Varuskuntien lakkauttaminen ei ole pahin puolustusvoimauudistukseen liittyvä huolenaihe.
Puolustusvoimat julkisti tänään lakkautettavien joukko-osastojen listan. Luettelo kuohuttaa suuria poliittisia ja alueellisia tunteita.
Ensi vuoden lopussa lopetaan Pohjois-Karjalan Prikaati Kontiolahdella, Ilmavoimien Teknillinen Koulu Jämsän Kuorevedellä ja Kotkan rannikkopataljoona.
Vuoden 2014 lopussa ajetaan alas Pioneerirykmentti Keuruulla, Hämeen Rykmentti Lahdessa ja Lentosotakoulu Kauhavalla.
Joukko-osastoja myös yhdistellään toisiinsa.
Tunteita kuohuttavat joukko-osastojen, siis myös varuskuntien lakkauttamiset eivät kuitenkaan ole puolustusvoimauudistuksen suurin kysymysmerkki. Eiväthän varuskunnat ole mitään puolustuslinnakkeita. Ne ovat sotilaiden koulutuskeskuksia. Puolustuskyvyn kannalta on yhdentekevää, millä paikkakunnilla sotilaskoulutusta annetaan.
Alueellista merkitystä lakkauttamisilla on sitäkin enemmän. Varuskunnat tuovat sijoituspaikkakunnilleen työpaikkoja ja verotuloja. Niiden menettäminen on kova isku kunnalle. Valtiolla on velvollisuus tukea rahallisesti varuskuntansa menettäviä, kovan rakennemuutoksen kohteiksi joutuneita paikkakuntia.
On tietysti ongelmallista, että varuskuntien lakkauttaminen pidentää varusmiesten lomamatkoja.
Paljon suurempi ongelma on kuitenkin puolustusvoimauudistuksen synnyttämä yleinen epävarmuus.
Uudistusta perustellaan paitsi valtiontalouden kaikkialle ulottuvalla, varmasti välttämättömällä säästötarpeella, myös tarpeella tehostaa puolustusvoimien toimintaa.
On varmasti järkevää etsiä säästöjä hallinnosta, esimerkiksi esikuntaporrasta karsimalla.
Massiivisella puolustusvoimiin kohdistuvalla karsinnalla voi kuitenkin olla huono psykologinen vaikutus. Maanpuolustuksella ja yleisellä asevelvollisuudella on ollut suomalaisten laajan enemmistön hyväksyntä. Nyt käynnistettävät uudistukset voivat synnyttää kansalaisiin vaikutelmaa, jonka mukaan maanpuolustus olisi käymässä tarpeettomaksi. Se saattaa vähentää nuorten valmiutta asepalveluksen suorittamiseen.
Samaan aikaan esimerkiksi Venäjä vie suurella rahalla läpi asevoimiensa voimakasta varustautumista.
Mahdolliset kielteiset vaikutukset eivät välttämättä rajoitu vain psykologisiin tekijöihin.
Puolustusvoimilla on ollut hyvän työnantajan maine. Nyt irtisanomisuhan alle joutuu tuhatkunta armeijan palkollista.
Tilanne saattaa synnyttää joukkopakoa myös siinä henkilökunnan osassa, joka saisi säilyttää työpaikkansa. Ensimmäisenä tietysti lähtee pätevin, ammattitaitoisin porukka. Se väki, joka vastaanotetaan ilomielin siviilihommiin.
Parhaan kouluttajahenkilökunnan poistuminen uhkaa vaarantaa uudistuksen yhden julkilausutun tavoitteen, pyrkimyksen keskittyä puolustusvoimien ydintoimintoihin, kuten varusmieskoulutukseen.
Varusmiespalvelun kestoa on tarkoitus lyhentää parilla viikolla. Kumpaakohan se edistää, koulutuksen parantamistavoitetta vai menosäästöjen saavuttamispyrkimystä? Tietenkin jälkimmäistä.
Myös nuorten halu hakeutua ammattisotilaiksi, upseereiksi ja ammattialiupseereiksi voi kärsiä.
Toisaalta hyvätasoinenkaan varusmieskoulutus ei riitä, mikäli reserviläisten sotataitojen ylläpitö laiminlyödään. Niin uhkaa nyt käydä. Kertausharjoitusvuorokausiin tehdään raju leikkaus. Leikkausten on tarkoitus olla voimassa vain pari vuotta. Mutta onko todella niin?
Kenestä puhutaan? Tutustu kansanedustajiin ja heidän vaalibudjetteihinsa Suomen Kuvalehden interaktiivisella edustajakartalla.
puolustusvoimauudistus , puolustusvoimat , joukko-osasto , varuskunta , Kontioranta , Kotka , Jämsän Kurorevesi , Lahti , Kauhava , varusmies , kertausharjoitukset , reserviläinen
Hallitukseen, eduskuntaan ja muihin avainpaikkoihin on päässyt tunkeutumaan empaattisia, sanavalmiita äärimmäisen itsekkäitä miehiä, jotka katsovat etunsa vaativan yhteisistä asevelvollisuuksista kieltäytymistä. Asenne verhotaan rauhantahtoon ja heikkoimmat, joilta puuttuu kantti röyhkeään valehteluun, verhoavat sen psyykkis-fyysisiin syihin, mitkä kuitenkaan eivät estä laskettelua, potkupalloa, metsästystä. Tarvitsemme asennemuutosta. Kohta olemme Natossa, jota nämä keijut vastustavat puheissa. mutta käytännön teoissa ajavat siihen. Eikä Natosta ole pelastajaa, kun miehiä tarvitaan Keski-Euroopassa jos pöläkkä syntyy. Vain omat miehet voivat puolustaa maataan,mutta loppuu se halu muiltakin kun näkee pinnarien suosimisen ja vastuullisten pelokkuuden sanoa totuus.
Kokoomus uhrasi maanpuolustuksen saadakseen vihervasemmiston tuen kuntauudistuksensa taakse. Suuren luokan lehmänkauppaa, jossa EU:n lähidemokratiaperiaatteen vastaisesti viedään päätöksenteko yhä kauemmaksi kansalaisista. Vuosikausia on Kokoomuksenkin hallituksessa ollen siirretty valtion virastoja maakuntiin ja nyt vedetään oikein urakalla takapakkia. Maanpuolustukseen kajoaminen on taas viherpunikeille sellainen kiihoke, ettei edes kuntademokratia paina enää puntarissa. Suomen nykyinen hallitus on uhka kansalaisten demokraattisille oikeuksille ja turvallisuudelle. Muualla Euroopassa ihmiset olisivat jo kaduilla. Olisi palavia autoja katollaan ja kivet lentelisivät!
Varuskuntaverkkoon on jäämässä paha aukko Väli-suomen kohdalle, kun sekä Kontioranta että Keuruu lakkautetaan. Varuskunnilla on merkitystä valmiuden nopeaa ja huomaamatonta nostoa ajatellen. Varuskuntien sijoittelulla on myös signaaliarvoa ulkomaisille huomioitsijoille. Palvelusaika on jo nykyisellään liian lyhyt, sillä kesällä palvelukseen astuvan saapumiserän miehistö jää helposti kokonaan vaille kokemusta talviolosuhteissa toimimisesta. Sodan ajan reservin määrä tuntuu myös kovin pieneltä aluepuolustuksen tarpeisiin. Alueelliset joukothan eivät tarvitse kovin järeää aseistusta, niiden tehtävähän
on ensi sijassa häiritä maahantunkeutujaa. Vietnamin ja Afganistanin kokemukset osoittavat, että maastoa hyväkseen käyttävät kevytaseiset sissijoukot voivat tehdä miehittäjän olon niin tukalaksi, että hyökkääjä lopulta vetäytyy.
Maanpuolustuksen pääongelma Suomessa oli pitkään, että sen perusteet tuntevat upseerit joutuivat muodollsesti hyväksymään kaikenlaista humpuukkia, jolla peitetiin sitä faktaa, ettei maanpuolustusta ollut reaalisesti noin 50 vuoteen sodan päättymisestä. Sen jälkeen pompattiin osin perusteettomasti ansioihin siitä saavutuksesta, että maa oli yhä olemassa. Neljäs leijona kauluslaattoihin!
Jos realismiin halutaan palata, tuon leijonan voisi poistaa. Joidenkin humpuukkimaakareiden ns. maineet voisi arvioida uudelleen. Sillä NL:n luhistumista seurannut ”vapaus” johti joihinkin aika suuriin typeryyksiin.
Niiden tuloksena on nyt koneita, joilla ei kannata lentää, koptereita, jotka eivät oikein toimi, ja noita neljän leijonan kenraaleja.
Jos Suomi haluaa tosi puolustuksen, sen tekninen osa on suuniteltava operationaalisesti Naton jäsenenä. Jos ns. vanhaa miesvoimaan perustuvaa systeemiä haluaa karsia, sen voi tehdä kun tuo Naton jäsenyys ja tekninen yhteistyö ovat reaalisia. Nyt siis avataan aukko systeemiin, joka on niin selvä ja paha, että se tulisi rikostutkia kuten miinakielto. Kuka oikein on vastuussa?
Maanpuolustuksen osia voi hoitaa kuten tehokkaita liikeyrityksiä. Mutta sen idea on jotakin muuta. Ja se on siis hävitetty, tai ollaan hävittämässä. Se on rikos, joka tulee rangaista.
Eihän täällä ole ilmeisesti enää tarkoitus laittaa itse hanttiin lainkaan. Toinen puoli hallitusta tahtoo NATOon ja toinen puoli tahtoo maailmanrauhan. Maailmanrauhan tavoittelu johtaisi sotilaallisen jännityksen kasvaessa lähialueella todennäköisesti Suomen miehitykseen ainakin kriisin ajaksi. Oppia olisi kyllä otettavissa ainoan potentiaalisen miehittäjän toiminnasta muissa reunavaltioissaan, mutta sehän olisi tietenkin suvaitsemattomuutta suurta naapuria kohtaan. Viisi vuotta ennen toista maailmansotaa hyvin harva uskoi suursodan mahdollisuuteen. Nyt suunnitellut puolustussäästöt vaikuttavat paljon pitempään. Jokseenkin pelottava tilanne.
Tällä menolla riittää varusmiehille kohta varusteiksi venäjänkielinen aapinen, purkki liukuvoidetta, ohjattuja mentaaliharjoituksia sulkijalihaksen rentouttamiseksi ja kimppu pakkasenkestäviä muovikukkia heiluteltaviksi panssarikolonnien tullessa. ”Pojat pojat! Näin ei sotaa tehdä!”
Armeijan laistaminen lähtee jo kouluista,joissa ei ole miesopettajaa pitämässä kuria ja antamassa reipasta menoa. Tähän sairas tasa-arvo on johtamassa ja tyttöjä suosiva ottojärjestelmä oppilaitoksiin. Sukupuolikiintiöt voimaan, se olisi syrjäytyville pojille pelastus yleensäkin ja maanpuolustajia syntyisi. Puolustuskyvyn alashivuttautuminen on ollut viekasta ja vähitellen voimistuvaa ja nyt tuli kunnon rysäsys Halosen viimeisenä virkatyönä.
Ei se varuskuntien lakkauttaminen todellakaan suurin ongelma ole, mutta se alkaa olla että tehdyt ratkaisut välttämättä lähettävät poliittisenkin viestin- ja etenkin sen- myös lähitoimintaympäristöömme ja kauemmaksikin.
Lähettää sen Natolle, EU:lle (miten aiomme huolehtia osaltamme EU:n ulkorajojen puolustamisesta) ja tietenkin myös Venäjälle.
Kyse on siitä mihin veromarkkojamme käytetään.
Oman maan puolustusvoimiin vai Kreikan tukemiseen ?
Maanpuolustustahdolle tämä on kova isku ,ei kukaan halua sotia kenraalin edestä joka on kuin mikki-hiiri tai vieraan vallan kieltä ja kulttuuria ihailevan ministerin käskystä..
Valtion budjetista löytisi helposti puolustusvoimilta vuosittain vaaditut 200 miljoonan säästöt ilman, että mihinkään suomalaisten oikeuksiin tarvitsisi puuttua.
Avainsanat Afganistan ja Afrikka.
Muuten ilmavoimilla ei ole pulaa varusmiehistä. Ikäluokkien koosta riippumatta rekrytoitavia riittää.
Toiminnan levottomalta vaikuttava uudelleen järjestely ja keskittäminen aiheuttaa mittavia uudisrakentamistarpeita.
Ja vielä.
Uudessa perustuslaissa on 50 000 kansalaisaloitemahdollisuus.
Voisivako reserviläisjärjestöt käyttää sitä hyväkseen esim. järjettömän miinapäätöksen perumiseksi.
Opettavainen eläinsatu työttömien upseerien lapsille: Jos lampaat päästetään susilauman kaitsijoiksi, niin alkaa lopulta kylkiluut näkyä ja lakkaa karva kiiltämästä. Silloin riittää kun karhu kerran murahtaa ja koko susilauma on kumossa!
Vasta tänään komentaja Puheloinen sanoi sen, mitä odotin jo eilen, mutta silloin ei tainut uskallus riittää ministerien läsnäollessa. Suomen puolustuskyky tulee selvästi alenemaan lähivuosina! Upseeriliitto puhui aiemmin jopa romahtamisesta, jonka korjaaminen tulee kestämään pitkään ensi vuosikymmenelle. Sattui nyt samalle ajankohdalle kolme muutosta: rakenneuudistus, taktiikkauudistus ja säästövaatimukset. Yleensä uudistukset maksavat, ja niihin varataan rahaa, mutta nyt pitää vain säästää. Ei ole valtiovalta kovin luotettava sopimuskumppani puolustsvoimillekaan!
Suomen puolustuskyky on ollut jo 1950-luvulta lähtien -heti kun II MS aikainen kalusto vanheni - todella heikko. Tätä tosiasiaa on peitelty kuin parastakin valtiosalaisuutta lähinnä omalta kansalta koko ajan, ulkovallathan sen ovat tiedustelunsa ansiosta koko ajan tienneet. 1990 -luvulta aina 2010 saakka tilannetta saatiin hiukan kohennettua, mutta nyt rajut budjettileikkaukset turmelevat, sen mitä tänä aikana on ankaralla työllä saavutettu.
Tultaessa vuoteen 2020 on puolustuskyky ajettu täysin alas ja jäljellä on pieni teatteriarmeija, joka pystyy paraateihin ja pieneen rauhanturvaamisoperaatioon ulkomailla. Vihreät ja vasemmisto hykertelevät tyytyväisyydestä - tie venäläisille on auki.
En voi sanoin kuvata mitä häpeää tunnen nykysukupolven puolesta sotaveteraanien edessä.
Sain hassun idean. Ehkä kannattaisi tarjota tyhjiksi jääviä koulutustiloja EU-maiden käyttöön. Nämä voisivat kouluttaa osan kustakin ikäluokastaan pohjoisiin oloihin! Alokkaat koottaisiin vapaaehtoisten joukosta.
Mikäli sellainen tapahtuisi niin Suomessa olisi vastaisuudessa esim Brittiläinen, Ranskalainen, Saksalainen, Italialainen, hollantilainen jne. -varuskunta. Tällöin hyökkääjäkin ottaisi riskin että vastassa olisi koko Euroopan Unioni ja sitä kautta myös Nato.
Tuo ”Selvitysmiehen” edellä mainitsema ”kansalaisaloite” ja nimenmaan miinakiellon perumiseksi tulee panna alulle ja heti. Aihe on selvä; äänestäjät tietävät mihin kantaa otetaan. Lisäksi mm. evp. komentaja Lauri Sutela vertasi sitä ”maanpetokseen,” mitä se tosi termein myös on. Nyt koko asian voi tehdä myös hänen kunniakseen ja muistokseen.
Asialla saataisiin myös osoitetuksi, että kansalaiset ovat muutakin kuin lammaslauma, jota sairaat poliittiset hömpät voivat johtaa omien tyhmien ambiitioitensa, pahimmassa tapauksessa selvien maanpetoksellisten tavoitteiden mukaan.
Puolustusvoimat täytyy lakkauttaa tarpeettomana ja aikansa eläneinä. Näin ainakin kauppakamaripoikien historiakäsityksen mukaan.
http://eaglesflysingly.blogspot.com/2012/01/kauppakamar ipoikien-historiantajulla.html
Rahat tarvitaan muualle.
http://eaglesflysingly.blogspot.com/2012/02/maanjaristy s-tsunami-pyorremyrsky.html
Maanpuolustuksessa ”otetaan riskiä” seuraavat n. 10 vuotta. Eli niin kauan kestää uuteen hajautettuun taistelutapaan koulutettujen ja varustettujen sodanajan joukkojen muodostaminen. Uudistus on välttämätön ja olisi pitänyt aloittaa jo aikaisemmin. ”Maanpuolustushenkisenä” esiiintyvä parkujien kuoro ottaa päähän. Uskoa ja luottamusta hyvään hankkeeseen!
Onko kukaan miettinyt, miksi lakkauttamiset eivät kohdistuneet varuskuntiin siellä, missä tonttimaan hinta on korkealla ja harjoittelumaastot kortilla?
Minun ymmärtääkseni esimerkiksi Helsingin, Riihimäen ja Hämenlinnan varuskunnat olisi ainakin taloudellisista syistä kannattanut lakkauttaa. Onkohan nillä maanpuolustuksellekkaan muuta erityismerkitystä kuin se että upseerien perheet voivat asua pääkaupunkiseudulla.
Ei suomea puolusteta varuskunnista. Varuskunnat ovat koulutuspaikkoja ja niiden tarpeen määrittää ikäluokkien koko tulevaisuudessa. Ei puolustusvoimien tehtävänä ole työpaikkojen ylläpito maakunnissa vaan huolehtia käytettävissä olevien määrärahojen järkevästä käytöstä. Pitäisikö tarpeettomia varuskuntia ylläpitää maakunnissa työllisyyden takia? Mihin perustuu väite, että puolustusvoimiin pitäisi saada korkealuokkaista väkeä rekrytoitua. Kyllä armeijassa pärjää vähemmilläkin lahjoilla, tärkeämpää on saada lahjakkaat ihmiset vientiteollisuuden pariin tuomaan hyvinvointia maalle. Kyllä asentoa ja käännöksiä opettamaan riittää keskimääräistä heikompilahjainen
Matti Simula kirjoittaa juttunsa loppuun:
”Kertausharjoitusvuorokausiin tehdään raju leikkaus. Leikkausten on tarkoitus olla voimassa vain pari vuotta. Mutta onko todella niin? ”.
Tuloverotuksestamme vastaavat viranomaiset keksivät jatkosodan aikana verojen ennakkoperinnän. Nyt tulojen ennakkoperintäoikeus on ollut Suomessa verottajalla jo 70 vuotta. Muutosta perusteltiin Suomessa sodan aiheuttamilla verotustarpeilla poikkeusaikana.
Espanjassa valtiolla tai asuinkunnalla ei ole kansalaisten tulojen ennakkoperintäoikeutta. Kaikki tuloverot maksetaan esimerkiksi vuoden 2011 tuloista jälkikäteen heinäkuun 2012 loppuun mennessa.
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.
SK:n politiikan toimittajat raportoivat vallasta ja sen käyttäjistä.
Lue kaikki PolKom.fi -jutut
jutta kirjoitti:
Kirjoittaja jätti häveliäisyyssyistä sanomatta ydintotuutden eli nuoret miehet ovat fyysisesti ja psyykkisesti nyt niin heikkoja etteivät utrat kestä edes rauhan ajan palvelua. mikä on nykyään hyvin leppoista ja varusteet kunnollisa. Henkinen selkäranka on murtunut näiltä mamipojilta. havaintojen mukaan suurin osa on yh-äitien poikia. Se on valtiosalaisuus, koska nostettaisiin äläkkä tasa-arvosta. Kun kotona ei ole totuttu vaativaan isään, jolla on kova ääni, niin sokki on joutua armeijaan. joka järkyttää ehdottumuudellaan ja siksi pako sivariin henkisen kantin murtuessa.Ei tätä maata kannata
enää puolustaa, kun johtavat poliitikot eivät uskalla vaatia miehiltä miehen panosta vaan makeilevat ja keimailevat äänestäjille. Varuskuntia on pakko lakkauttaa säästäsyiståä, kun miehiä ei enää ole. Niitä muuten löytyy maahanmuuttajista, joista saadaan kunnon sotureita. Siksi armeijaan pitäsi jo perustaa suurajatollahin virka.