Halla-aholaiset kokivat jo kolmannen nöyryytyksen lyhyen ajan sisällä, kun persuryhmä jyräsi maahanmuuttoänkyröiden ehdokkaan hallintovaliokunnan puheenjohtajan vaalissa.
Jussi Halla-ahon kevätistuntokausi on päättymässä alavireisesti. Ensin persuryhmän maahanmuuttoänkyröiden kellokas sai rasimituomion korkeimmalta oikeudelta. Sitten hän joutui jättämään hallintovaliokunnan puheenjohtajuuden vähäteltyään lainsäätäjän asemassa oikeuden päätöstä. Tänään perussuomalainen eduskuntaryhmä sitten äänesti murskanumeroin nurin Halla-ahon oman ehdokkaan, kansanedustaja Juho Eerolan, valiokuntapuheenjohtajan vaalissa.
Eerola sai suljetussa lippuäänestyksessä vain viisi ääntä, samoin kuin tehtävään ilmoittautunut Ismo Soukola. Valituksi tuli muhoslainen opettaja-kansanedustaja Pirkko Mattila ylivoimaisesti 25 äänellä.
Huolimatta selvistä numeroista, persuryhmäläiset vakuuttivat yhteen ääneen, että minkäänlaisia rintamalinjoja porukassa ei ole. Kukaan ei esimerkiksi esittänyt ketään valiokuntapuheenjohtajan paikalla, vaan äänestys suoritettiin niiden kesken, jotka olivat itse tehtävään ilmoittautuneet. Yleisempi käytäntö muissa eduskuntaryhmissä on se, että luottamustehtäviin valitaan henkilö jonkun toisen tekemän ja jonkun kolmannen kannattaman ehdotuksen pohjalta.
Yksityisesti muutamat ryhmän edustajat kuitenkin myönsivät, että puheenjohtajavaalilla tietyllä tavalla mitattiin halla-aholaisten voimasuhteet ryhmässä. Yleisen arvion mukaan halla-aholaisten ydinporukkaan kuuluu 5 - 6 kansanedustajaa. Monet heistä kuuluvat yltiöisänmaalliseen Suomen Sisu -järjestöön ja ovat aktiivisia kirjoittelijoita maahanmuuttokriittisillä verkkosaiteilla mm. Homma-foorumilla.
Parantaakseen omia valintamahdollisuuksiaan Eerola ehti jopa ilmoittaa eroavansa Suomen Sisusta.
Eron järjestöstä otti jokin aika sitten myös perussuomalaisten mediauutistuksesta vastaava, päätoimittaja Matias Turkkila, joka aikaisemmin toimi mm. Halla-ahon kampanjapäällikkönä.
Turkkilan nousun persujen viestintäorganisaation johtoon arveltiin merkitsevän sitä, että maahanmuuttoänkyrät olisivat pääsemässä avainpaikoille puolueen sisällä. Pirkko Mattilan valinta hallintovaliokunnan uudeksi puheenjohtajaksi näyttäisi nyt kuitenkin tasapainottaavan voimasuhteita puolueen sisällä.
Kenestä puhutaan? Tutustu kansanedustajiin ja heidän vaalibudjetteihinsa Suomen Kuvalehden interaktiivisella edustajakartalla.
”maahanmuuttoänkyröiden kellokas sai rasimituomion…”
Pekan innostus on käsin kosketeltavaa ;-)
Olen seurannut kehnosti politiikkaa. Vasta tämän eduskunnan aikana tiedät nyt tämän hallintovaliokunnan puheenjohtajan ja että hän onkin kovin vaikutusvaltainen henkilö.
Aina valpas mediamme ansaitsee kiitoksemme.
Vaalikonevastausten perusteella Mattila on varsin maahanmuuttokriittinen, eikä siten suuresti eroa Halla-ahon tai Eerolan ajattelusta.
”Pekan innostus on käsin kosketeltavaa ;-)”
Sallittakoon se hänelle. SK nauttii edelleen tasapuolisen median leimaani.
Pirkko Mattila taitaa olla ainut perussuomalainen kansanedustaja joka kannattaa pakkoruotsia. Pakko- ja virkamiesruotsi Suomessa on suomenkielisten ihmisarvon polkemista. Sen tietää kaikki, myös Pirkko Mattila. Olen sitä mieltä.
Ervasti tykittää normimedian ykkösketjussa pitäen vasemmalla kädellään ovea auki eksoottisille tulennielijöille ja joukkovoimaan tukeutuville sukupuolielämän harrastajille.
Alkaisikohan Halla-Aho olla jo loppuunkäsitelty juttu? Etusivua kun selaa hätäseen, niin puolet jutuista on kyseisestä herrasta.
Olen hetkittäin ihmetellyt sitä, miksei Halla-ahon tapauksessa juuri kukaan toimittaja ole nostanut esille tuota sananvapauskysymystä. Toimittajat julkisuudessa mielellään pauhaavat vapaasta ilmaisusta, tabujen ja auktoriteettien julkisesta haastamisesta, mutta nyt on ollut kumman hiljaista, hiljaisempaa kuin Hannu Salaman kohdalla. Eikö mediassa olekaan erilaisia näkemyksiä sananvapauden rajoista? Varsin huolestuttavaa minusta, jos ei ole.
DuPont osui naulan kantaan. Salaman pilkka omaa jumalaamme kohtaan oli suvaitsevaistosta sallittua, mutta kriittinen näkemys vieraan i uskomusjärjestelmästä on rikollista. Missä on loogisuus ? Halla-aho tohtorina on älykäs havainnoija.
Toimittajien ja median sananvapauden puolustaminen näyttää nykyään rajoittuvan toimittajien ja median oman sananvapauden puolustamiseen. Joskus toimittajien ja median sananvapauden toteutuminen voi toimittajan mielestä edellyttää sitä, että toimittajan tulee saada asiasta viimeinen sana, ja Halla-ahon tuomion voi toki nähdä palvelevan myös tätä tarkoitusta, Halla-ahon puheenvuorohan oli osaltaan myös Kalevan kirjoitukselle irvailua. Vrt. http://jyrkikuoppala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/87030-voi ko-sananvapauden-toteutuminen-edellyttaa-keskustelun-lop ettamista
Oikeusjuttuja ei ole nostettu siitä, että toimittajat ja media kertovat samat lausunnot kuin J. Halla-aho, joten tästä näkökulmasta ongelmaa ei ole, eikä siis tarvetta puuttua asiaan.
Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.
Oso Blanco kirjoitti:
Nyt vain suvaitsevaisto etsimään TARKASTI mitä hirvittäviä luurankoja Pirkko Mattilalla kaapeissa kolisee. Jos on kerrankin kävellyt suojatiellä punaisen palaessa, nyt on se aika että se rikos tuodaan kansan kauhisteltavaksi.
Nyt pitää takoa. Jos ei nyt ihan kuumaa rautaa alasimella mutta ainakin pesäpallomailoilla perussuomalaisia pääkuoriin.
Tämä on nyt sitä mitä Der Fuerer taannoin uhosi: 'Niille ei saa antaa tippaakaan periksi! Ne pitää SAVUSTAA ulos!'
Nyt on otettu käyttöön Sosialistin Katekimuksen 1. pykälä: TYÖLÄISILLE OVAT KAIKKI KEINOT SALLITTUJA KUNHAN NIILLÄ VAIN SAADAAN VALTA!