Yritäpä järjestää bileet, joissa tarjoat vieraillesi syötävää. Ennen kuin päätät, mitä tarjoat, on toki kohteliasta ja järkevää kysyä osallistujien ruokarajoitteista.
Vai onko?
Nykyään kysymyksestä ”Onko jotain ruokarajoitteita” on tullut täysin retorinen heitto, johon kysyjä voi jo lähtökohtaisesti odottaa useita vastauksia.
Sen lisäksi, että huomattavan monella on ongelmia maitotuotteiden kanssa, joukosta löytyy aina muutama hiilihydraattien välttelijä, useampi kasvissyöjä sekä joskus joku, joka ei pistä suuhunsa kuumennettua ruokaa. Puhumattakaan niistä, jotka eivät siedä joitakin yksittäisiä ruoka-aineita.
Pian bileiden järjestäjä onkin pulassa kohteliaan kysymyksensä seurauksena ja saattaa turhautuneena lyödä tiskiin sipsikulhon.
On tietenkin kiinnostavampi kysymys, miksi niin moni on erikoisruokavaliolla: pelkästä snobailun halustaan vai voivatko ihmiset oikeasti huonosti syötyää ”ihan normaaleina” pidettyjä tuotteita?
Olin eilen työn puolesta ravintoluennolla. Menin hieman epäillen eikä asiaa auttanut se, että suunnilleen ensimmäinen yleisökysymys koski sitä, voiko Helsingissä kasvaneita hedelmiä syödä, koska ne kasvavat saastuneessa ilmassa. Olin aivan varma, että luennoitsija lähtee iloiten kehumaan täysluomuravintoa, mutta tämäpä kysyikin saivarrellen, pitäisikö meidän siis siirtyä hedelmistä täysin orgaanisesti kasvatettujen ranskalaisten perunoiden syömiseen.
”Ei tietenkään, jokainen hankkii hedelmänsä sieltä, mistä parhaiten saa”, ravintoneuvoja vastasi kysymykseensä.
Olin mykistynyt: kerrankin järjellinen vastaus tänä ruokauskovaisten aikakautena!
Ilahduttavan nopeasti myös huomasin, ettei minulle yritetty myydä mitään. Se tuntui oudolta, sillä etenkin, kun kyse on ravinnosta, meille yritetään tuputtaa ties mitä tekniikoita, joita orjallisesti seuraamalla elämämme pitäisi muuttua lopullisesti.
Se, mitä meille ei myydä, on kärsivällisyys ja oma-aloitteisuus ruokakokeiluissa. Ne harvat, jotka kokeilevat, saavat tietää asioita, ja heistä tehdään mielellään guruja. Nämä gurut kuitenkin korostavat aina, etteivät ole keksineet pyörää uudestaan. He ovat vain seuranneet kehonsa fiiliksiä syödyn ruuan jälkeen. Se jos mikä on anarkistista!
Nykyään moni terveysongelmiinsa kyllästynyt on löytänyt uudenlaisen ruokaympyrän ja kauhukseen huomannut, ettei olekaan kuollut tai että luut eivät ole saman tien katkeneet ja hampaat tippuneet suusta. Tietenkin havahtuneet ihmiset haluavat jakaa tietonsa saavutetusta terveydestä, mutta matka tyssää nopeasti, sillä virallista tietä tukkivat lääketeollisuus ja ruokateollisuus. Ehkä siitä syystä kaikkien vapaassa käytössä oleva internet tuntuu olevan koko ajan täynnä kaiken maailman superfood-infoa ja vihersmoothie-kerhoja.
Vaihtoehtoiset ravintoympyrät on helppo leimata hippien sekoiluksi, mutta mitä muuta kuin sekoilua ovat esimerkiksi makeisteollisuuden meille tuputtamat ”kuituiset suklaapatukat”?
Oma-aloitteisuuden puute ravintoasioissa on sukua uusavuttoman ihmisen kokkailupelolle. Uusavutonhan ei kokkaa, koska ei uskalla kokata, mikä johtuu siitä, ettei hän ole ennenkään kokannut. Myös ruoka-allergioiden ja itselle sopimattoman ruuan suhteen meiltä tuntuu kadonneet harjoitus tekee mestarin -mentaliteetti. Eli jos olo on vetämätön ja huono jonkin ruuan syömisen jälkeen, se kannattaa jättää syömättä. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta aika moni meistä tietää tyypin, joka hokee aina, ettei maito sovi hänelle ja samaan aikaan vetää maitokahvia, sillä ”kahvi ilman maitoa on kamalaa”, minkä jälkeen seuraa pikainen referaatti piereskelystä kunnes tyyppi taas lopuksi toteaa, ettei pitäisi juoda maitoa.
Kyseisiä ihmisiä tulee olemaan aina, mutta se on sitten eri asia, haluaako itse olla sellainen.
Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?
Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.
Hetkinen tilausta käsitellään.
