Kiinan ihmisiin tutustumisen ohella Kiinan kokemukseni on sisältänyt tutustumista Kiinan karhuihin. Enkä nyt puhu pandoista. Maailman eläinten päivän ja alkavan Eläinten viikon sekä samalla siis Franciscus Assisilaisen kunniaksi kirjoitan tapaamisestani sichuanilaisten sappikarhujen kanssa.
Osallistuessani aasialaiseen eläinsuojelukonferenssiin Kiinan Chengdussa tarjosi konferenssin järjestäjä Animals Asia Foundation mahdollisuuden vierailla myös ylläpitämällään karhutarhalla, eräänlaisessa karhujen turvakodissa. Koska kyseinen tarha oli perustettu karhuja eikä ihmisiä varten, en päässyt tutkailemaan karhuja aivan kuonokkain, vaan suurimmaksi osaksi kunnioittavan välimatkan päästä.
Nämä karhut ovat eläneet aiemman elämänsä aivan liian lähellä ihmistä. Ihminen on tunkeutunut sisälle niiden elimistöön tehdäkseen näistä eläimistä pieniä kemikaalitehtaita omaan käyttöönsä. Nämä karhut ovat aiemmassa elämässään eläneet myös lähellä lajikumppaneitaan. Mutta vailla mahdollisuutta koskaan koskettaa yhtäkään niistä.
Ympäri maailmaa eläinten käyttö ravintona on se asia, joka aiheuttaa eläimille eniten kärsimystä. Näin etenkin tänä päivänä, kun tehokkaan ja nopean teollisuustuotannon periaatteet ovat levinneet myös eläinten pitoon ja eläinravinnon kulutus on maailmanlaajuisesti räjähtävässä kasvussa.
Jokaisella maalla on myös omat eläinten kaltoin kohtelun perinteensä. Eläimiä on käytetty ja käytetään yhä uskonnollisissa rituaaleissa, maallistuneemmissa kulttuuriperinteissä, eräänlaisissa urheilulajeissa ja niin kutsutussa viihteessä, sekä esimerkiksi lääkkeiden valmistusaineina ja koekappaleina.
Kiinassa harjoitetaan meille tutumman turkistarhauksen lisäksi niin kutsuttua sappikarhujen tarhausta. Sepelkarhut suljetaan itsensä kokoisiin häkkeihin, jotta niistä voitaisiin kerätä kiinalaisen lääketieteen käyttämää sappea. 
Tapa keksittiin Koreassa sen jälkeen, kun huomattiin, että luonnon karhukannat alkoivat ehtyä. Sepelkarhuja oli metsästetty sen pienen sappimäärän tähden, joka yhdestä tapetusta karhusta saatiin. Sulkemalla eläimet häkkeihin ja valuttamalla niistä sappea niiden koko elämän ajan, tästä luonnonkannoille aiheutuneesta uhasta ajateltiin päästävän eroon.
Tosiasiassa karhujen pyynti vain lisääntyi, sillä sappikarhutarhauksesta tuli valtavan suosittua ja karhuja tarvittiin tarhoille yhä enemmän. Sappikarhutarhoja on Koreassa, Kiinassa ja Vietnamissa.
Osa karhuista kuolee tarhaukseen, mutta osa pysyy hengissä kymmeniä vuosia. Siitä huolimatta, että ne kärsivät lukuisista vakavista sairauksista ja kivuista. Karhut usein kirjaimellisesti kasvavat kiinni häkkeihinsä.
Karhujen sappirakkoon asetettu metalliset katetrit aiheuttavat kipua, kasvaimia ja erittäin vakavia tulehduksia. Psyykkisesti vahingoittuneet eläimet vahingoittavat itseään fyysisesti esimerkiksi hakkaamalla itseään tauotta häkkinsä kaltereihin.
Kun karhut saapuvat Chengdun turvakotiin, ne pitää yleensä leikata irti häkeistään. Lisäksi ne tarvitsevat aina kirurgisia operaatioita ja pitkään jatkuvaa lääkitystä, jotta ne voivat alkaa toipua siihen asti elämästään epäelämästä. Joidenkin yksilöiden terveydentila on niin huono, että ne joudutaan lopettamaan.
Joku voi kysyä, eikö lopetus olisi armeliain teko niille kaikille. Nähtyäni itse Chengdun turvakodin karhut en ole sitä mieltä. Eläimet, joilta on viety koko niiden elämä ja aiheutettu käsittämätön määrä kipua, saavat nyt ensimmäistä kertaa vuosiin, osa ensimmäistä kertaa elämässään, kokea mielihyvää ja elää karhun elämää. Ja ne näyttävät todella osaavan arvostaa sitä. Mielestäni niille ollaan velkaa kaikki mahdolliset mielihyvää aiheuttavat hetket, jotka vielä on mahdollista järjestää.
Näillä epäelämää eläneillä karhuilla on vapautumisensa jälkeen kyky ystävyyssuhteisiin ja leikkiin. Niillä on myös käsittämätöntä kyllä yhä kyky rakentaa luottamus ihmisiin.
Itse arvotan yleensä eläinsuojelutyössä rakenteiden muuttamisen yksittäisten eläinten pelastustarinoiden edelle. Puhun mieluummin broilereista kuin eksyneistä pingviineistä ja turkistuotannon kieltämisestä lainsäädännöllä ennemmin kuin yksittäisten koiranhakkaajien vainoamisesta.
Animals Asia Foundation ei kuitenkaan ainoastaan pelasta näitä yksittäisiä karhuja. Se on johdonmukaisella työllä tuonut karhutarhauksen julkisuuteen ja päässyt neuvotteluihin viranomaisten kanssa. Tavoite ei ole vain pelastaa yksittäisiä eläimiä ja sulkea huonoimpia tarhoja, vaan päästä pikkuhiljaa eroon koko sappikarhutarhauksesta. Tämän lisäksi Animals Asia Foundation tekee työtä muiden eläinsuojelukysymysten parissa ja jakaa kaivattua eläinsuojeluvalistusta.
Karuimpien eläinten hyväksikäyttömuotojen kohdalla on vaikea uskoa, että jokainen sellaista harjoittava ihminen ei ymmärtäisi tekevänsä väärin. Ja usein onkin kyse vain ahneudesta ja välinpitämättömyydestä. Mutta myös tottumuksen voima on mahtava. Kun ihminen on tottunut arjessaan johonkin eläinten julman kohtelun muotoon ja se näyttäytyy ammattina muiden joukossa, ei yrittäjä tai työntekijä ehkä todellakaan ymmärrä aiheuttamansa kärsimyksen määrää.
Chengdun tarhalla vierailee eräs entinen tarhaaja, jonka karhut asuvat nyt turvakodissa. Ne olivat tullessaan yhtä huonossa kunnossa kuin muutkin ja kärsivät yhä sairauksista. Tarhaaja sanoo pitävänsä eläimistään kovasti. Hän kertoo käyvänsä turvakodissa, koska hänestä on mukava nähdä mitä eläimille nyt kuuluu ja mitä ne puuhaavat suurissa tarhoissaan, karhutovereineen, jatkuvasti vaihdeltavien virikkeiden ja puuhalelujen keskellä.
Itseäni vierailu Chengdun karhukeskuksessa muistutti siitä, miten suuri tarina jokainen pelastettava yksilö on. Karhuilla, jotka näin Chengdun tarhalla ja jotka esiintyvät näissä kuvissa, on vain oma yksi elämänsä ja sen ne ovat saaneet käyttöönsä vasta päästyään tähän turvakeskukseen. Ne kertovat todellisuudesta käsittämättömän suuriin numeroihin sumentuvan eläinten hyväksikäytön takana. Kyky kärsiä, kyky kokea mielihyvää. Vain siitä on kyse.
Chengdun ja muiden Animals Asian karhutarhojen ja karhutyön hyväksi Suomessa työskentelee Karhuryhmä, jonka sivuilla lisää tietoa sappikarhuista: http://www.aasiankarhutarhat.com/
sappikarhut , Kiinan karhutarhat , Karhuryhmä , sepelkarhut , Animals Asia Foundation , Chengdun karhujen turvakoti
Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.
Salla Tuomivaara tarkastelee Pekingiä ja Kiinaa virkavapaata viettävän suomalaisen silmin.
Lue kaikki Jäniksen vuosi -jutut
Kirjoittaja viettää Pekingissä vuoden virkavapaata Eläinsuojeluliitto Animalian toiminnanjohtajan tehtävistä.
Lue kaikki kirjoittajan jutut
Seuraa tätä blogia Facebookissa
Hetkinen tilausta käsitellään.
Kotikissa kirjoitti:
Olipa mukava, että kävit tapaamassa sappikarhuja. Olen kanssasi aivan samaa mieltä, että kannattaa pelastaa pelastettavissa olevat ja antaa heidän nauttia oikeasta elämästä - vaikkakin vankeudessa, mutta kivutta.
Kirjoitit ”Karuimpien eläinten hyväksikäyttömuotojen kohdalla on vaikea uskoa, että jokainen sellaista harjoittava ihminen ei ymmärtäisi tekevänsä väärin. Ja usein onkin kyse vain ahneudesta ja välinpitämättömyydestä.” - Kyllä ihminen ymmärtää ja tiedostaa, mutta ei vain välitä. On niitä, jotka eivät kuuntele järkipuhetta, vaikka halolla päähän hakkaisi. Ja siinähän se eläinsuojelun
suurin vaikeus onkin.
Mutta ei ilmeisesti kaikki eläinsuojelijatkaan ajattele maalaisjärjellä. Kävin tutustumassa Turun uuteen eläinhoitolaan eläinten viikon kunniaksi järjestetyssä avoimien ovien päivä-tapahtumassa. Ensimmäiseksi tuli vastaan häkki, jossa pelästyksissään huusi samana aamuna hoitolaan tuotu kissanpentu ja huone oli täysi uteliaita - ja lisää tuli koko ajan. Kissanpentu kirkui kauhuissaan koko ajan. Rakennuksen toisessa päässä oli sitten taas järki jätetty talvipipoon. Kissat ja koirat samassa tilassa, muutama metri toisistaan, rakennuksen vastakkaisilla seinillä. Stressaava tilanne molemmille osapuolille. Lisäksi ulkotarhat olivat täysin virikkeettömiä.
Siis sellaista täällä, kiva kun löysin blogisi, täytyykin alkaa seurailemaan touhujasi siellä.