Olen nyt muutaman kerran yrittänyt lähteä matkalle ilman voimassaolevaa passia. Saahan sen passin pikana kentältäkin, mutta fiilis on vähän epämukava, kun matka on maksettu ja lähtöpäivänä on aina muutakin järjesteltävää kuin uuden passin hankkiminen.
Välillä olen kateellinen koiralleni, jolla on passi aina voimassa ja siru nätisti ihon alla. Olen valmis samaan.
En ole oikein koskaan tajunnut, miksi ihmiset pelkästään vastustavat sirukortteja. Tai no ymmärrän, jos haluaa olla viranomaisten tavoittamattomissa, mutta muuten en. Elämästähän tulisi mitä mahtavinta, jos henkilötiedot kulkisivat aina mukana. Ja mitkä mahdollisuudet sirussa olisivat! Siihen voisi syöttää esimerkiksi terveystiedot, apteekkireseptit, cv:n ja erikoisruokavalion. Kaupassa se voisi piipata, jos johonkin tuotteeseen ei olisi varaa.
Suostun siis oitis koehenkilöksi, jos jokin firma lähitulevaisuudessa haluaa testata ihonalaisia siruja, joissa yhdistyvät passi, pankkikortti ja kotiavaimet.
Siihen asti joudun kai vähän tsemppaamaan elämänhallinnan kanssa.
Näistä siruista tulee aina ensin mieleen isovelivalvoo-juttuja. Ja tottahan tälläinen sähköisesti luettava siru mahdollistaa ainakin periaatteessa teknisen etäluennan ja siten myös tietojen urkinnan tai identiteettivarkauden. Toisaalta siruja on jo nyt pankkikorteissa ja huom. kännyköissä. Seurannassa olemme joka siis tapauksessa. Mutta kuka seuraa ja mitä varten? Google kerää meistä jo mitälie.
Passin korvikkeena siru olisi kätevä, mutta väärennettävissä ne sirutkin ovat. Salaustekniika- ja tietoturvafirmoille riittää työmaata.
Haluaisitko jakaa kaikki tietosi yksityisyydestä jokaisen sirulukijan haltijan kanssa kun kortti luetaan? Kyllä ainakin minä haluan säilyttää yksityisyyteni ja edes pienen mahdollisuuden määritellä mitä minusta mikäkin liike ja laitos tietää.
Kiitos, mutta ei kiitos. En halua missään tilanteessa kehooni asennettavan minkäänlaisia mikrosiruja.
Miksikö? Yksityisasia.
”Olen nyt muutaman kerran yrittänyt lähteä matkalle ilman voimassaolevaa passia.”
Siis ihan ulkomaanmatkalle? Jos, niin onnittelen: kuulut ehdottomasti kansamme hömelöimpään sentiiliin! Itse olen kyllä sitä mieltä oman turvallisuutensa nimessa passinkin sählääviä ihmisiä ei minnekään matkalle tulisi edes päästää ;-)
Mutta tuo kaipailemasi siru ei kyllä ole ”sirukortti” (nykyiset maksukortit sellaisia ovat) vaan siruimplantti.
Ver kirjoitti:
Sirukortilla olevia tietoja pystyisi varmasti manipuloimaan ja hyväksikäyttämään mitä viheliäimmin keinoin. Pitää aina muistaa, että uuden tekniikan myötä tietoturvakysymykset ovat tärkeitä. Maailma on täynnä huijareita, enkä olisi ihan varma voiko viranomaisiinkaan luottaa kaikissa asioissa. Kuka ikinä tätä maailmaa johtaakaan..