Suomen kuvalehti

Unohtuiko salasana? | Rekisteröidy.

28.7.2009 klo 11:21

Afganistan: Pitäisikö Suomen vetäytyä?

Heikki Aittokoski osui tänään naulan kantaan kirjoittaessaan (€) Afganistanista: ”Maalaisjärjellä ajatellen kyseessä on sota, kun järjestäytyneet osapuolet tappavat toisiaan toistuvasti, joko hyökkääjinä tai puolustajina.”

”Kukaan ei ole missään vaiheessa väittänyt, että Suomi on lähtenyt Afganistaniin tarkoituksena sotia. Sota siinä maassa nyt vain on, ja suomalaiset rauhanturvaajat ovat osapuoli. Tämän toteaminen taas on kokonaan eri asia kuin väittää, että Suomen pitäisi vetää joukkonsa pois.”

Niin juuri. Sotaan osallistumisesta on vaikea keskustella, kun keskustelun toinen osapuoli ”sota”-sanan kuullessaan panee kädet korvilleen ja huutaa: ”LALALALALA! ENKUULEMITÄÄNENKUULEMITÄÄNENKUULEMITÄÄN!” Lisäksi Häkämies on onnistunut tartuttamaan pölhötaudin myös ihailijoihinsa. Hallituksen järjenvastaista retoriikkaa ei voi enää kyseenalaistaa ilman että joku kiekaisee kirkkaalla äänellä: ”Haluutsä hei et al-Qaida voittaa vai?”

Paavo Arhinmäki ei tee asiasta yhtään helpompaa. Tämän päivän Kansan Uutisissa Vasemmistoliiton tuore puheenjohtaja toteaa muun muassa, että ”Suomen osanotto nykyiseen ISAF-operaatioon on osaltaan legitimoimassa sotatoimia, ylläpitämässä korruptoitunutta hallintoa ja tukemassa sotarikollisia”, mistä seuraa, että ”Suomen pitäisi vetää joukkonsa pois”.

Paavo. Ei näin.

Totta on, että Karzain hallinto on mätä ja että paikallisten sotapäälliköiden tukeminen on ollut länsiliittoumalta hirveä virhe. Mutta millä tavalla rauhaa mielestäsi edesauttaisi se, että länsimaat vetäisivät joukkonsa Afganistanista? Miten tämä ”de-legitimoisi” sotatoimet ja pitäisi sotarikolliset kaukana vallan kahvasta? Taleban kaataisi hallituksen ripeästi, al-Qaedalla olisi Afganistanissa vahvempi jalansija kuin koskaan, ja sen jälkeen katsoisimme avuttomina, kun islamistit ottaisivat vallan Pakistanissa.

Olen kohtuullisen sodanvastainen kaveri, mutta en ymmärrä, millä logiikalla tämän katastrofin estäminen ei olisi Suomen intresseissä.

[UPDATE: Jos siellä ei ole sotaa, miten siellä voi olla ”rintamalohko”?]

Asiat

Afganistanin sota

 

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


 

Lindholm/Jari MR

Mediasta ja maailmasta.

Lue kaikki Lindholm/Jari MR -jutut

Kirjoittaja

Jari Lindholm

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja. Lue kaikki kirjoittajan jutut

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat