Kiistojen ytimestä sivummalle

Profiilikuva
pääkirjoitus
Teksti
Matti Kalliokoski
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden vastaava päätoimittaja.

Ydinvoima oli pitkään ristiriitaisin osa energia­politiikkaa. Maakaasu taas ei herättänyt intohimoja edes ilmastohuolien kasvaessa.

Nyt roolit on päinvastaiset. Lähiajat saamme seurata kriisiä, jonka ytimessä ovat Saksa ja venäläinen maakaasu, mutta jonka vaikutukset ulottuvat Uniperin ja Fortumin kautta myös Suomeen.

Tämän draaman rinnalla uutiset ydinvoimarintamalta tuntuvat tylsiltä. Teollisuuden Voiman eli TVO:n ydinvoimahanke Eurajoella on saapumassa maaliin. Olkiluoto 3:n säännöllinen sähkötuotanto alkanee tämän vuoden joulukuussa.

Alun perin voimalan piti valmistua jo vuonna 2009. Poliitikot hyväksyivät hankkeen vuonna 2000.