”Pentagon puijasi koko maailmaa – ’Marjan kaupunki’ Etelä-Afganistanissa paljastui pieneksi kyläpahaseksi”, kertoi hätkähdyttävä viiden palstan otsikko aamulla Helsingin Sanomissa. Jutussa ulkomaantoimittaja Pekka Hakala harmittelee, kuinka ”maailman media”, Hesari mukaan lukien, meni halpaan raportoidessaan helmikuussa Yhdysvaltojen ”suurhyökkäyksestä” ”suuressa” Marjan kaupungissa.
Ongelmana on, että Hakalan jutussa ei ole uutista edes siteeksi. Jos jotakuta asiassa on puijattu, se ei suinkaan ole ”koko maailma”, vaan maailman valtamedia, joka edelleenkin näyttää tietoja hankkiessaan seuraavan vain muuta valtamediaa.
Afganistania tuntevat naureskelivat Marjan ympärille luoduille myyteille jo helmikuun alussa – viikkoja ennen kuin vainoharhainen ja asenteellinen IPS-uutistoimisto (sekin nykyisin osa valtamediaa) julkaisi Hakalan mainostaman ”skuupin” Marjan ”puijauksesta”.
Aktiivisimmin Marjasta on kirjoittanut Yhdysvaltojen puolustusministeriössä työskentelevä Joshua Foust, joka on arvostetuimpia ja teräväsanaisimpia nuoren polven Afganistan-asiantuntijoita.
Foust ihmetteli jo 10. helmikuuta, miksi kaikki kutsuivat Marjaa ”isoksi kaupungiksi”, vaikka paikka oli tunnetusti tuppukylä. Foust on myös irvaillut Isaf-operaation PR-upseerien luomille, seksikkäältä kuulostaville iskusanoille kuten ”talebanien viimeinen linnake” ja ”oopiumipääkaupunki”. Mikään näistä ei kuvasta totuutta Marjasta. Jos Hakala lukisi muutakin kuin New York Timesia (ja IPS:ää), hän olisi saanut tämän selville, ennen kuin 15. helmikuuta kirjoitti harhaan osuneen juttunsa, jota nyt julkisesti katuu.
Marjasta ovat viime viikkoina kirjoittaneet Foustin lisäksi kriittisesti monet muutkin, muun muassa strategian tutkija Michael Cohen, Pariisissa asuva amerikkalainen kansainvälisen politiikan asiantuntija Judah Grunstein sekä New Yorker -lehden Steve Coll, joka on entinen Washington Postin toimittaja ja yksi maailman johtavista al-Qaedan tuntijoista. Ei koko valtamediakaan siis ole ihan pihalla ollut.
Jos minulta kysytään, mitään ”puijausta” ei ole ollut. Sellaista ei ole tarvittu. Yhdysvaltojen sodanjohto ja Isaf ovat vain liioitelleet Marja-operaation merkitystä aivan samalla tavalla kuin kaikkea sotatoimiin liittyvää on perinteisesti ”spinnattu” Irakissa ja Afganistanissa. Jos paikalla olleet toimittajat ovat niin tolloja, että ovat toistaneet sanasta sanaan kaikki tiedotusupseerien aivopierut, asiasta on turha rakennella salaliittoteorioita. Tyhmää on helppo huijata.
——————————————————————————————————
Jatka keskustelua: jari.lindholm@kuvalehdet.fi