Suomen kuvalehti

10.2.2012 klo 14:04

Ehdotus kansalaispalkka-ajatuksen uudistamiseksi

”Jyrkkä EI kansalaispalkalle!” kirjoittaa kansanedustaja Jaana Pelkonen Uuden Suomen puheenvuorossaan. Ainakaan häneltä ei näytä löytyvän rationaalisia argumentteja kansalaispalkkaa vastaan. Kansalaispalkka tai perustulo herättävätkin selvästi emotionaalista vastenmielisyttä. Pelkonen kuvaa, kuinka aihe saa hänen verensä kiehumaan ja kädet tärisemään.

Perustulosysteemihän voisi oikein toteutettuna vähentää valtion byrokratiaa, minkä pitäisi olla oikeistopoliitikon mieleen. Olisi vähemmän sosiaalitätejä. Perustuloa onkin ajanut aikoinaan mm. Nuorsuomalainen puolue, etunenässä Risto E.J.Penttilä. Sitäpaitsi väitetään, että malli kannustaisi työntekoon monissa tapauksissa nykyistä paremmin. Tämä puhuttelee myös minun sisäistä kokoomuslaistani.

Ei kansalaispalkassa siis käytännön tasolla selvää vikaa ole. Ongelma on nähdäkseni pitkälti itse sanassa. Se viittaa siihen, että maksettaisiin palkkaa silkasta kansalaisuudesta. Palkkahan on jotain, jonka antamisen pitäisi olla työnantajien vallassa. Perustulo olisi jo vähän neutraalimpi.

Ehdottaisin Jaana Pelkosen ja kumppaneiden rauhoittamiseksi perustulomallia, joka olisi sisällöltään kansalaispalkan kaltainen, mutta josta käytettäisiin nimeä loiseneläke.

Seuraa tätä blogia Facebookissa

Asiat

perustulo , kansalaispalkka , Jaana Pelkonen , nuorsuomalaisuus , Risto E.J. Penttilä , byrokratia

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


Tilaa Suomen Kuvalehti

Kommentit (33)

10.2.2012 klo 14:09 jutta

jutta kirjoitti:

Kansanedustaja on oikeilla jäljillä. Loisimisesta annettava palkinto olisi muka palkkaa eli työn halveksuntaa. Rahayhteiskunnassa tarvitaan maksuvälineitä köyhyyden poistamiseksi. Nimike voisi olla kansalaisen päiväraha.

10.2.2012 klo 14:20 Ari Ikonen

Ari Ikonen kirjoitti:

Suomessa jää vuosittain käyttämättä sosiaalietuuksia satojen miljoonien eurojen edestä. Kaikkein reppanimmat loiseläjät, jotka ei muutenkaan pärjää työelämässä, eivät niitä osaa niitä hakea. Loiseneläke olisi heille enemmän kuin sata sähköjänistä.

10.2.2012 klo 14:32 jutta

jutta kirjoitti:

Jospa reppanilla on kunniantuntoa ja haluavat elää omillaan olematta taakaksi kenellekään. Vai pitäisikö perustaaa sosiaalimarkkinoijan virka joka kauppaisi etuuksia kaikikke kiihottaen ja yllyttäen tekaisemaan papereita ilamisen rahan saamiseksi. Duunaridemarit kauhistuvat rahan syytämistä joutenolijoille.

10.2.2012 klo 14:36 Joni Pelkonen

Joni Pelkonen kirjoitti:

Kansanedustaja ei todellakaan ole oikeilla jäljillä. Hän kuvittelee että perustoimeentulo muka laiskistaisi ihmisiä. Miten, kun se nimenomaan mahdollistaisi työskentelyn lyhyissä työsuhteissa kannattavasti? Nykyään se ei kannata, koska esim. Helsingissä pitäisi tienata ainakin tonni kuussa jotta työstä jäisi jotakin käteen verrattuna työttömänä makaamiseen.

Asiat ovat nykyään vain niin, että kaikille ei ole tarjolla jatkuvaa työtuloa. Työttömyyskorvaus ja toimeentulotuki on kehitetty sitä varten että tulottomillakin olisi leipää suussa ja katto pään päällä. Ilman perustoimeentuloa niitä ei olisi.

Kansalaispalkka hoitaisi saman asian mutta vähemmällä byrokratialla, kun perustoimeentulon saamiseksi ihmisten asioita ei tarvitsisi käsitellä *kolmessa virastossa* - sosiaalitoimistossa, työvoimatoimistossa ja kelassa - *joka ainoa kuukausi*.

Joten: kumpaa haluatte: asunnottomia nälkää näkemään kaduille aina kun heillä ei ole työtä - se voisit olla myös sinä - vai nykytilanteen jossa kaikilla on edes perusasiat turvattu, ja perustoimeentulon avulla vielä nykyistä vähemmällä byrokratialla?

10.2.2012 klo 14:36 Svante

Svante kirjoitti:

Hmmm. Mites tuon rahan väärinkäyttöä tarkkailtaisiin? Koska joka tapauksessa sitä käytettäisiin väärin , niinkuin lähes kaikkia muitakin sosiaalietuja nykyään?? Syntyykö rahan nostajista paarialuokka tms??

Ja jostainhan ne rahat on ensin Valtion kassaan tienattava, ei sitä kai voi lisää painaa??

Emmie ossa sanua.

10.2.2012 klo 14:38 praatika

praatika kirjoitti:

Ennen kuin rupeatte aivan hirveästi myötäilemään Pelkosen tosiasioista piittaamatonta tärinää ja tunnekuohuilua, kannattaa lukea, mitä aihepiiristä jotain jopa tietävä Pelkosen puoluetoveri, taloustieteilijän koulutuksen saanut Lasse Männistö kirjoittaa aiheesta:

http://lassemannisto.fi/2011/10/kannustavuus-kunniaan/

FB-sivullaan Männistö kirjoittaa:

”Nimenomaan nykyinen perusturva ei kannusta työntekoon, kun nettotulojen nousu on alhaisissa tuloluokissa täysin marginaalista tai jopa negatiivista. Juuri perustulo, oikein rakennettuna mallina, tekisi työnteosta kannattavaa ja kannustavaa

JOKA tilanteessa. Niiden osalta, joilla ei ole tarvetta perustuloon, leikkaa verotus tästä ylivoimaisen enemmistön pois joka tapauksessa. Perustulo voisi korvata hyvin merkittävän osan nykyistä sosiaaliturvan epäselvää viidakkoa ja keventää byrokratiaa.”

10.2.2012 klo 14:42 Juntti

Juntti kirjoitti:

Kyllä sitä rahaa loisijoille lohkeaa jo nykyisellään, mutta rahanjakokoneisto aiheuttaa kuluja ihan turhaan. Perustulo tai käänteinen tuloverotus purkaisi turhaa byrokratiaa ja poistaisi tuloloukut.

10.2.2012 klo 14:47 jutta

jutta kirjoitti:

Paljonko se palkka olisi nuorelle, terveelle työkykyiselle, jolla on isomamt menot luonnollisesti kuin eläkeläisellä. Riittääkö 700 jöröä kuussa ?

10.2.2012 klo 14:53 Tiili

Tiili kirjoitti:

Kansalaispalkka on täysin merkityksetön sana ilman täsmällistä toteutusmallia laskelmineen. Koska en ole sellaista nähnyt, en suostu keskustelemaan aiheesta keljuilua kummemmin.

10.2.2012 klo 15:02 Tiili

Tiili kirjoitti:

”Nimenomaan nykyinen perusturva ei kannusta työntekoon, kun nettotulojen nousu on alhaisissa tuloluokissa täysin marginaalista tai jopa negatiivista.”

Tämä ongelma ei ratkea niinkään ”perustulolla”, kuin verotusta ja perusturvakomponenttien ristivaikutuksia tuunaamalla. Ongelma on ”hieman” vaikea, koska reunaehtoja ovat:

- Lisäpalkan tai etuuden pitää aina merkityksellisesti nostaa käytettävissä olevia tuloja. (tuloloukkukortti)
- Korkein veroaste ei saa olla liian korkea (räikköskortti)
- Veroasteen pitäisi nousta ”tasaisesti” tulojen noustessa (kannustavuuskortti)
- Veroasteen pitäisi nousta riittävästi tulojen noustessa (valtiontalous)

10.2.2012 klo 15:14 Joni Pelkonen

Joni Pelkonen kirjoitti:

Nimim. Tiili, verotusta ei voi rukata jos ei ole tuloja. Ymmärrätkö, että kaikilla ihmisillä Suomessa ei ole työtä?

10.2.2012 klo 15:38 trippi

trippi kirjoitti:

mist savupirtist nää ajatukset pöllyää että työttömät ”vaan makaa” ?

onkse niinku duunarin ja byrokraatin ainoa vaihtoehto sille palkkatyölle ? etne heti makaa kun perjantai koittaa ?

10.2.2012 klo 16:10 Hannu Oskala

Hannu Oskala kirjoitti:

Perustulohan on vain yksinkertaistettu versio ”negatiivisesta tuloverosta”, jota kehitteli erityisesti Milton Friedman, tuo kaikkien puunhalailijahippistalinistien esikuva…

http://en.wikipedia.org/wiki/Negative_income_tax

10.2.2012 klo 16:37 Veronmaksaja

Veronmaksaja kirjoitti:

Oishan tuo halvempi kuin nykyinen järjestelmä jossa keskimäärin maksetaan 864 eur/kk näille työttömille, lapsilisät, sairaat, eläkeläiset ja muille sosiaalietuuksian saajille.

http://www.stm.fi/stm/toiminta_ja_talous/sosiaalimenot

Ja kun nuo menot jaetaan Suomen väestömäärällä päästään tuohon 864 eur / lärvi rahaan.

10.2.2012 klo 16:38 mätäs

mätäs kirjoitti:

Moniko nykyään jo saa eräänlaista kansalaispalkkaa erilaisten yritystukien muodossa? Miten sitä ei kyetä näkemään vastikkeettomana tulona, jos käy työpaikassa jota ei olisi olemassakaan jos valtio ei tekohengittämällä pidä huonosti organisoitua tai kannattamatonta toimintaa pystyssä. Se puolestaan vääristää osaamisen mittaamista ja estää kestävän kehityksen toimialan sisällä. Kun nuo vääristymät jatkaa matkaansa koulutuksen sisältöihin, erittäin vahingollinen noidankehä on valmis.

Toinen asia on se että työajat pitää saada väkisin lyhyemmiksi, jolloin yhden työvuoden tekemiseen tarvitaan useampia palkansaajia. Se on ainoa tehokas keino taistella sekä työttömyyttä että syrjäytymistä vastaan. Ja menetetyt ansiot pitää silloin kyetä jollain tavalla korvaamaan.

10.2.2012 klo 17:56 praatika

praatika kirjoitti:

Alla kaksi varsin perusteellisesti laskettua, hieman eri tavoitteista tehtyä mallia:

http://dl.dropbox.com/u/4740043/jaettavia/keskusteluasi akirja_1_2011.pdf

http://www.vihreat.fi/perustulo

10.2.2012 klo 19:16 epätietoinen

epätietoinen kirjoitti:

saako muuten hippiä losauttaa pampulla otsalumpioon?

10.2.2012 klo 19:40 Ruokaa trollille

Ruokaa trollille kirjoitti:

”saako muuten hippiä losauttaa pampulla otsalumpioon?”

Laissa sitä ei ole kielletty, mutta tekijälle tulee syyte vähintään pahoinpitelystä.

10.2.2012 klo 20:40 Laiskat salolaiset

Laiskat salolaiset kirjoitti:

Voisko joku ystavallisesti kertoa, mita tyota Suomessa on tarjolla naille perusturvalla oleville ihmisille? Onko esimerkiksi 1000 uutta salolaista tyotonta nyt sitten sellaisia, joille ei pitaisi maksaa vastikkeetona kansalaispalkkaa ja komentaa kaikki toihin ? Kansanedustaja Pelkonen suuressa viisaudessaan voi varmaan kertoa salolaisille osoitteen, mihin suuntaan heidan pitaisi lahtea….

10.2.2012 klo 21:13 Tiili

Tiili kirjoitti:

Joni Pelkonen kirjoitti:
Nimim. Tiili, verotusta ei voi rukata jos ei ole tuloja. Ymmärrätkö, että kaikilla ihmisillä Suomessa ei ole työtä?

Terve Joni,

Suomessa kaikilla on jotain tuloja. Jos ei muuta niin armeijan päiväraha. Siitä ei varmaankaan kansalainen pääse paljon lähemmäs tulottomuutta.

Etuuksista opintoraha on käsittääkseni veronalaista tuloa. Kuten eläkkeet.

Veroja on myös muita kuin valtion ansiotulovero. Kaikkein pienimmissä tuloluokissa (sosiaaliturva-) tuloihin vaikuttaa kovin monet eri ristikkäisetkin tekijät, tyyliin asunnon koko ja vuokra. Näitä voisi mielestäni purkaa.

Vãhätuloisen lompakossa näkyy erityisen hyvin välilliset verot ja veronkaltaiset maksut. Toisaalta vähätuloiset saavat todella monenlaisia subventioita. Kaikilla näillä on joku hyvä tai vähemmän hyvä syy.

Perustulo on haikailua vanhaan hyvään yksinkertaiseen aikaan. Se ei ole realistinen idea.

10.2.2012 klo 23:36 Kansalaispalkan puolesta

Kansalaispalkan puolesta kirjoitti:

Kun jokin asia saa kädet tärisemään ja veret kiehumaan, olisi hyvä tarkistuttaa oman henkisen hyvinvoinnin tila. Tämä Jaana Pelkoselle pikku vinkkinä.

Kansalaispalkka olisi älykäs vaihtoehto ja kannustaisi ilman muuta ihmisiä työntekoon, mutta sitähän työministeriö hoveineen ei oikeasti edes halua. Kuka nyt haluaisi asettaa työnsä päämääräksi tehdä itsensä tarpeettomaksi? Nykyisellään työministeriön johtaessa satojentuhansien työttömien ihmisten armeijaa, työministerillä on valtaa ja vallasta on vaikeaa luopua.

TE-toimistojen päärooli on ollut vuosikausia vahtia, että työttömien joukko (joka

työllistää pelkällä olemassa olollaan TE-toimistojen väen) ei vahingossakaan mihinkään työhön voi kajota, satumaiset Kelan peruspäivärahat kun uhataan välittömästi lopettaa, jos työnhakija jää rysän päältä kiinni eli tekemästä jotakin palkallista työtä. Lisäukaaseina TE-toimisto lataa työttömälle vielä takaisinperinnän- ja ulosottouhat, niin johan systeemi toimii, eikä työtön taatusti mitään työtä edes uskalla hakea.

TE-toimistot eli työkkärit eivät oikeasti välitä mitään työnvälitystyötä edes tehdä. Tiedän pitkäaikaistyöttömiä, joille työkkäristä on tullut korkeintaan pari työhönosoitusta, nekin on lähetetty työttömälle päivää ennen kuin työnhaku loppuu ja siinä ajassa sitten TE-toimisto olettaa työttömän tekevän hyvät hakemukset tarvittavine liitteineen.

TE-toimistot ovat innokkaasti järjestäneet omia työllistämiskursseja työttömille, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta pääsääntöisesti nämä päivähoitopaikka-kurssit eivät työhön ketään ole johdattaneet. Positiivista kursseissa on, että ovat työllistäneet kursseja järjestäviä firmoja joksikin aikaan.

Miksi kansalaispalkka- ja vapaata työhönmenosysteemiä ei voisi kokeilla jollakin heikolla työllisyysalueella ensin? Saadut tulokset sitten ratkaisisivat, kannattaako ottaa järjestelmä laajemmin käyttöön.

10.2.2012 klo 23:44 HooFoo

HooFoo kirjoitti:

Parempi nimitys olisi kansalaisosinko. Osinko ei leimaa. Ei kai pääomatulojen saajiakaan voi pitää loisina, jotka elävät työtätekevien siivellä ;)

Miten siis kansalaisosinko rahoitetaan?
Yleinen ja yhtäläinen Tobinin vero. Jokaisesta rahan siirrosta prosentti, tai mikä onkin sopiva taso, pankin kautta automaattisesti valtion kassaan ja veroilmoitukset historiaan. Veronkierto loppuu ja myös oikeasti rikollinen (erotuksena harmaaseen) raha tulee verotettavaksi. Kasinovedonlyöntikin tulee veronalaiseksi.

Sen jälkeen sosiaalitukia vain sellaisille, jotka oikeasti eivät pärjää. Kaikkien vakitöissä

käyvien palkkaa leikataan osingon verran ja tilalle kansalaisosinko.

Osinkoa maksetaan kaikille Suomen kansalaisille samassa veneessä olemisesta ja Suomen hyvästä toiminnasta. Vähän positiivisuutta peliin. Tämän jälkeen kaikki ovat vapaita hankkimaan lisätuloja parhaan taitonsa mukaan ilman byrokratiaa….

11.2.2012 klo 9:57 en kannata

en kannata kirjoitti:

Perhekunnan ja muutaman muun tuttavaperheen tulot kasvaisivat, mikäli kansalaispalkka tulisi. Olemme sinänsä onnellisessa asemassa, että asumiskustannukset ovat kohtuulliset ja toisen palkkatulot riittävät pitämään toisen hoitamassa kotona jo yli 3 -vuotiaita lapsia. Meidän tapauksessa kansalaispalkka ei houkuta etsimään töitä.

Toinen asia on se, että mitä enemmän esim. tuetaan asumiskuluja sitä korkeammalle vuorkat nousee. Lisääntyneet tuet voivat myös lisätä vaihtotaseen alijäämää, koska ylimääräisillä rahoilla ostetaan ulkomailla tuotettuja hyödykkeitä.

Ehkä paras tapa olisi tukea pienyrityksiä, jotta he voisivat palkata lisää henkilökuntaa. Pienyrityksessä lienee myös tappavin työtahti ja apuja oikeasti tarvittaisiin.

11.2.2012 klo 10:07 trippi

trippi kirjoitti:

”SuomiBonus” kaikille - 1200 € / kk .

Siis saman verran kuin kansanedustaja saa verotonta ”kulukorvausta” pyörittääkseen arkeaan .

Voimauttaisi kivasti kansalaisenkin lähtemään varsinaiseen duuniin .

11.2.2012 klo 11:47 trippi 2

trippi 2 kirjoitti:

ja brunssilla näitä selaillessa ministeriössä työskentelevä skumppakilikaveri sanoi että onhan se heilläkin aika hyvä ”kansalaispalkka” kun kolmen tonnin liksan päälle tulee
tehtävä- tai henkilökohtaista lisää jopa viiteenkyt ( 50 ) prosenttiin
kuukaudessa .


ni siinähän valtio maksaa työntekijänsä verotkin ?

11.2.2012 klo 12:19 Nipotan

Nipotan kirjoitti:

Perustulo kaikille? Vihreätkö tätä ajatusta taas tekohengittävät? Jotain on mitä en ole ymmärtänyt.

Ymmärrän kyllä että tällainen ”kansalaispalkka” voitaisiin ottaa käyttöön vaikkapa Norjassa tai esim. Saudi-Arabiassa mutta miten se toteutetaan Suomessa muutoin kuin seteleitä painamalla? Otan nyt rahaa vasemmasta perstaskusta ja laitan sen oikeaan perstaskuun niin olen sitten ilmeisesti maksanut itselleni perustuloa.

Kun työttömälle tai yleensä persaukiselle annetaan rahaa niin annetaan vaan mutta eihän sitä tarvitse kaikille jakaa? Onhan se nyt herra paratkoon tiedettävä ketkä sitä tarvisevat ja jaettava heille. Minun puolestani voidaan jakaa myös näille haukutuille Romanian ”manneillekin”, hehän ovat ihmisolentoja siinä kuin mekin ja heillä on nälkä.

12.2.2012 klo 0:10 Economist

Economist kirjoitti:

Realistinen taso olisi 300-400 euroa max.

12.2.2012 klo 17:07 kaara

kaara kirjoitti:

Ilmeisesti tähän asiaan suhtaudutaan samalla kiihkolla kuin ns keveiden huumeiden vapauttamiseen ja vaarattomuuteen. Jos joku uskaltaa varoittaa huumeista alkaa kiihkeä ryöpytys niiden puolesta. Seuraava uhka on äänestysikärajan laskeminen mikä automaattisesti tietää kansalaispalkan ja kaikkien sosiaalietujen vaatimista uusille ”täysikäisille” ja samalla siten voidaan sallia viinan ja tupakankin myynti lapsille.
Idealistien pitäisi myös vaivautua laskemaan kustannuksia ja keksiä rahoitus ideoilleen.

12.2.2012 klo 17:44 Tosi On

Tosi On kirjoitti:

Meillä kokoomuksessa on näitä exhibionistisia pelkosia, jotka eivät ymmärrä asioita.
Tällaiset pelkoset tunkevat itseään esille, jotta säilyttäisivät oman asemansa.

12.2.2012 klo 19:09 äänestäjä

äänestäjä kirjoitti:

Jarla eduskuntaan!

12.2.2012 klo 20:03 Supreme

Supreme kirjoitti:

Nimimerkki Nipotan tarjoaa hienon esimerkin vasta-argumentista, joka on idioottimainen ja ali-informoitu.

Perustulo tulee halvemmaksi kuin nykyinen sosiaaliturva vähentyneen byrokratian ja lisääntyneiden verotulojen muodossa - kun työttömän on aina kannattavaa ottaa töitä vastaan, hän todennäköisesti niitä myös ottaa, ja maksaa veroja. Kun työttömällä on enemmän rahaa, hän ostaa enemmän, ja maksaa enemmän arvonlisäveroa. Näiden hyötyjen ansiosta perustulojärjestelmällä on lupa maksaa jopa hieman enemmän kuin nykyinen sosiaaliturva - se, maksaako se, riippuu siitä mihin perustulon taso asettuu.

14.2.2012 klo 0:56 Nipotan

Nipotan kirjoitti:

En ymmärrä tätä ”älynväläystä” vieläkään. Jos perustulo jaetaan kaikille, rahamäärä kasvaa tolkuttomaksi, mutta meillä ei ole Saudi-Arabian öljytuloja. Jos sitä jaetaan vain tarvitseville byrokratiaa tarvitaan joka tapauksessa.

Ei ole merkitystä sillä minkä nimistä rahaa työtön saa käteensä, raha on rahaa. On idioottimaista leikkiä teorioilla kun peruskuvio säilyy samana. (Ymmärrän idioottimaisuuden koska näyttävät olevan idiootit asialla). Työtön hakee ja ottaa vastaan töitä halukkaammin jos ei makseta mitään, jos maksetaan, halut vähenevät.

Ei asia silmänkääntötempuilla miksikään muutu, eikä sillä että annetaan rahalle toinen nimi.

16.2.2012 klo 12:00 Nuatri

Nuatri kirjoitti:

Eipä niillä kannustinloukoilla ole niinkään edes väliä Suomen taloudelle. Jos yksi työtön työstä kieltäytyy, ottaa sen ilomielillä toinen työtön kuitenkin vastaan. Kylmä fakta, että avoimia työpaikkoja on vähemmän kuin työttömiä.

Ilmoita asiaton viesti
Toimitus

Toimitus

Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.

kirjaudu sisään

Tähän on tultu

Fingerpori-sarjakuvan piirtäjä pähkäilee maailmaa vitsien takana.

Lue kaikki Tähän on tultu -jutut

Kirjoittaja

Pertti Jarla

Pertti Jarla

Kirjoittaja on helsinkiläinen sarjakuvantekijä.

Lue kaikki kirjoittajan jutut

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat