Seuraaviin eduskuntavaaleihin on vielä runsas vuosi aikaa, mutta puolueet ovat jo täyttä päätä ajamassa asemiin. Imago-ongelmien kanssa painineet sosiaalidemokraatit yrittivät tänään ottaa julkisuuden haltuun kutsumalla tiedotusvälineet seuraamaan puoluehallituksensa kokouksen alkua.
Tilaisuus oli historiallinen, sillä koskaan ennen demarien politbyroon ovet eivät ole avautuneet toimittajille. Nyt media sai kuulla puheenjohtaja Jutta Urpilaisen puoli tuntia kestäneen poliittisen katsauksen ja sen jälkeen vielä esittää Urpilaiselle vartin ajan kysymyksiä.
Esimerkiksi kokoomus on noudattanut vastaavaa käytäntöä omissa puoluehallituksensa kokouksissa jo pitemmän aikaa. Avoimet ovet tuovat puolueille kätevästi ilmaista julkisuutta aivan siitä riippumatta, onko puheenjohtajalla mitään sanottavaa.
Urpilaisen tämänpäiväinen viesti oli, että sosiaalidemokraatit ovat ottamassa kokoomuksen vaaleissa päävastustajakseen. Hän laittoi hallituksen vääräksi leimaamansa talous-, vero- ja työllisyyspolitiikan ennen kaikkea valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) piikkiin. Jopa viime aikoina paljastuneet ”valelääkärit” ovat epäsuorasti hallituksen syytä.
”Käytännössä kokoomus on hallituksessa se, joka osoittaa kaapin paikan”, Urpilainen kommentoi.
Hän epäili myös, että Kataisen vahvan aseman takia keskustan puheenjohtajan vaihtuminen ei juuri vaikuta hallituksen politiikkaan. Matti Vanhasen lähtö jää pelkäksi keskustan kasvojenkohotukseksi.
”Keskusta saa jatkossakin puhua elvytyksestä ja toivoa suurituloisilta suurempaa vastuuta laman hoidossa, mutta kokoomus kyllä pitää huolen siitä, että Pekkarisen puheet pysyvät tyhjinä puheina, kuten olemme jo niin monesti nähneet.”
Mikä sitten on demarien vaihtoehto? Työväentalolla kuultiin muutamia maistiaisia. Pääomaverotus pitää muuttaa progressiiviseksi, hoitotakuu on ulotettava koskemaan myös mielenterveyskuntoutujia, ja kaikille alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille täytyy turvata työ-, harjoittelu- tai koulutuspaikka kolmen kuukauden kuluessa siitä kun he ovat jääneet työttömiksi.
Jotenkin tuntuu, että oppositiopolitiikan suuri linja on edelleenkin hakusessa.
Osoittaa pienoista asenteellisuutta, että toimittaja sivuuttaa opposition johdonmukaisen viestin siitä, kuinka taloutta olisi tullut elvyttää taantumassa. 3,5 miljardin verokevennyksillä, jotka ovat hyödyttäneet eniten hyvätuloisia ja joista suuri osa on mennyt säästämiseen, vai pienituloisten veronkevennyksin, jotka olisivat menneet tehokkaasti kulutukseen, sekä julkisiin investoinnein ja kuntapalvelupanostuksin, jolloin työllisyysvaikutukset olisivat olleet monta kertaa paremmat. Samalla vaikutukset olisivat olleet oikeudenmukaisempia… Tämä ei siis suureksi linjaksi kelpaa toimittajalle - no, uskon, että monelle muulle kelpaa…
Tuo varma työpaikka vastavalmistuneille kuulostaa kyllä melkoiselta haasteelta. Varsinkin kun ottaa huomioon, että työttömiksi jäävät helpoiten ne jotka eivät valmistu varsinaisesti mihinkään tiettyyn ammattiin ja vieläpä sellaisilta aloilta joiden osaajista on selkeästi ylitarjontaa. Toisaalta onko missään sanottu että työn pitäisi olla omalta alalta…
joillakin toimittajilla on omituinen asenne Jutta Urpilaiseen,Urpilaisella on ollut hyviä aloitteita ja esityksiä ,mutta oikeistolaisille toimittajille ne eivät kelpaa .kuntavaalien alla toimittajille kyllä kelpasi Kataisen lässytys ,että lama ei koske suomea ,kun Urpilainen kertoi mitä tulee tapahtumaan (ja oli oikeassa) kokoomus leimasi median avulla Urpilaisen pelottelijaksi. en ole yhdessäkään lehdessä huomannut että olisi todettu että Urpilainen oli oikeassa.
tämän illan pressiklubissa Väyrynen totesi aivan oikein että media suosii kokoomusta.näin sen voin lukijana todeta, kyllä melkoinen määrä toimittajia on kokoomuksen laulukuorossa,sanokoon Ervastikin mitä tahansa.
Kokomuksesta ei ole johtamaan Suomen talous/ulkopolitiikkaa .Meillä on ollut kolme porvarihallitusta Sukselaisen,Ahon ,VAnhasen ,niissä kokomuslaiset valtionvaraiministeri.”Tulos ”aina valtionkassa tyhjä kun hallitus lopettaa, nytkin valtiontalous on ollut 2 vuotta vapaassa putotuksessa ja ei mitään merkiäkään mistään korjausliikkeesta.Venäjän kaupan pudotus ei johtu yksistään lamasta vaan olisko Häkämiehen Venäjä,Venäjä,Venäjä puheella vaikutusta.
SK:n politiikan toimittajat raportoivat vallasta ja sen käyttäjistä.
Lue kaikki PolKom.fi -jutut
jjuttaillaan kirjoitti:
Tyypillistä juttaa, ei esitetä aitoa ja uksottavaa vaihtoehtoa. Jottei juttaamista ymmärretä väärin, niin kaikille tiedoksi, että vastikään ilmestyneessä Kalevalan sanakirjassa (n. 9000 sanaa) on selitettty verbimuoto jutasta, mikä merkitykseltään sopii ihan hyvin opposition päähenkilön esiintymiseen. Siitä pitää tehdä elävä uudissana kieleemme.