Noin viiden vuoden välein suomalainen media joutuu samaan testiin. Tänä syksynä se tapahtuu taas, kun koulutussosiologian professori Osmo Kivinen et al * julkaisevat jälleen tutkimuksensa koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuudesta. Pitkäjänteisen seurantatutkimuksen kiinnostavinta antia on, missä määrin akateeminen koulutus periytyy vanhemmilta lapsille.
Helsingin Sanomat (16.9.) julkaisi tutkimuksesta ennakkotietoa otsikoin ”Tasa-arvokehitys katkesi” ja ”Akateemisten vanhempien lapset valtaavat yhä yliopistopaikat” (HS.fi).
Noinkohan.
Kivisen tutkimus paljastaa, että jokin kehitys on todellakin katkennut. Yliopistoon päätymisen suhdeluku - joka kuvaa eroa akateemisten ja ei-akateemisten perheiden vesojen välillä - pieneni vuodesta 1970 vuoteen 2005 ja on nyt kääntynyt nousuun.
Mutta voi tasa-arvoa, tuota yleiskielen väärinkäytetyintä sanaa. Sen, minkä pitäisi merkitä yksilöiden välistä yhdenvertaisuutta yhteiskunnan syvänä pohjavirtana, on ryöstetty karttakepiksi, jolla osoitellaan tilastoja. Vaikka tutkijoiden kielenkäytössä ehkä olisi koulutuksellista tasa-arvoa, että puhelinmyyjän poika päätyy yliopistoon suhteellisesti yhtä todennäköisesti kuin tohtorin tytär, ei median ole pakko lähteä toistamaan tätä tasa-arvon määritelmää.
Tasa-arvoa on se, että kaikilla on halutessaan yhtäläiset mahdollisuudet hakeutua yliopistokoulutukseen. Siinä ei suomalaisilla ole suurta huolta. On oma, tärkeä keskustelunsa, miksi yksi ei halua käyttää mahdollisuuttaan, miksi toinen ei pääse vaikka hakeutuu, ja miksi kolmansilla on elämässä yleensäkin kaikki helpompaa.
Ei olisi pahitteeksi keskustella myöskään siitä, onko akateemista koulutusta todella syytä arvostaa enemmän kuin ammattikoulutusta.
Ja siitä yliopistopaikkojen valtaamisesta. Vuonna 1976 syntyneestä ikäluokasta 11 000 päätyi akateemiseen koulutukseen. Heistä tuhat tuli akateemisista perheistä. Kymmenen tuhatta tuli ei-akateemisista perheistä.
Vastaavat luvut haluaisin lukea lehdestä sitten, kun uusimmasta tutkimuksesta raportoidaan tarkemmin.
Toimittaja Susan Heikkinen on tarttunut ihan oikeaan asiaan. Tasa-arvon määritelmä tuppaa olemaan monilla hiukan hakusessa, ja niinpä julkisuudessa törmää usein väitteisiin, joissa milloin minkäkin asian väitetään olevan ristiriidassa tasa-arvon kanssa, vaikka todellisuudessa näin ei olekaan.
Ehkäpä kuuluisin tapaus on julkisuudessa jatkuvasti toistuva väite siitä, kuinka ”naisen euro on 80 senttiä”. Jopa presidentti Tarja Halonen innostui taannoin tv-kameroiden edessä toistelemaan tuota slogania, vaikkei sille olekaan olemassa mitään todellisuuspohjaa.
Se, että naiset tienaavat keskimäärin
vähemmän kuin miehet, ei vielä kerro yhtään mitään eikä ole todiste mistään tasa-arvon puutteesta. Vasta sitten, jos tutkimuksella pystyttäisiin osoittamaan, että täsmälleen samoissa työtehtävissä toimivat ja täsmälleen yhtä hyviin työsuorituksiin yltävät naiset tienaavat vähemmän kuin miehet, voitaisiin puhua epätasa-arvosta. Tällaista tutkimustulosta ei kuitenkaan kukaan ole nykypäivän Suomen osalta saanut aikaan.
Mutta väliäkös sillä. Tunnetustihan on niin, että jos tosiasiat ovat ristiriidassa ideologian kanssa, niin silloin tosiasiat saavat väistyä. Onhan puhe ”naisen eurosta” ja ”miehen eurosta” sen verran vahvasti tunteisiin vetoavaa, että tietyt tahot eivät millään malta olla sitä hyödyntämättä.
Ranskan vallankumouksesta alkaen pyrkimys ”tasa-arvoon” on saanut aikaan miljoonia ihmisuhreja. Siksi kannatan maltillisuutta tuon määreen käytössä vielä tänään, jopa Suomessa.
Niinpä. Niin helposti tasa-arvo vääntyy merkitsemään tasapäisyyttä, kun oikeampi merkitys on tasavertaisuus. Ihmisiä kun väistämättä erilaisia niin kyvyiltään kuin arvoiltaankin - he luonnostaan menestyvät eri tavoin ja he myös pitävät erilaisia asioita tavoittelemisen arvoisina.
”Ei olisi pahitteeksi keskustella myöskään siitä, onko akateemista koulutusta todella syytä arvostaa enemmän kuin ammattikoulutusta.”
Tosiasia etenkin Suomessa on että ammatikoulutus tuottaa enemmän markkinaehtoisessa taloudessa tarpeellisia ja tuottavia henkilöstöresursseja kuin akateeminen koulutus, jonka; erityisesti
humanistiselta puolelta, tuottamat henkilöt työllistyvät useinmiten suoraan tuottamattomiin verovaroin kustannettuihin organisaatioihin. Jotka on kustannettava markkinaehtoisesti tuottavien työpanoksella…
Tasa-arvovaatimus saa joskus muotoja, joita voidaan verraa Prokrusteen vuoteeseen. Antiikin tarussa
hirviö Prokruste laittoi ihmiset mittavuoteeseen. Jos urhri oli liian pitkä hirviö lyhensi häntä, jos liian lyhyt , niin venytti vuoteen pituuteen. Tuollainen tasa-avo, etttä samanlainen kohtelu erilaisia ihmisiä kohtaan ei ole oikeanlaista tasa-arvo. Kaavamainen tasa-arvo ilmentää usein kateutta. Kaavamaisesta tasa-arvosta saattaa olla osin kysymys siinä, että peruskoulussa ei ole tasoryhmiä, mikä kohtelee tosiasaillisesti epätasa-arvoisesti oppilaita samaan tapaa kuin, jos eri kokoisille ja erilaisessa
kasvuvaiheessa oleville lapsille annettaisiin saman verran ruokaa.
Mielestäni sukupuolien tasa-arvo on menny urheilussa monessa kohtaa liian pitkälle. En pidä tarpeellisena naisten nyrkkeilyä. Yieiurheilussa tasa-arvovaatimus on johtanut siihen, että naisilla ja miehillä on periaatteessa samat lajit. Sen voin hyväksyä, vaikka naisten loukkaantumisriskit esim.
esteissä ja aidoissa tuntuvat minusta pahemmalta asialta kuin miesten riskit. Kaavamaisesta tasa-arvovaatimuksesta on sentään annettu sen verran periksi, että aidat ovat naisilla matalempia kuin miehillä ja heittovälineet keveämpiä kuin miehillä. Tasa-arvon nimissä ei ole vaadittu, että naishuippujen suoritustaso olisi suurin piirtein sama kuin mieshuippujen. Tuo vaatimus edellyttäisi
melko konkreettista prokrusteen vuodetta.
Hei,
Koulusta luokkayhteiskunnan sosiaalisia rakenteita ylläpitävänä laitoksena on keskusteltu jo yli sadan vuoden ajan. Suosittelen, että laadukkaan julkaisun toimittaja tutustuu edes vähän alusta keskusteluun, johon hän ottaa osaa.
Koulutusjärjestelmä ei edes ihanneolosuhteissa toimi niin, että se antaisi mahdollisuuden kaikille. Tämä todistettiin empiirisesti jo 60-luvulla (Rosenthal, R., &. Jacobson, L. (1963). Teachers' expectancies: Determinants of pupils' IQ gains).
”Yleiskielen” ja ”tutkijoiden kielen”, eli tutkimuksen ja arjen järjenkäytön, välinen kuilu on huolestuttava - etenkin
jos ”media” alkaa luottaa enemmän omaan, tiukasti tähän hetkeen sidottuun, laiskuuttaan historiaa tutkimattomaan järkeilyynsä.
Kannattaisikohan omaksua käsitys, että vuosia tietyn ja tiettyjen asioiden tutkimiseen käyttävillä saattaa olla ihan aitoa sanottavaa?
Älykkyys periytyy. Periytymiseen on vaikea puuttua lainsäädännöllä.
SH: ”Tasa-arvoa on se, että kaikilla on halutessaan yhtäläiset mahdollisuudet hakeutua yliopistokoulutukseen.”
Aivan. Ihmisten valinnat riippuvat aina myös siitä ympäristöstä, jossa kasvavat. Tasapäistäminen ei ole tasa-arvoa. Pyritään mahdollisuuksien tasa-arvoon, lopullinen valinta riippuu sitten ihmisestä. Se, että akateemisista perheistä tulee hieman enemmän akateemisia ei ole mikään ongelma.
Yletön pyrkimys nuorten koulutuksesta korkeakoulutasolle Suomessa on hölmöä, koska ei Suomi heille koulutusta vastaavia työpaikkoja kuitenkaan kykene tarjoamaan. Koulutuksen arvostus on hieman vääristynyt,
keskiasteen ammattiopinnot ovat monille nuorille (ja kansantaloudelle) paljon järkevämpiä vaihtoehtoja kuin akateemiset opinnot. Akateemisella statusarvolla kun ei leipää osteta, eikä luoda sitä varallisuutta leivän ostamiseen.
Tulevaisuudessa akateemisten tutkintojen arvo tullee laskemaan, koska julkinen sektori ei heitä enää kykene työllistämään totuttuun tapaan. Se lvi-inssin tutkinto tulee vaan olemaan tärkeämpi kuin lesbotutkijan väitöskirja…
Näissä koulutuksellista tasa-arvoa arvioivissa selvityksissä ja kommenteissa useimmiten unohtuu sosiaalisen liikkuvuuden merkitys. Menneinä vuosikymmeninä korkeasti koulutetun työvoiman tarve kasvoi nopeasti, jolloin avautui runsaasti mahdollisuuksia sosiaaliseen nousuun koulutuksen kautta. Hyvin suurella osalla nykyistä lukeneistoa on takanaan perhetausta, jossa vanhemmat ovat olleet joskus huommattavastikin alemman koulutustason edustajia kuin lapsensa. Toisaalta sosiaalinen putoaminen oli harvinaista, toisin sanoen akateemisten vanhempien lapsi vain ani harvoin putosi edes alempaan keskiluokkaan,
saatikka työväenluokkaan. Tällaista putoamista on luonnollisesti pidetty epäonnistumisena. Nykyisin ei enää korkeasti koulutetun työvoiman tarve kovin paljoa kasva. Kun ihminen yleensä pyrkii välttämään sosiaalista putoamista, on koulutustason periytyvyys ylemmissä sosiaaliryhmissä lisääntymässä. Siksi pääsy alaluokasta sivistyneistöön näyttää vaikeutuvan 1900-luvun jälkipuoliskoon verrattuna. Toisaalta kylläkin kilpailu koulutuspaikoista johtaa aikaisempaa useammin ainakin lievään sosiaaliseen vajoamiseen, esimerkiksi saattaa maisteriperheen vesa joutua ”tyytymään” ammattikorkeakouluun. Toisaalta ammattikorkeakoulu on työväenluokkaisesta taustasta lähtevälle selvästi sosiaalista nousua.
Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.
Puheenaiheita mediasta ja sen ulkopuolelta.
Lue kaikki Päivitys -jutut
Otavamedia Oy
Maistraatinportti 1
00015 OTAVAMEDIA
Asiakaspalvelu
puh: +3589156665
fax: +35891566511
Avoinna: ma-pe klo 8.00-17.00
Verkkopalvelut
archie kirjoitti:
Kumpi toimittaja tässä tapauksessa on? Elitistinen opistoinsinöörin vai keittäjän tytär? Akateemisen koulutuksen saanut tietää, että et al. on latinaa ja sitä käytetään englanninkielisessä tekstissä, mutta suomenkielisessä artikkelissa kirjoitetaan toki ynnä muut tai ym.