Vastenmielisintä median omassa lautakasakohussa on ollut se haaskansyöjän kiihko, jolla suurin osa Suomen journalisteista on laukannut haukkumaan heidän mielestään väärän päätöksen tehnyttä Julkisen sanan neuvostoa ja tietysti Yleä.
Kun tähän yhdistetään ihmiselle luontainen taipumus kaunaan ja kateuteen, lopputulos on sellainen, että ihan suomeksi sanottuna yrjön maku nousee kurkunpäähän.
Savon Sanomien päätoimittajan Jari Tourusen lauantainen purkaus oli jopa tässä sakinhivutuksessa omaa luokkaansa.
”Julkisen sanan neuvoston (JSN) vapauttava päätös lautagatessa ei Savon Sanomissa johda julkaisuperusteiden muuttamiseen neuvoston linjaamaan suuntaan”, Tourunen uhosi pakinassa, jonka otsikkona oli ”Lumilapioporukan kosto”. ”Niillä perusteilla, joilla JSN hyväksyy Ylen Silminnäkijä-ohjelman julkaisuperiaatteet, Savon Sanomat ei julkaise ainuttakaan juttua.”
Ja:
”Usein iltapäivälehtiä syytetään törky- ja roskajournalismista, mutta tiedän, että niiden toimituksellinen johto ei tieten tahtoen antaisi julkaisulupaa niin heikoilla näytöillä kuin ’laadukkaan’ Silminnäkijä-ohjelman johto teki.”
Ja:
”Toivottavasti mediat eivät laajemmin ryhdy pitämään JSN:n lumilapioporukan ratkaisua ohjeellisena ennakkotapauksena.”
Ja vielä:
”Hyvärisen ja kumppaneiden ulosmarssin jälkeen ammattijournalistit päättivät asian kuin kunnon sopulit konsanaan.”
Tourunen kuulostaa hämäävästi paavilta, mutta itse asiassa hän on entinen iltapäivälehtijournalisti, jota ilmeisesti ottaa pahasti pannuun, että kaikenlaiset ”laatua” vaalivat humpuukijärjestöt ovat palkinneet JSN:n jäseniä kaikenlaisilla joutavilla pysteillä.
Keitä tähän ”lumilapioporukkaan” laajemmin kuuluu, ja miksi otsikossa puhutaan hieman vinksahtaneeseen, lääkitys-ei-ole-ihan-kohdallaan-sävyyn ”kostosta”, jäi epäselväksi niin minulle kuin melko varmasti Savon Sanomien vakilukijoillekin. Journalistin ohjeissa muistaakseni sanotaan, että tekstistä pitäisi löytyä otsikolle katetta, mutta tässähän kirjoittikin herra isoherra itse, joten säännöt eivät vissiin päde.
Niin tai näin, Tourusen olisi mitä pikimmin päivitettävä suomen kielen taitonsa. Sana ”sopuli” nimittäin tarkoittaa kuvainnollisesti tyyppiä, joka juoksee muiden perässä. Se tarkoittaa siis sellaista tyyppiä kuin Tourunen, joka käy satapäisen enemmistön suojista arvostelemaan kahdeksanhenkisen vähemmistön moraalia.
Savon Sanomien lähteidenkäyttöperiaatteista Tourusen on hyvä hurskastella, koska käsittääkseni hänen päätoimittaja-aikanaan lehden hankkimien valtakunnallisten skuuppien määrä on ollut tasan nolla. Kuinka monta veret seisauttavaa uutista on jäänyt julkaisematta Tourusen miehekkään etiikan vuoksi, sen tietää vain Tourunen itse. Minulla on asiasta omat epäilykseni.
Mutta millaista tuo etiikka tarkkaan ottaen on? Millaisesta journalistisesta arvoperustasta käsin Tourunen kollegoitaan sättii?
Tourunen oli Wikipedian mukaan Iltalehden uutispäällikkönä 1995-1997 ja uudelleen 1998-2006. Se oli sattumoisin aikaa, jolloin Iltalehti teki historiansa härskeimmät lööpit. Muistatte varmaan: ”Äiti poltti lapset ja itsensä” ja sitä rataa. Tuolloin huolestuneet vanhemmat ottivat yhteyttä lapsiasiavaltuutettu Maria-Kaisa Aulaan, joka kirjoitti:
”Pienten, vasta lukemaan oppineiden lasten kannalta kaikkein ongelmallisimpia ovat juuri myyntijulisteet, jotka kyseenalaistavat lapsen luottamuksen omiin perheenjäseniinsä. Lasten turvattomuuden tunnetta lisääviä vaikutuksia vähentäisi jo se, että isä- ja äiti-sanojen käyttöä näissä yhteyksissä vältettäisiin.[…]
Lööpin tekijä voi selittää, että lapsen elämän suurimmat uhat liittyvät juuri siihen, mistä lööpit kertovat. Mutta lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia. Aikuisten velvollisuus on suojata lasta väkivallalta sekä tarpeettomilta peloilta ja ahdistuksilta. Lapsella on oikeus olla riittävän pitkään turvassa maailman kovuudelta.”
Entä kanneltiinko Iltalehden jutuista JSN:lle Tourusen uutispäällikköaikana? Neuvoston nettiarkisto ei ulotu vuotta 2004 pidemmälle, mutta pikainen vilkaisu pelkästään vuosiin 2004-2006 – jolloin Tourunen teki julkaisupäätöksiä – paljastaa, että neuvosto käsitteli kaikkiaan 15 Iltalehteen kohdistunutta kantelua, joista neljässä ratkaisu oli langettava. Esimerkiksi:
Istuin itse neuvostossa kolme vuotta, joista kaksi varapuheenjohtajana, ja voin sanoa, että kiva saldo yhdeltä lehdeltä. Melkein tekisi mieli lainata Tourusen omia sanoja: ”Valitettavaa on, että osa tuostakin porukasta on omissa välineissään julkaisupäätöksiä tekemässä.”
Mutta ehkäpä olen Touruselle epäreilu. Ehkä hänellä ei ollut mitään tekemistä noiden töppäilyjen kanssa. Ehkä hän uutispäällikkönä yritti urheasti taistella lehtensä verenhimoista lööppimaakarisopulilaumaa vastaan. Olisiko siis jokin toinen keino arvioida hänen journalistista arvostelukykyään?
Kyllä on. Tourunen istuu lautakunnassa, joka päättää vuosittain Bonnierin Suuren journalistipalkinnon myöntämisestä. Tässä roolissa Tourunen päätti vuonna 2008, että edellisvuoden merkittävin juttu ei suinkaan ollut mikään yhteiskunnallisesti tärkeä tutkivan työn tulos tai vuoden päivät valmisteltu ulkomaanreportaasi vaan – pidätelkää hengitystänne – Titanic-elokuvaa fanittavan teinipojan oivallus, että eräs suunnilleen vuorokaudessa unohtunut venäläinen uutiskuva oli huijausta. Parasta suomalaista journalismia, way to go Jari!
Ironista kyllä, Tourunen ja kumppanit antoivat samana vuonna Vuoden journalisti -palkinnon Susanna Reinbothille, joka oli viime torstaina JSN:n ”lumilapioporukassa” tekemässä Tourusen paheksumaa päätöstä lautakasa-asiassa.
[Tiedoksi: Julkaisin itse vuonna 2005 Seuran päätoimittajana yhden lähteen kertomaan perustuvan uutisen Vanhasen ja Karpelan hotelliyöstä.]
——————————————————————————————————
Jatka keskustelua: jari.lindholm@kuvalehdet.fi
Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?
Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.
Hetkinen tilausta käsitellään.
