Elinkeinoelämän keskusliitto on haudannut keskitetyt tuloratkaisut jonnekin Atlanttiakin syvemmälle.
EK:n ja SAK:n mahtimiehet Seppo Riski ja Lauri Ihalainen ovat jättämässä työehdoista neuvottelemisen nuoremmille, mutta yksi asia jää sentään työmarkkinakehissä ennalleen.
Kaikki toimihenkilöiden keskusjärjestön STTK:n jäsenliitot pyysivät tänään yksimielisesti puheenjohtaja Mikko Mäenpäätä (sd) jatkamaan tehtävässään seuraavankin nelivuotiskauden, aina vuoteen 2013. Eikä Mäenpää viitsinyt pitää kysyjiä jännityksessä sen pitempään vaan antoi saman tien myönteisen vastauksen.
Herttaisen yksimielisen kukkapuskalähetystön esiinmarssi synnytti vaikutelman, että Mäenpään jatko STTK:ssa olisi ollut jo pitempään selvä asia. Todellisuudessa kuvio oli kuitenkin aivan viime aikoihin asti pahasti levällään.
Pitkään ay-liikettä palvelleen Mäenpään arveltiin olevan vähintään puolivakavissaan lähtökuopissa, ja häntä roikotettiin kestonimenä mukana erilaisissa nimitysspekulaatioissa. Milloin hänestä oltiin tekemässä Sdp:n uutta puheenjohtajaa, milloin eläkevakuutusyhtiö Varman varatoimitusjohtajaa, milloin seuraavaa valtakunnansovittelijaa. Nyt nämä puheet voidaan lopettaa ainakin toistaiseksi.
Mäenpään jatko on monille iloinen uutinen. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on viime aikoina saanut häneltä näyttävää tukea omille työmarkkina-avauksilleen, ja sen tuen merkitys vain kasvaa, kun nykyinen sopimuskausi lähestyy loppuaan. Demareita taas rauhoittaa tieto, että Sdp:n koko ay-poliittinen ykkösketju ei mene uusiksi, kun suurin tähti Ihalainen siirtyy sivuun.
Mäenpään luopuminen olisi sitä paitsi voinut johtaa siihen, että hänen tilalleen olisi noussut huomattavasti äkkiväärempää linjaa edustava Toimihenkilöunionin Antti Rinne (sd), mikä tuskin olisi ainakaan lisännyt työmarkkinapolitiikan ennustettavuutta.
Mäenpään uudelleenvalinnasta on myös se seuraus, että tupo-miesten aika ei vielä olekaan kokonaan ohi, niin kuin vielä jokin aika sitten epäiltiin. Se voi tarkoittaa, että vanhoista tupoistakin yritetään vielä pelastaa elinkelpoisimpia osia uusiokäyttöön. Ainakin Mäenpään tähänastiset puheenvuorot viittaavat siihen, että jotain tällaista voi olla suunnitteilla.
Kenestä puhutaan? Tutustu kansanedustajiin ja heidän vaalibudjetteihinsa Suomen Kuvalehden interaktiivisella edustajakartalla.
Mikko Mäenpää , toimihenkilöiden keskusjärjestö , Elinkeinoelämän keskusliitto
SK:n politiikan toimittajat raportoivat vallasta ja sen käyttäjistä.
Lue kaikki PolKom.fi -jututKirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Lue kaikki kirjoittajan jutut
kokemusta on kirjoitti:
mäenpään jatko on hyvä asia, kokemusta tarvitaan ja työsuhdeasioissa uuden kokemuksen hankkiminen tulee tunnetusti kaikille kalliiksi. kovin suotavaa on jos
mäenpää ja viljanen saavat liittonsa yhteen, maailma kysyy isoja kokonaisuuksia eikä kylätappeluita.