Sauli Niinistön kannattajat juhlivat hetken riehakkaasti, mutta muuten väki suhtautui tulokseen kuin itsestäänselvyyteen.
Vaalivalvojaisväki otti hurmioituneena vastaan Musiikkitalon tiedotustilaisuudesta Finlandia-talolle palanneen Sauli Niinistön.
Muilta osin tunnelma oli hillityn iloinen. Jo ennakkoäänet olivat kertoneet illan sävelen: Niinistö oli etenemässä selvään voittoon.
”Voi olla, että voitettiin”, kuului Niinistön hyvän kaverin, ex-ministerin ja entisen kansanedustajan Kari Häkämiehen lakonisen koominen tokaisu, kun lähes kaikki äänet oli jo laskettu.
Taiteilija ja yrittäjä Aira Samulin tuntee draaman lainalaisuudet. Hän ei silti murehtinut, vaikka suurin jännitys jäi Niinistön ylivoiman takia kokematta.
”Onhan tässä ollut riittävästi draamaa. Kaksitoista vuotta on Saulia odotettu”, Samulin sanoi iloisesti nauraen.
Niinistö kieltäytyi presidenttiehdokuudesta vuonna 2000. Vuonna 2006 hän hävisi niukasti Tarja Haloselle. Presidenttigallupeja Niinistö on johtanut suvereenisti viimeiset kuusi vuotta.
”Nyt kansa halusi Niinistön ja sai hänet”, Samulin tiivisti.
Kansanedustaja Raija Vahasalo ei pitänyt iltaa ollenkaan tylsänä, vaikka tulos oli selvä.
”Sauli on presidentti, joka pystyy yhdistämään kansan”, Vahasalo linjasi.
Yhdistämistä kansa ehkä nyt tarvitseekin. Äänestysprosentti jäi selvästi alhaisemmaksi kuin ensimmäisellä kierroksella. Vain 68, 9 prosenttia äänioikeutetuista kävi uurnilla.
”Monet ehkä jättivät äänestämättä, koska pitivät Niinistön voittoa varmana”, Vahasalo totesi.
Hänen aviomiehensä Seppo Vahasalo kannatteli käsissään Suomen lippua.
Jossakin vaiheessa pieni mieskööri viritteli Finlandia-hymniä.
”Halusin äänestää talousmiestä. Kannatin myös perinteistä perhenäkemystä”, ilmoitti Niinistöä tukenut Nur Mohamed. Suomensomalialainen mies piti kuitenkin mahdollisena, että Pekka Haavistosta tuee tasavallan presidentti kuuden vuoden kuluttua.
Pitkän linjan kokoomuslainen Sem Schubak kiteytti illan tunnelman osuvasti: ”Paljon enemmän minua jännittää se, voittaako New York Giants vai New England Patriots Super Bowlin.”
Schubak ilmoittikin lähtevänsä kaveriporukassa seuraamaan televisiosta Yhdysvaltojen jenkkifutissarjan vuotuista loppuhuipentumaa.
Kenestä puhutaan? Tutustu kansanedustajiin ja heidän vaalibudjetteihinsa Suomen Kuvalehden interaktiivisella edustajakartalla.
presidentinvaalit 2012 , Sauli Niinistö , Pekka Haavisto , Kari Häkämies , Tarja Halonen , Aira Samulin , Nur Mohamed , Raija Vahasalo , Seppo Vahasalo , Sem Schubak , vaalivalvojaiset , Finlandia-talo
Perussuomalaiset ja kepulaiset äänestivät 2 kierroksella ei Niinistön puolesta , vaan Haavistoa ja viher-riekuntaa vastaan. Demarit jättivät näköjään äänestämättä kokonaan.
Tulee mieleen sanonta porvariston hiillitty charmi. Ehkä mielessä ovat myös tulevat taloudellisesti ankeat ajat, joita hallitus ja media ovat peitelleet.
Mikään ei muutu,rikkaat rikastuvat,,,köyhiä aina vain enemmän………..
Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.
SK:n politiikan toimittajat raportoivat vallasta ja sen käyttäjistä.
Lue kaikki PolKom.fi -jutut
Nipotan kirjoitti:
Kansa ilmoitti että Niinistö on ”meidän miehiä” ja pulinat pois! Pidän kuitenkin hyvänä että toiseksi parhaaksi katsottiin nimenomaan Pekka Haavisto.