
Mediasta ja maailmasta.
Valitse AikavälilläOlen aina pitänyt hieman naurettavana ajatusta, että sodan ja epätoivon näkeminen olisi jollakin tavalla addiktoivaa. Mutta nyt se on pakko uskoa: jos tämän aamun Hesariin on luottaminen, valokuvaaja Niklas Meltiosta tuli ”sotanarkkari” maailmanennätysajassa – kahden työkeikan jälkeen.
”Pentagon puijasi koko maailmaa – ’Marjan kaupunki’ Etelä-Afganistanissa paljastui pieneksi kyläpahaseksi”, kertoi hätkähdyttävä viiden palstan otsikko aamulla Helsingin Sanomissa. Jutussa ulkomaantoimittaja Pekka Hakala harmittelee, kuinka ”maailman media”, Hesari mukaan lukien, meni halpaan raportoidessaan helmikuussa Yhdysvaltojen ”suurhyökkäyksestä” ”suuressa” Marjan kaupungissa.
Kaikkiaan kahdeksantoista ihmistä yhdeksästä eri tiedotusvälineestä sonnustautuu kuukauden kuluttua parhaimpiinsa ja lähtee MTV3:n televisioimaan gaalaan jännittämään, kilahtaisiko heille tänä vuonna 7500 euron arvoinen Suuri Journalistipalkinto. Ilonpilaamisen uhallakin on pakko kysyä: kiinnostaako tämä todella tavallisia suomalaisia? Ja onko suomalaisella medialla ylipäätään syytä pirskeisiin?
Kaarina Hazardin kolumni Tony Halmeesta sai kansan liikkeelle: 120 kantelua Julkisen sanan neuvostolle, ja lisää tulossa.
2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä käsiasein ja räjähtein varustautuneista tappajista tuli Suomessakin osa arkipäivää.
Hesari antoi tänään Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen (kok) puhua itsestäänselvyyksistä suurena voittona kummallisessa uutisjutussa, jonka otsikko oli: ”Pajunen pitää kiinni lakkautuslistastaan”.
Väitin eilen tässä blogissa, että Jari Tourusen päätoimittaja-aikana Savon Sanomien hankkimien valtakunnallisten skuuppien määrä olisi ollut ”tasan nolla”. Lehti oikaisee:
Julkisen sanan neuvoston lautakasapäätöksestä suivaantuneet toimittajat ovat kaivaneet jälleen naftaliinista vanhan peikon: jos media ei pidä varaansa, poliitikot rupeavat lainsäädäntöteitse suitsimaan journalistien lähdesuojaa.
Vastenmielisintä median omassa lautakasakohussa on ollut se haaskansyöjän kiihko, jolla suurin osa Suomen journalisteista on laukannut haukkumaan heidän mielestään väärän päätöksen tehnyttä Julkisen sanan neuvostoa ja tietysti Yleä.
Julkisen sanan neuvosto antoi vapauttavan päätöksen Ylelle TV2:n Silminnäkijä-ohjelmasta, jossa väitettiin pääministeri Matti Vanhasen saaneen eräältä rakennusyritykseltä epäilyttävän ilmaisia lautoja. JSN:n puheenjohtaja Pekka Hyvärinen erosi protestiksi. Neuvoston päätös oli oikea. Hyvärisen päätös oli käsittämätön.
Median eettisen säännöstön, Journalistin ohjeiden mukaan otsikolle on löydyttävä jutun sisällöstä kate. Sikainfluenssaepidemia on ollut medialle aivan liian houkutteleva aihe, jotta sääntöä olisi jaksettu noudattaa.
Jari Sarasvuo valittaa tänään Ilta-Sanomissa, ettei hän ymmärrä, miksi Espoon kaupunki pitää hänen lenkkipolun varteen pystyttämiään kannustuskylttejä laittomina. ”Suomalaisen luonteen tuntien pohdimme suunnittelija Vertti Kilven kanssa, että viidestä miljoonasta saattaa löytyä joku, joka pohtii onko yritys ilahduttaa ihmisiä edes laillista”, Sarasvuo sanoo.
Hesari tivasi aamulla tiukkaan sävyyn kahdelta suomalaisasiantuntijalta, onko totta, että Ukrainasta on löydetty sikainfluenssaa aiheuttavan H1N1-viruksen muuntunut, vaarallisempi muoto. Jutussa oli yksi pieni ongelma: YK:n terveysjärjestö WHO kumosi tiedon jo viime perjantaina.
Sikainfluenssaepidemian pyyhkiessä yli Suomen mikään ei varmasti ilahduta terveydenhuollon ammattilaisia enempää kuin saada käyttää kortilla olevaa aikaansa journalististen räpellysten setvimiseen. Perjantaina oiottavaa julkaisi verkkolehti Taloussanomat.
Suomessa on pirusti tohtoreita ja tutkimusta tehdään hiki hatussa, mutta kansainvälisyys on kehnohkoa ja suomalaisia tutkimuksia siteerataan ulkomailla huolestuttavan vähän. Suurin piirtein tämä on Suomen Akatemian tänään julkistetun Suomen tieteen tila ja taso 2009 -raportin viesti.