Näytös alkoi eilen kello 19.30 Tallinnan satamassa. Tuntia myöhemmin oli nähty muun muassa Shinji Ayoaman, Brillante Mendozan, Eric Khoon, Tom Tykwerin, Aku Louhimiehen, Park Chan-wookin ja Mika Taanilan lyhytelokuvat. Sitten projektori syttyi palamaan ja elokuvakoosteen ainoa filmikopio tuhoutui.
Se oli tarkoituskin.
60 ohjaajaa - joukossa esimerkiksi monta Cannesin ja Berliinin kilpasarjoissa pärjännyttä tekijää - oli tehnyt spektaakkelia varten elokuvan. Ne oli sovitettu sävellykseen, joka esitettiin samanaikaisesti livenä.
60 Seconds of Solitude in the Year Zero oli taidetta ja kannanotto, esteettinen kokemus ja provokaatio. Seremoniamestariksi oli pyydetty Peter von Bagh, joka kuvaili elokuvaperformanssia filmin hautajaisiksi: ollaan siirtymävaiheessa, digitaalisuus syrjäyttää fotokemiallisen filmin.
Von Baghin johdannossa oli myös paljon huumoria, eikä elokuvakokonaisuudessa ollut kyse synkistelystä. Tyylilajit vaihtelivat Brian Yuznan absurdista huumorista monenlaiseen nostalgiaan, Khoon väkivallasta (tapahtumaa organisoineen) Veiko Öunpuun koomisesti groteskiin sketsiin, Michael Glawoggerin kehitysmaatirkistelydokumentaarista Pen-Ek Rataruangin geometriseen leikkiin, Jan Ijäksen matkamielikuvista Ayoaman japanilaisittain ajankohtaiseen teknologiavaroitukseen.
Mitä elokuva on: elävää kuvaa. Se voi tarkoittaa vaikka mitä.
Jotkut opiskelijalyhärit olivat tylsiä ja teeskenteleviä, mutta ne kestivät onneksi vain minuutin. Jotkut elokuvat olivat suunnattoman kauniita, ja ne kestivät valitettavasti vain minuutin. Kaikki oli ohimenevää ja hetkestä halusi ottaa kiinni juuri siksi. Satamassa oli kylmä, tuuli kävi paksujenkin vaatteiden läpi, mutta fiilis oli hyvä. Kaikenlaisesta pömpöösiydestä pysyttiin hienosti loitolla.
Ainutkertainen esitys oli osa Tallinnan kulttuuripääkaupunkivuoden loppujuhlaa. Ohjaajista paikalla olivat tulleet muun muassa Naomi Kawase, Taanila ja Yuzna.
Vaikka jotkut ohjaajat olivat menneet siitä mistä aita on matala - ainakin Tykwer ja Amir Naderi olivat leikanneet lyhärikseen otteen viimeisimmästä pitkästä elokuvastaan, uudella rytmillä kuitenkin - voi paketin kokoamista pitää huikeana saavutuksena. Se oli kyllin hullu projekti toteutettavaksi, ja operaationa aivan varmasti jotain, mihin suomalainen mentaliteetti ei venyisi. Ei siksi, etteikö mielikuvitusta olisi, vaan koska tämän tason taideprojektia pidettäisiin huonolla tavalla suuruudenhulluna. Sitä ei lähdettäisi tekemään. Mistä tiedän? Koska mitään edes etäisesti tällä tavalla innovatiivista ei esimerkiksi Turun kulttuuripääkaupunkivuoteen liittynyt.
Oliko se performanssi - kyllä. Oliko se ”tekotaidetta” - kokonaisuutena ei missään tapauksessa.
Kirjoitin hankkeesta jo silloin, kun se Cannesissa esiteltiin. Tuolloin tapahtuman piti olla elokuussa. Tapahtuma siirtyi, ja hyvä niin: talvipäivänseisaus oli sille otollisin aika.
Vähän ennen kuin liekit syttyivät, satoi vähän lunta. Ihan ripaus, mutta juuri tarpeeksi, jotta se näytti hyvin kauniilta.
Von Bagh oli lainannut esityksen alustuksessa André Bazinia, jonka mukaan sattuma on elokuvantekijän paras ystävä.
En osaa pitää lumisadetta muuna kuin sattuman hymyilynä tapahtumalle, joka oli, meni, ja jäi elämään paikalla olleiden muistoissa.
Ajatus siitä, että me voisimme ”omistaa” elokuvan esimerkiksi dvd:nä tai tiedostona on kyseenalaistettavissa muutenkin kuin filosofisesti. Elokuvaa ei ole ilman katsojaa. 60 Seconds of Solitude oli asian ytimessä: se oli siinä, ja jos olit paikalla, näit sen, ja muistat sen. Omalla tavallasi.
60 Seconds of Solitude , Peter von Bagh , elokuvakulttuuri
Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.
Hyvä että mainitsit Turun kulttuurikaupunkivuoden, olikohan täällä ainuttakaan elokuvataiteeseen liittyvää tapahtumaa koko vuonna?
MJ,
muutamia kulttuuripääkaupunkivuoteen liittyviä erikoisnäytöksiä (täysin syrjässä kaikelta järjestettyä Kiertotie-näytöstä ja Eija-Liisa Ahtilan installaatiota) lukuun ottamatta Turussa ei ole uhrattu koko kulttuurippääkaupunkivuonna juuri lainkaan huomiota elokuvalle. Ilmeisesti on oletettu, että paikalliset elokuvakerhot ja elokuvakeskus hoitaisivat tämän puolen, Finnkinosta nyt puhumattakaan.
En olisi niinkään murheissani siitä, että kulttuuripääkaupunkivuosi ei tuonut kaupungin elokuvatarjontaan mitään merkittäviä yksittäistapahtumia. Pahempaa on, että vuoden 2007 jälkeen tarjonta
on ollut vuoden 2007 jälkeen kaupungissa jatkuvasti laskusuhdanteinen. Jopa siten, että Thalian teatterin jälkeen tarjonta on supistunut peruuttamattomalla tavalla. Suunta on tällä hetkellä onneksi hitusen parempi kuin esimerkiksi vuosi sitten, mutta edelleen kaikkea muuta kuin kehuttava Monet pikkufestarit ovat kadonneet kaupunkikuvasta tilojen puutteen takia.
Tosin osasyy näihin ongelmiin on osittain sama, kuin mistä Kinnunenkin on blogissaan puhunut. Ihmiset käyvät yhä harvemmin elokuvissa. Tämä näkyy kaikissa niissä näytöksissä, jolloin ei esitetä blockbustereita.
Turun kulttuuripääkaupunkivuoden elokuvallinen panostus taisi olla isoimmillaan Vares-elokuvien jättiläismäisissä ensi-illoissa. Turun jäähalli vaan ei ole kovin kummoinen paikka elokuvanäytökselle…
Jouko Aaltosen arvoarkkitehtuurin tuhoamista käsittelevä dokumenttielokuva TAISTELU TURUSTA oli toki pureva kulttuuripääkaupunkivuoden panostus. Ehdotinkin Joukolle, että hän voisi ohjata VARES-elokuvankin, jossa hänen dokumenttielokuvansa kuvaamat kulttuurikatastrofit, korruptio ja hyvä veli -suhmorointi nousisivat mehukkaaseen käsittelyyn. Mitään murhia ”Turun tautiin” ei tosin liittynyt. Mieleenpainuva yksityiskohta Aaltosen elokuvassa oli tosin se, että ”hyvä veli” -verkostoon kuuluva uusi tulokas otettiin mukaan rituaaliseen saarimatkaan, jonka kohokohtana hänen munansa tervattiin. Aivan, verkostoon kuuluvalta edellytettiin, että hänellä on oikeat vehkeet.
Paljonko ainutlaatuinen elokuvaesitys oli suurin piirtein vetänyt yleisöä?
Erityiskiitos tästä jutusta. Toivon, että olisin ollut paikalla.
Olen pitkään ihaillut naapurimaamme kekseliäisyyttä. Ne muutamat kerrat, kun olen Tallinnassa päässyt vierailemaan olen saanut nauttia mielikuvituksellisista ravintolakonsepteista ja tapahtumista.
Tämän täytyy juontaa kekseliäisyyden tradiosta. Heidän ollessaan Neuvostoliiton vallan alla, oli kansa pakotettu keksimään keinoja katsoa salaa länsimaista televisiota tai pitää erilaisia juhlia virkavaltaa välttäen.
Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.
Seuraa tätä blogia Facebookissa
Hetkinen tilausta käsitellään.
Bootlegger kirjoitti:
Jäädään odottelemaan bootleggia tapahtumasta.