Noinko se meni? Tuoltako me näytimme? Tiesikö oikeastaan kukaan, mitä halusi? Miten niin voileipäkakun uusi tuleminen? Mistä lähtien sitä ei ole syöty?
Iltapäivälehtien Ylioppilaat 2012 -liitteitä lukiessa tuntuu, kuin tutkisi jotain uutta ja ihmeellistä ihmisrotua. Se rotu on määrätietoinen, reipas ja kirkassilmäinen.
Siis suurimmaksi osaksi kaikkea muuta kuin mitä nuoret ylioppilasiässä ovat.
Liitteistä ei löydy näsäviisaita tai epävarmasti pälyileviä nuoria, joilla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä aikovat tulevaisuudessa tehdä.
Liitteiden haastateltavista ei myöskään näy kirjoitusten aikainen mielipuolinen jakso: karkeilla eläminen, yömyöhään lukeminen, edellisvuosien ylioppilasvihkojen paniikinomainen selaaminen…
Päinvastoin. Suurin osa ylioppilasliitteiden nuorista on suorittanut kirjoitukset jonkin ohessa, mikä on kuin keskisormennäyttö niille, jotka ovat keskittyneet vain kirjoituksiin ja panneet siksi aikaa jäähylle koko muun elämän. Yhteensä 92 sivua (Iltasanomat 48 sivua ja Iltalehti 44 sivua) tuntuvat kysyvän: ottiks joku urpo nää tosissaan, vaikkei kirjottanu ees yheksää ällää?
Kenelle kiiltokuvamaiset ylioppilasliitteet oikeastaan on tehty?
Sen kevään ylioppilaille? Ylioppilaiden vanhemmille? Kaikille ja ei kenellekään. Vähän niin kuin joulukatalogit, joiden peittelemätön sanoma julistaa: on vain yksi tapa tehdä tämä oikein, eli suorittaa kaikki, mitä juhlaan kuuluu.
Ja suorittamistahan juhlaan kuuluu - kuten liitteistä voi lukea! On komeita kakkuja, kalliita juhlavaatteita, persoonallisia ylioppilaskuvia ja tietenkin juhlakalu, joka hehkuu nuoruutta, vapautta ja raikkautta sekä kulkee vanhemmistaan välittämättä rohkeasti omia polkujaan (kauppakorkeaan tai teatterikorkeakouluun).
Jos nyt hetkeksi unohtaa saivartelun, niin ylioppilasliitteisiin toivoisin vähän muutakin näkökulmaa kuin ”menestyvät nuoret”.
Ehkä joskus voitaisiin haastatella niitä, jotka valitsivat väärän koulun. Tai niitä, jotka pääsivät sisään johonkin oppilaitokseen vasta viidennellä yrittämällä sen sijaan, että vain menivät sinne.
Tai kenties joku vuosi voisi tehdä liitteen aihepiiristä ”välivuosi”. Sehän tarkoittaa (useimmille) samaa kuin hanttihommat, eikä suinkaan reissaamista loputtoman matkakassan turvin ympäri Eurooppaa.
Lapselliset aikuiset kirjoittavat juttuja lapsellisille aikuisille. Kun koko yhteiskunta on pelkkää leikkiä, eikä oikeista asioista voida keskustella.
Michael Bywater: Big babies. Suositeltava kirja aiheesta.
Tai voisi mainita kuinka pieni korrelattio on monessa tapauksessa koulumenestykselle ja menestyksella korkeammassa koulutuksessa/tyøelamassa.
Itse sain lukiossa ehdot ruotsin kielessa, ja luin myøhemmin oikeustieteen kandidaatiksi hyvin tuloksin Tukholman yliopistossa.
Nykyisin tøissa Norjassa eika kukaan ole ollut kiinnostunut koulutodistuksistani.
Nykyaan voi lahjakas ja ahkera nuori lukea vanhempien tuella vaikka laakariksi Budapestissa ja tulla sitten tøihin Suomeen, Ruotsiin tai Norjaan.
Siis jos vanhemmat tai isovanhemmat ymmartavat tukea.
Anteeksi aakkoset, nappaimistøsta puuttuvat tietyt pisteet.
Kiinnitin huomiota yo-juhlaliitteiden 'mitä lahjaksi?'- osioihin, joissa ehdotukset alkoivat hintaluokasta 100,- ylöspäin. Suurin osa vinkeistä oli 200,- tai enemmän, moni lista päättyi hinnaltaan nelinumeroisiin lahjavinkkeihin. Tuoko nykyään kaikki lahjan ja kalliin sellaisen?
Ja miksi tosiaan hypetetään vain ylioppilaista? Moni on tuossa ajassa valmistunut jo ammattiin ja voi siitä huolimatta edetä urallaan vielä mainiosti johtoportaaseen asti.
Ei vain lakkiaiset, vaan monet muutkin perhejuhlat ovat nykyisin vaarassa paisua Amerikan malliin megatapahtumiksi, joiden kustannukset muodostuvat kerrassaan kohtuuttomiksi. Tällaisen kilpavarustelun takana ovat kuinkas muuten kuin markkinavoimat. Tavalliset inhimillisen mittakaavan juhlat pulla- ja täytekakkukahveineen eivät tunnu oikein miltään, kun varsinkin naistenlehdet hehkuttavat toinen toistaan upeampia ja eksoottisempia tarjoiluvaihtoehtoja ja koristeluja. Eipä enää näytä häihinkään riittävän haavalssi ja hääkakku, vaan on mitä kummallisimpia morsiamenryöstöjä ynnä muuta biletystä, joka
usein taitaa saada lapsilta kiellettyjä muotoja runsaan alkoholitarjoilun myötä. Parhaat ja mukavimmat perhejuhlat ovat kuitenkin sellaiset koko perheelle sopivat juhlat, jotka ovat aidosti juhlittavien näköiset eivätkä mitkään spektaakkelit.
Sepä onkin kysymys että miten saada iltapäivälehdet ja oikeastaan muukin media, ,ymmärtämään muuta kuin markkinavoimien sanelua. Eikös ilmoittajien tuotteita voisi saada mainostettua vaihtoehtoisten juhlintatapojenkin esillepanolla.
Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.
Puheenaiheita mediasta ja sen ulkopuolelta.
Lue kaikki Päivitys -jutut
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Lue kaikki kirjoittajan jutut
Otavamedia Oy
Maistraatinportti 1
00015 OTAVAMEDIA
Asiakaspalvelu
puh: +3589156665
fax: +35891566511
Avoinna: ma-pe klo 8.00-17.00
Verkkopalvelut
1Suomalainen kirjoitti:
Miten on mahdollista että joku nuori voi tuntea pahaa oloa näin mukavan suorituskeskeisessä menestysyhteiskunnassa?