Suomen kuvalehti

25.9.2009 klo 8:00

Viikon Valopää: Antti Kaikkonen (kesk)

Tällä viikolla ei valopäistä ole ollut puutetta. Annettakoon titteli kuitenkin Antti Kaikkoselle, tuolle keskustalaiselle parkettien partaveitselle, joka RAY:n ”Pidä huolta” -sloganin mukaisesti on pitänyt huolta - itsestään.

Kaikkonen on saanut vaalirahaa Alkuasunnon Oy:ltä, yleishyödylliseltä vuokrataloyhtiöltä, joka saa tukea Raha-automaattiyhdistykseltä.

Kaikkonen on myös junaillut itselleen rahaa keskustalaiselta nuorisoasumisen tukemiseen perustetulta Nuorisosäätiöltä, jonka hallituksen puheenjohtaja hän oli. Kohun noustua Kaikkonen kyllä vetäytyi puheenjohtaja tehtävistä hallituksen rivijäseneksi, mutta kuten Paavo Hohti, Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan toimitusjohtaja, Helsingin Sanomissa eilen kirjoitti, kyse oli ”näyttävästä mutta merkityksettömästä teosta”. Säätiön hallitus vastaa asioista yhteisvastuullisesti, ja luottamuksen palauttamiseksi tarvittaisiin kokonaan uusi hallitus.

Kaikkonen ei ole juurikaan suostunut pohtimaan toimintansa moraalisia ulottuvuuksia, mikä on hyvin tyypillistä vaalirahaan sotkeutuneille politiikoille. Yhä uudestaan vedotaan vanhoihin käytäntöihin ja maan tapaan, aivan kuin mennyt aikamuoto automaattisesti pyhittäisi kaiken eikä moraalista olisi ”vanhoina hyvinä aikoina” kuultukaan.

Kenestä puhutaan? Tutustu kansanedustajiin ja heidän vaalibudjetteihinsa Suomen Kuvalehden interaktiivisella edustajakartalla.

Seuraa tätä blogia Facebookissa

Asiat

Antti Kaikkonen , Nuorisosäätiö , Alkuasunnon Oy , vaalirahakohu

Katso myös

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


Tilaa Suomen Kuvalehti

Kommentit (4)

25.9.2009 klo 12:32 Kalle

Kalle kirjoitti:

Olen samaa mieltä ja tein asiasta tänään rikosilmoituksen Helsingin poliisille.

ote ilmoituksesta:

Säätiölain 4 §:n 3 kohdan mukaan säätiön säännöissä on mainittava säätiön tarkoitus ja miten tarkoitusta toteutetaan. Säätiölain 10 §:n mukaan säätiön hallituksen tulee hoitaa säätiön asioita ja lakia ja säätiön sääntöjä noudattaen. Vaalituen antaminen on ollut säätiön sääntöjen ulkopuolista toimintaa ja siten säätiölain vastaista. Säätiön varojen käyttäminen säätiön tarkoituksen vastaisiin päämääriin täyttää rikoslain 28 luvun 4 §:n mukaisen kavalluksen tunnusmerkistön. Se, että epäillyt

eivät ole pitäneet varoja itsellään, ei vaikuta asiaan. Epäillyt ovat luottamusasemaansa hyväksi käyttäen anastaneet nuorisotyöhön tarkoitettuja varoja ja siirtäneet ne eteenpäin nuorityöhön liittymättömiin tarkoituksiin.

25.9.2009 klo 16:19 Capita Listi

Capita Listi kirjoitti:

Kansanedustaja Kaikkonen kantaa asiasta ns. Poliittisen Vastuun…….
eli sama meno jatkukoon.

27.9.2009 klo 13:20 mäkisen akan poika

mäkisen akan poika kirjoitti:

No eipä olis uskonu Kaikkosen poijjaasta tuommosta.Aina ollu niin rehellinen eloveenapoika ja mukavan oloinen kuin lehmänm….u, anoppien toivekummien ykkönen.Kyllä nyt varmaan Antin isä ja äiti on pahalla mielellä.Ja koko muukin suku häpiää niinku entistä ladan ostajaa.Satu-vaimonsakin joutuu varmasti selevittämään tyttökavereilleen vesissä silmin tätäkin onnettomuutta.Otan osaa.

27.9.2009 klo 17:44 P.Lahti

P.Lahti kirjoitti:

Kaikkonen ja Kanerva kuuluvat samaan sarjaan: molemmat päät seisovat yhtäaikaa. Kohtelu pitäisi olla myös sama = vapauttaminen !

Ilmoita asiaton viesti
Toimitus

Toimitus

Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.

kirjaudu sisään

PolKom.fi

SK:n politiikan toimittajat raportoivat vallasta ja sen käyttäjistä.

Lue kaikki PolKom.fi -jutut

Kirjoittaja

Leena  Sharma

Leena Sharma

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja. Lue kaikki kirjoittajan jutut

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat