"Tuut, tuut, tuut. Asiakaspalvelu." Näin alkoi puheluni erään lehden asiakaspalveluun. Tarkoituksenani oli selvittää virhe, sillä tilaamaani lehteä ei ollut tullut postissa. Puhelu alkoi hyvin asiallisesti. Kerroin tilanteen ja toivoin ratkaisua ongelmaani. Sitä ei kuitenkaan löytynyt, vaan puhelu venyi venymistään. Asiakaspalvelija alkoi huutaa ja haukkua minua huijariksi. Puhelu päättyi täysin sekavissa merkeissä, kun en tiennyt, pitäisikö minun itkeä vai nauraa.
Suomella on ongelma. Meillä ei välttämättä ole rahaa kouluruokaan 20 vuoden päästä.
Perjantai-iltapäivänä se tulee - Hullujen Päivien katalogi. Aamupalapöydässä pohdimme todennäköisesti alennuksessa olevien velurihousujen hintaa. Myös macaronsit ja tuttu käsivoide lienevät tarjouksessa.
Yötöntä yötä, sääskiä ja Tenon maistuvaa lohta. Satojen kilometrien ajomatkoja seurakunnan laidalta toiselle, niukan talouden seurakuntatyötä ja kirkkoonsa sitoutuneita kristittyjä. Tätä kaikkea näin ja koin tutustumismatkalla kirkon työhön saamelaisalueella Utsjoella.
Kävin Beijingissä, jossa kohtasin hämmentävän ilmiön. En puhu Wangfujingin herkkukojujen skorpioneista tai meritähdistä vaan vierailustani paikallisessa kirkossa: sisään sai jonottaa, ja penkit täyttyivät pääosin nuorista aikuisista.