Suomen kuvalehti

Unohtuiko salasana? | Rekisteröidy.

22.12.2009 klo 17:58

Suorittaminen ei luo hyvinvointia

Savon Sanomien pääkirjoituksessa (21.12.) ollaan huolestuneita nuorison henkisestä hyvinvoinnista. Lehti kertoo arviosta, jonka mukaan 60 000 suomalaisnuorta voi jatkuvasti äärimmäisen pahoin. Luvut ovat hurjia, vaan eivät epätodellisia.

Nuorten henkinen pahoinvointi on suurimmaksi osaksi yhteiskuntamme syytä. Nuorista halutaan mahdollisimman nopeasti palkkatyötä tekeviä veronmaksajia, eikä tärkeää aikaa oman itsensä löytämiselle anneta. Yhteiskunnan mielestä nuorella pitäisi olla suora putki koulusta työelämään - ilman välivuosia tai hengähdystaukoja.

Urakeskeisyyden idea sisältyy jo koulujärjestelmäämme, joka vaatii nuorta uhraamaan suuren osan vapaa-ajastaankin koulutöille. Ura-ajattelu lähtee jo ala-asteelta, kun aletaan puhua siitä, kuinka tärkeää on saada jatko-opiskelupaikka yläasteen jälkeen. Urakeskeisyysajatteluun ei myöskään mahdu kavereiden kanssa hengailu. Se on aliarvostettua, koska se ei tuota hyötyä yhteiskunnalle.

On väärin, että ihmisen arvoa mitataan pelkällä suorittamisella. Elämää ei pidä eikä voi suorittaa - se pitää kokea. Hyvin voidakseen ihmisellä täytyy olla aikaa tehdä myös hyödyttömiä juttuja.

Asiat

Nuoret , hyvinvointi , urakeskeisyys , koulu

 

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


 

Kommentit (3)

22.12.2009 klo.18:43 JP

JP kirjoitti:

Ja kääntäen: kun yhteiskunta asettaa nuorille tiukan uraputki-ihanteen, se myös varmistaa sen, että yhä useampi tipahtaa - ihan piruuttaan - ulos uraputkesta.

Se myös varmistaa sen, että vastareaktiona kaverien kanssa hengailu on - ihan piruuttaan - täysin vastakkaista koulutöille. Vaikka parastahan olisi, että kaverien kanssa tehtäisiin koulutöitä ja sen jälkeen hengailtaisiin (quid pro quo).

Vai mistä kaikki mustapaidat tulevat?

22.12.2009 klo.19:40 mörk

mörk kirjoitti:

Harmi vain etteivät metsät ja pusikot tuota kaikenlaisia hedelmäisiä käpyjä ja muita hedelmiä, kuten tropiikissa taateleita, viikunoita,ym. naposteltavaa, joita voisi jokamiehen oikeudella käydä keräilemässä jokapäiväiseksi ruoakseen. Kun massu on tyytyväinen voisi sitten kaikessa rauhassa keskittyä siihen mitä muuta kannattaisi sen päivän mittaan puuhata, vai kannattaako mitään. Aikaa jäisi rutosti elämästä nauttimiselle, löhöilylle, sosiaalisille kanssakäymisille, taiteenteolle, anarkismille, luonnonsuojelulle,ehkä rennolle opiskelullekin, jopa politikoinnille. Oikeat kävyt olisivat ainoaa käypää rahaa maksuvälineinä, jotenka kunkin rikkaus riippuisi ainoastaan omasta toimeliaisuudesta. -Tässäpä neuvoa miten pahoinvoinnin oravanpyörä saataisiin ainakin aivan uuteen uskoon…

27.12.2009 klo.12:10 Niin varmaan

Niin varmaan kirjoitti:

Kyllä suurintsa stressiä koulumaailmassa aiheuttavat kaverit, ei mikään uraputken tavoittelu. Hyvät numerot voivat olla jopa vaaraksi oppilaan omalle fyysiselle terveydelle, hikareista kun ei juuri kukaan tykkää.

Kirjoita oma kommentti

HUOM Vain rekisteröityneiden käyttäjien kommentit nousevat Suomen Kuvalehden etusivulle.Rekisteröidy nyt

Megafoni

Nuorten Ääni -toimituksen blogi on täynnä tuoreita näkökulmia ja kärkkäitä mielipiteitä polttaviin aiheisiin. Kirjoittajat ovat pääkaupunkiseutulaisia nuoria.

Lue kaikki Megafoni -jutut

Kirjoittaja

Robert Sundman

Kirjoittaja on yksi Megafoni -blogin apulaistuottajista ja kuuluu Nuorten Ääni -toimitukseen, joka on Helsingin nuorisoasiainkeskuksen ja Opetusministeriön rahoittama hanke. Lue kaikki kirjoittajan jutut

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat