Suomen kuvalehti

Unohtuiko salasana? | Rekisteröidy.

12.10.2009 klo 14:56

JSN: Suomi puuttumassa lähdesuojaan ”kohtalokkaalla tavalla”

Päivän mediauutinen tuntuu olevan Julkisen sanan neuvoston päätös olla antamatta rapsuja Seiskalle Matti Inkistä käsitelleestä jutusta. Liian vähälle huomiolle on jäänyt paljon tärkeämpi asia, JSN:n lausunto lähdesuojasta.

Oikeusministeriö pyysi toukokuussa JSN:ltä lausuntoa esitutkintalain, pakkokeinolain ja poliisilain kokonaisuudistusta koskevasta komiteamietinnöstä. Neuvoston mielestä mietintö on lyhyesti sanottuna typerä:

”Lähdesuojan murtamisen laajentuminen salassapitorikoksiin puuttuisi lähdesuojan asemaan länsimaisessa yhteiskunnassa kohtalokkaalla tavalla. Komitean ehdotus merkitsisi pahimmillaan sitä, että eliitti pystyisi määrittelemään yhteiskunnallisen keskustelun aiheita, koska salaista tietoa ei esimerkiksi koston pelossa uskallettaisi kertoa medialle.”

Ja:

”Toimikunnan esitys suhtautuu lähdesuojan murtamiseen pelottavan yksioikoisesti, vaikka luottamuksellisten lähteiden käyttö voi olla hyvinkin monimutkainen kokonaisuus. Tieto ei välttämättä ole peräisin juuri alkuperäisestä lähteestä, vaan se voi levitä sähköisenä aikana nopeasti ja tehokkaasti. Myös asianosaisia voi olla useita - jos enemmän kuin kaksi tietää jonkin asian, vuotajaa ei varmuudella saada koskaan selville.”

Erinomaista, että neuvosto ilmaisee kantansa näin selkeästi. Lähdesuojasta taistellaan vielä verisesti, joten poterot kannattaa kaivaa jo nyt.

——————————————————————————————————

Jatka keskustelua: jari.lindholm@kuvalehdet.fi

Asiat

media-ala

 

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


 

Lindholm/Jari MR

Mediasta ja maailmasta.

Lue kaikki Lindholm/Jari MR -jutut

Kirjoittaja

Jari Lindholm

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja. Lue kaikki kirjoittajan jutut

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat