Eri alojen pääsykokeista ja muista pääsyvaatimuksista puhutaan paljon. Liian usein jätetään kuitenkin mainitsematta todellinen haaste. Työllistyminen on usein vaikeaa, koska monilla aloilla opiskelupaikkojen määrä ei vastaa kysyntää.
Kuinka kuluttaa, kun kaikesta voi löytää jotain valitettavaa? Asioiden ostaminen käy yhä vaikeammaksi kun pitäisi ostaa eettisintä ja edullisinta samaan aikaan. Onko vastuu eettisyydestä ensisijaisesti kuluttajalla vai yrityksellä?
Aiemmin historiassa ihminen on joutunut laittamaan itsensä fyysisesti likoon selviytyäkseen. Oli luonnollista viettää suuri osa ajasta ulkona. Nykyään on toisin. Huomaamattamme käytämme suuren osan päivistämme istuen. Siitä on tullut tapa.
On liki yhtä todennäköistä voittaa lottovoitto yhdellä rivillä pelatessa kuin saada Helsingin kaupungilta 16–17-vuotiaille suunnattu kesätyöpaikka. Tulos väistämättäkin masentaa kesätyöpaikkaa hakevan mielen.
Koulunkäynti ja siihen liittyvät ongelmat ovat jatkuva keskustelun aihe ja myös kiivas uutislähde. Eräs suurista ongelmista on ollut oppilaiden henkilökohtaisten tarpeiden huomioon ottaminen, esimerkiksi erilaiset oppimistyylit. Minäkin mielelläni lisäisin kieltenopetukseen enemmän keskustelua ja muuta kommunikaatioharjoittelua, mutta riittävätkö koulujen mahdollisuudet moiseen?
Oppiminen tapahtuu epäonnistumisen kautta. Se tarkoittaa sitä, että suomalainen koulu toimii välillä omaa tarkoitustaan vastaan.
Pidät hälytysajoneuvojen kuvaamisesta ja keräilykorttien hamstrauksesta. Samaistut elokuvien pahiksiin, pidät 70-80-lukujen Citroëneja kauniina. Kenties tunnet ajan rakenteen olevan muuttunut ja avaruuskulttuurin olevan jo täällä. Sanoisitko tätä kaikkea julki? Mitäköhän sinusta sen jälkeen ajateltaisiin?
Suomen terveydenhuolto on parempaa kuin 165 maassa, mutta silti täällä kuolee joka vuosi yli sata nuorta itsemurhan vuoksi. Masentuneen ystäväni kokemukset mielenterveyshoidosta valottavat yhtä syistä.
Uskon, että suurin osa suomalaista osaa lämmittää pitsan uunissa, paistaa pihvin jotenkin, avata karkkipussin, avata suklaalevyn, keittää makaroonia ja grillata makkaroita. Mutta, jos suomalainen saa eteensä papuja, pinaattia tai muita kasviksia, ja niistä pitäisi laittaa hyvänmakuista ruokaa, sekä taidot että usko itseensä saattaa loppua kesken.
Jalkapallon ystävävänä minua ihmetyttää se, miksi Suomen maajoukkue ei ole yrityksistä huolimatta päässyt arvokisoihin. Viime kuussa Suomi pelasi komean 1-1 tasapelin MM-karsintaottelussa hallitsevaa maailmanmestaria Espanjaa vastaan, ja tavoitteena olisi päästä vuoden 2016 EM-kisoihin, jonne pääsee mukaan vain 24 joukkuetta.
Suomalaisten pitäisi osata olla ylpeämpiä siitä, mitä on jo saatu aikaan. Itsekritiikki on aina paikallaan, mutta ei asioiden vähättely muuta mitään.
Kaikki ovat joskus matkustaneet. Olkoon se lomalle rannalle Kreikkaan lentokoneella tai parin kortellin päähän kaverin luo kävellen. Molemmissa tulee vastaan omia esteitä: ilmakuoppa lentokoneessa ja punaiset valot risteyksessä.
Hallituksen riveistä erityisesti kokoomus kannattaa opintotuen uudistamiseksi 3+2-mallia, jossa tukea saisi ensimmäiset kolme vuotta - kaksi seuraavaa opintovuotta sujuisi lainan turvin, ellei opiskelija sitten onnistu rahoittamaan opiskelujaan työnteolla. Mutta kuka meistä nuoremmista luopuisi ehdon tahdoin eduistaan ja ottaisi lainan, koska joku toinen sitä ehdottaa?
”On vaikeaa olla nainen, kun miehet ovat niin tyhmiä”, luki Armi Ratian suunnittelemassa postikortissa ruokakaupan hyllyllä.
Harvoin koen pettyväni päättäjien päätöksiin, sillä koen heidän tietävän minua paremmin. On kuitenkin pari asiaa, jotka ovat poikkeus tähän sääntöön. Tasa-arvoinen avioliittolaki on yksi niistä. Keskiviikkona 27. helmikuuta uutisoitiin, että eduskunnan lakivaliokunta ei ota homoille avioliiton mahdollistavaa lakialoitetta käsittelyyn. Mediassakin esillä ollut mittelö siis päättyi - jälleen kerran - homoliittojen vastustajien voittoon. Miksi?
Yötöntä yötä, sääskiä ja Tenon maistuvaa lohta. Satojen kilometrien ajomatkoja seurakunnan laidalta toiselle, niukan talouden seurakuntatyötä ja kirkkoonsa sitoutuneita kristittyjä. Tätä kaikkea näin ja koin tutustumismatkalla kirkon työhön saamelaisalueella Utsjoella.
Kävin Beijingissä, jossa kohtasin hämmentävän ilmiön. En puhu Wangfujingin herkkukojujen skorpioneista tai meritähdistä vaan vierailustani paikallisessa kirkossa: sisään sai jonottaa, ja penkit täyttyivät pääosin nuorista aikuisista.