identtisiä tavoissaan, mutta kokemus osoittaa kuitenkin, että joidenkin taustojen omaaville ovat jotkut tavat yleisempiä vai löytyykö sellaista naivistia, joka väittäisi ettei romaneilla olisi omia kansainvälisiä tapoja. Ja onko
rasismia sanoa, että juutalaiset ovat ahkeria.älykkäitä ja rahan päälle ymmärtävia menestyjjiä. KKO avas loputkin portit Suomen miehittämiselle muukalaisarvoin. Siispä korkein elin on sanonut hyit Hallalle.
”Siksi Halla-ahon todennäköisesti kannattaa valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, joka pitää kunniassa länsimaisia oikeusperiaatteita”.
Tuomio ei muutu EIT:ssä koska meillä on riippumaton oikeus. Tuskin Suomelle edes moitetta tulee sillä kun Halla-ahon jutut kääntää englanniksi ja ranskaksi niin tuulahdus keskiajalta tuntuu niin selvältä että EIT tuskin koskee valitukseen edes metrin seipäälläkään.
Jos H. ei halua nimeään Euroopan rasistien luetteloon niin jättää valittamatta.
1Suomalainen kirjoitti:
Korkein oikeus perusteli rangaistusta lailla HE 317/2010, joka siis annettiin eduskunnan
käsittelyyn vuonna 2010.
Hyvä havainto. Olisko KKO:n kannattanut hautoa päätöstään vielä muutama vuosi? Tiedä häntä minkälaista lainsäädäntöä olisi vielä ollut käytettävissä.
Demla, demla, demla.
”walker61 kirjoitti:
”Automaattinen oletus, että muslimit alkavat riehumaan heti kun uskonkappaleitaan kritisoidaan, on mielestäni suorastaan ennakkoluuloinen.”
No, piirrä Muhammedia pilkkaava strippi, ja katsotaan sitten mitä tapahtuu.”
Me toki muistamme miten joissakin lähi-idän maissa reagoitiin niihin tanskalaisiin pilapiirroksiin, mutta kun esim. sarjakuvataiteilija Ville Ranta piirsi täällä Suomessa oman karikatyyrisen kannanottonsa asiasta kulttuurilehti Kaltioon ja kuvasi samalla Muhammedia kriittisessa valossa, ei täällä riehaantuneet muut kuin Kaltion kaupalliset ilmoittajat ja
muutamat tantat, eikä muslimeista muut kuin se yksi mullahi. Valtaosa muslimeista ei viitsinyt edes kääntää kylkeään asian eteen.
Eli tässä tapauksessa toteutui juuri tuo Jarlan otaksuma - jota sinäkin edustat - että näiden suomalaisten mielissä muslimit niputettiin yhdeksi aivottomana riehuvaksi massaksi, jotka sopivan tilaisuuden tullen alkavat huutamaan ja polttamaan lippuja, kun joku käskee. Näin ei käynyt.
Ei Suomessakaan Halla-ahon kirjoittelusta riehaantuneet muut kuin korkeimman oikeuden jäsenet.
Jarla kirjoittaa, että uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy jos: ”…julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä…”
Onko meillä maallisessa oikeusjärjestelmässä hyväksytty (todennettu) Jumalan olemassaolo? Ei kai kuvitteellista hahmoa, tai edes sellaista jonka olemassaoloa ei voida todentaa, voi mitenkään pilkata? Aku Ankkakin on todellisempi hahmo…
Jarlalle vinkiksi johonkin strippiin:
Jumala ja Jeesus istuskeli sohvalla ja katseli telkkaria, kun ovikello soi.
Jumala meni avaamaan, ja siellä oli Muhammed.
”Oletko tilannut kebabia?”, Jumala kysyi Jeesukselta…
Kuinka kauan persut tanssii ja Soinin hanuri soi? Persujohtajan hanurin palkeet on pahasti tukossa, mutta Jussi sen kun tanssii vaan. Kunnallisvaalit lähestyy kovaa vauhtia ja Soinin vaalislogan kiteyttää persujen politiikan sisällön:
”Perussuomalaiset rasistit saa hillua niin kuin tahtoo!”
Varavoltaire: ”Ei Suomessakaan Halla-ahon kirjoittelusta riehaantuneet muut kuin korkeimman oikeuden jäsenet.”
Ei islamiakaan miellytetä sen vuoksi, että sitä arvostettaisiin, vaan koska sitä pelätään.
Me, oikeuslaitosta myöten, pelkäämme islaminuskoisten reaktioita islamkritiikistä. Siksi käyttäydymme kuin Chamberlain 75 vuotta sitten.
Jarla: ”Välillä hän heittää ”arveluja” kuten: ”Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.” Tuo lause sisältää kyseenalaista evoluutiopsykologiaa”
Kumma, ettei Jarla ole itse lukenut Halla-ahon blogitekstiä, vaikka suosittelee muille sen lukemista.
Halla-aho ei heitä mitään arvelua, vaan testaa, saako somaleista sanoa saman kuin suomalaisista. Ei saanut. Testi vahvisti olettamukset kaksoisstandardeista.
Du Pont: Aivan oikein, riehaantuminen on hysteeristä pelkoa. Ties vaikka imaamipiirit olisivat viitanneet hankaliin, ellei peräti ikäviin seurauksiin, ellei saada aikaan koraaninkin hyväksymää ratkaisua.
Ulkopuolisen tarkkailija saa vaikutelman, että Halla-ahon on oltava maan vaikutusvaltaisin poliitikko.
Tv:n ja radion pääuutisissa hän ohittaa Espanjan.
Hurskain hänen eroaan vaativa on eräskin kansanedustaja, jolla on huomattavan pitkä rikosrekisteri, jonka rinnalla Halla-ahon sakkotuomio on kevyttä kauraa.
Maan valtamedia on vajonnut todella alas. Sen alempana on vain oikeuslaitoksemme.
Z.B. Hyvä kommentti. Jarla, ilmeisen älykkäänä henkilönä sinun olisi pitänyt tajuta, että esittämäsi heittolause kuuluu mediaa ja ”suvaitsevaistoa” kritisoivaan kirjoitukseen, jossa osoitettiin käytännön esimerkillä, että meillä vallitsee selkeä kaksoisstandardi siinä mitä kenestäkin tai mistakin ryhmästä saa sanoa. Miksi esitit asian tahallasi väärin? Vai etkä todella ollut lukenut koko juttua? Näinhän näyttää koko ajan tapahtuvan Halla-ahon kanssa: hänestä on tehty suuri rasisti, joka on aina väärässä. Kannattaisi olla hiukan vähemmän ennakkoluuloinen ja leimaava. En ole hänen ihailijansa, mutta
totuus kiinnostaa. Halla-ahon agendanahan on hyvin usein mediakritiikki ja siinä kaksoisstandardin ongelma. Ei näemmä edes korkein oikeus osannut ymmärtää mitä luki, kun antoi tuomionsa. Voi meitä, kun meillä on noin yksinkertaiset tuomarit! (puhumattakaan toimittajista, heidän kohdallaan olen jo menettänyt toivoni).
Onkos Jarla muuten jo lukenut ne Halla-ahon tekstit Scriptasta, kuten aiemmin lupasi?
Media hyökkää muiden poliitikkojen tukemana yhtä miestä vastaan kirjoituksesta, jonka hän teki ennen kansanedustajuutta. Tämähän on selvää kiihotusta ja kiusaamista. Koko joukko nokkii onnetonta poikaa, joka puolustautuakseen sanoao jotakin kuten muutkin tuomitut tekevät. Tuomituthan ovat aina omasta mielestään syyttömiä. Maailmaan mahtuu paljon puhetta ja ajatuksia, oikeita ja väärtiä. Sivistynyt ihminenhän kuittaa rotuun liittyvät väittämät tarvittaessa moukkamaisuutena tai liioittelevana tyylikeinona uskomatta kaikkea. Ahtaan tiukat puritaanit näkevät ajatusrikoksia kaikkialla. Taustalla on
pelko islamilaista mahdollista ääriliikehdintää kohtaan. Suomen lahkokuntia voidaan pilkata avoimesti, mutta se ei olekaan kiihottamista ryhmää vastaan. Hallan julkinen haukkuminen on vaarallista, sillä joku uskonkiihkoilijana voi kohdistaa raivonsa ja puhdasoppineisuutensa häneen. Toisten puolesta suuttuminen näkyy olevan kummaa hommaa. Sivistyneet islamilaiset eivät ole tehneet rikosilmoitusta Hallasta. Asialla ovat omat hyvät ihmiswt, jotka ovat tottuneet päättämään toisten puolesta mikä on oikein ja väärin. Hallaa vastaan kampanjoviat eivät itse edes ole loukattuja, joten raivoon nousu kummastuttaa ja se on teeskentelevää moralismia.
Halla-aho kirjoitti neljä vuotta sitten ”täkynä oikeudelle” kopion Kaleva-lehden pääkirjoituksesta vaihtaen kokeeksi sanan ”suomalainen” tilalle ”somali”. Tuomittiinko alkuperäinen kirjoittaja? Ei tuomittu.
Korkeimman oikeuden päätös tehtiin poliittisessa näytösoikeudenkäynnissä, jollaisia on yleensä totuttu näkemään vain diktatuurimaissa. Kansalaisten usko oikeuslaitokseen rapistui entisestään.
Jarla vääristelee irrottamalla satiirisena kysymyksenä - ”täkynä” - esitetyn somali-kommentin asiayhteydestään. Kannattaa lukea alkuperäinen kirjoitus osoitteesta http://web.archive.org/web/20080606045712/http://www.ha lla-aho.com/scripta/muutama_taky_illmanin_mikalle.html
Pitää todella toivoa, että juttu viedään EIT:hen. Jos tällä palstalla esitetyt blokit ovat oikein ja edustavia, Suomen ns. ”korkein oikeus” vaatisi tuon tason pikaista tarkistusta. Rima tulisi ehkä asettaa uudelleen. Eli minkä ”opiston” tiedekunnasta nuo ”oikeusoppineet” tulevat? Onhan tämä karmeaa! Vieläkö Helsingin opiston lakiasiain tietokuntaa nimitetään ”kaatopaikaksi?”
Suomessa ei ehditty koskaan todella merkittävään ja koeteltuun sananvapauteen, kun sota ja sitä seuranneen Yya-ajan sensuurit ja väärentelyt tulivat sekoittamaan jo muutenkin vähiä mieliä. Ja maa oli tosi karmeus, siis karmeus
kaikkkien ”sananvapauttaan” mainostavien joukossa. Eikö mm. juuri Kepu puolueena pitänyt NL:n KP:tä joissakin suhteissa esikuvana, julkisesti? Ja joka puolueella oli oikeus sotkeutua kenen tahansa asioihin, kuten puoli tusinaa juopunutta Gestapoa ja KGB:tä. Supon ”antifasismia” johti evp. SS-mies. Oliko tämä liberaalia vai normaalia?
Ja mitä nyt tulee Demareihin, muihin sossuihin, niin jotakin outoa on siinä, että DDR:n kannattajat nyt siis kannattavat kaikkea, mitä siellä ei sallittu. Ja kaiki siis selvisivät verisen urkkijavaltion tukemisesta kuivin jaloin pomppaamalla äkkiä mm. lesbojen ja homojen taakse. Heitä ei vieläkään hyväksytä Venäjällä. Sitä kuitenkin yhä ”kannatetaan.”
Miksei kukaa näe mitään outoa näissä ”kehityksissä?” Tai mitään outoa siinä, että ns. ”ruotsinkieliseen sivistyneistöön” kuuluvat pitävät pakkoruotsia liberalismina. Että nakuna kommarina itseään julkisesti esitellyt Donner mainostaa nyt taitoaan syödä sekä veistä että haarukkaa käyttäen. Mikä kumma vaivaa Suomen tasavaltaa? Onko pakko olla huono pila?
DuPont tiivisti asian edellä hyvin:
”Halla-aho sai tuomion lopulta molemmista syytekohdista, mutta osoitti myös olevansa täysin oikeassa. Yleistyksiä voi tehdä suomalaisista, mutta vähemmistöjen kohdalla samasta teosta seuraa syyte. Tämä ei ole riemun päivä suomalaiselle oikeusjärjestelmälle. Suurin häviäjä tässä prosessissa ei ole Halla-aho, vaan kansalaisten luottamus oikeusjärjestelmän tasavertaisuuteen.
Minusta Suomessa tulisi keskittyä enemmänkin sananvapauden laajentamiseen, ei suinkaan sen rajoittamiseen, kuten oikeusoppineet selvästi tekevät. Kiinan tyyli ei sovi länsimaiselle Suomelle.
”
Ymmärrän hyvin Halla-ahon logiikan, mutta - olematta oikeusoppinut ja lukematta tuomiota - ihmettelen nykyiseen lainsäädäntöön perustuvaa KKO:n tuomiota.
KKO:n tulkinta em. lainkohdista on epäilyksettä nykyisen oikeuskäsityksen mukainen ja tuomio näin lakiin oikein perustuva, mutta vastaako laki enää kansalaisten oikeustajua tai kansainvälisiä sopimuksia, on eri asia. Tästä ei kuitenkaan ole keskusteltu.
Ainoa keskustelu on koskenut sananvapauden rajoittamista vähemmistöjen kohdalla siten, että se mikä on sopivaa enemmistöä käsiteltäessä ei ole välttämättä sopivaa vähemmistöä kohdeltaessa. Jostain syystä tämä linja on hyväksytty kritiikittä haluttaessa keskustelussa asettua Halla-ahoa vastaan. Olisiko linja ollut toinen, jos vastapuolena olisi ollut vaikkapa Erkki Tuomiojan -tyyppinen, profiililtaan vastakkainen mutta poliitikkona samoin kuin Halla-aho usein kärkäs vastavirran edustaja. On aika vaikeaa kuvitella tällaisessa tapauksessa tuomitsevaa keskustelua tai oikeuslaitoksen langettamaa tuomiota. Esimerkkejä voi tietenkin Halla-ahon tyyliin keksiä muuntelemalla yleisesti käytettyjä väitteitä kohdistumaan eri ryhmiin.
Kuten DuPont toteaa, Halla-aho saavutti tavoitteensa. Parempaa analysia ja keskustelua kuitenkin tarvitaan. EIT:n kommentti tulee olemaan mielenkiintoinen luettava.
Onhan se niin että lakien täytyy kuvastella kansan oikeustajua.
Oikeuslaitos pohtii ja tekee päätöksensä jo kirjoitettuihin lakeihin nojautuen. Sananvapaus on vapaiden yhteiskuntien tunnustama itseisarvo mutta…vaaditaankohan tässä nyt eri sananvapautta Soinin joukkueelle.
Lakiin olisi kirjoitettava erikseen ”Halla-Aho”- ja ”Hirvisaari”-pykälät. Se ei vain onnistu vielä nykyisillä voimasuhteilla, vaikka näillä keskustelupalstoilla Ps-fanit siitä meteliä pitävätkin.
(Omasta mielestäni uskonnot olisi jo aika poistaa kokonaan lakikirjoista mutta lainsäätäjä ei ole siihen vielä valmis joten siihen on tyytyminen).
Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.
Geronimo kirjoitti:
Hyvä kirjoitus. Justiinsa täm uskonrauhan rikkomisen suhteellisuus minuakin kyrsii. Pitääkö tässä alkaa kohta kristittyjenkin uhata pommeilla muita, jotta aletaan tuomita tasapuolisesti? Tämä on justiinsa outoa, että ”julkinen uskonnon pyhien arvojen pilkkaaminen kenenkään siihen puuttumatta voisi herättää vihaa erilaisia uskontoja ja vakaumuksia edustavien ryhmien välille ja johtaa yleisen järjestyksen vaarantumiseen. Suojeltavana oikeushyvänä ei siten nykyisin ole enää jonkin uskonnon tai jumalan kunnia, vaan olennaisesti yhteiskuntarauha, jonka lainsäätäjä on pelännyt vaarantuvan, jos toisten uskonnollisten käsitysten tai uskonnonharjoittamisen loukkaaminen sallittaisiin.” (sitaatti Wikipediasta).