Arvostettu lääketieteen aikakausjulkaisu PlosOne on tänä vuonna käynnistänyt kriittisen kirjoitussarjan elintarviketeollisuuden toiminnasta. Alan väitetään toteuttavan kasvustrategiaa, joka tapahtuu kansanterveyden kustannuksella. Ihmiset ostavat liikaa ruokaa ja saavat sen mukana liikaa energiaa.
Ylimääräinen energia lihottaa ja lisää erityisesti kakkostyypin diabeteksen riskiä. Lisäksi myynnin kasvu kohdistuu terveyden kannalta muutenkin haitallisiin tuotteisiin, jotka sisältävät sokeria, kovaa rasvaa ja suolaa. Kritiikki kohdistuu etenkin maailmanlaajuisesti toimiviin juomajätteihin, mutta koskettaa myös yleisemmin elintarviketeollisuutta ja päivittäistavarakauppaa.
Virvoitusjuomien ja oluiden pakkauskoot ovat kasvaneet Suomessa jo vuosia sitten. Valtaosa kuluttajia houkuttelevista uutuusoluista on nykyisin 0,5 litran tölkeissä, vain ”perusolutta” saa pienemmissä pakkauksissa. Myös uutuusjäätelöt ovat yhä useammin jättikokoa. Tuotesijoittelu päivittäistavarakaupassa houkuttelee myös ylimääräisen ja terveyttä haittaavan energian ostoon. Heräteostoksiksi tarkoitetut tuotteet kassoilla ovat makeisia, energiajuomia ja jäätelöitä, eivät tietenkään hedelmiä.
Elintarviketeollisuuden on vaikea kasvaa lisäämättä ruoasta saatavan energian myyntiä, mutta tämä on kansanterveydellisesti ongelmallista. Itse asiassa energian myynnin pitäisi jo nyt vähentyä, sillä väestön lihominen osoittaa, että tämänhetkinenkin myyntitaso on liikaa. Tulevaisuus näyttää vielä vaikeammalta, sillä iäkkäät ihmiset tarvitsevat vähemmän energiaa nuorempiin verrattuna. Väestön ikärakenteen muuttuminen vähentää siten entisestään energian tarvetta.
Eikö elintarviketeollisuus ole osallistunut terveyden edistämiseen kehittämällä uusia, terveellisiä tuotteita? Kyllä, mutta uutuudet ovat vain laajentaneet valikoimaa ja lopullinen valinnan vastuu on jätetty kuluttajalle. Jotta teollisuus huolehtisi yhteiskuntavastuusta myös kansanterveyden kannalta, sen pitäisi kannustaa ja ohjata kuluttajia - tällä hetkellä terveelliset valinnat ovat toki mahdollisia, mutta vain jos kuluttaja on riittävän valveutunut.
Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat mainoskiellot tai -rajoitukset, pakkauskokojen pienentäminen lainsäädännöllä ja sokerivero ovat esimerkkejä keinoista, joilla elintarvikevalikoima, -tarjonta ja -markkinointi voidaan saada paremmin vastaamaan kansainterveyden haasteita. Elintarviketeollisuus on ollut monin paikoin valmis vapaaehtoiseen sääntelyyn, mutta esimerkiksi mainonnan vapaaehtoisille rajoituksille löytyy aina kiertoteitä. Lisäksi vapaaehtoisesta sääntelystä on turhan helppo luopua, jos se alkaa heikentää myyntiä.
Mitä elintarviketeollisuuden ja päivittäistavarakaupan pitäisi tehdä, jotta luottamus vapaaehtoiseen sääntelyyn vielä voisi elää? Aluksi teollisuuden pitäisi myöntää, ettei edes nykyistä energian määrää voi myydä ilman, että kansanterveys vaarantuu. Lisäksi elintarviketeollisuuden pitäisi tehdä jotain konkreettista osoittaakseen, että se haluaa olla mukana edistämässä kansanterveyttä. Tällaisia tekoja ovat pakkauskokojen pienentäminen ja epäterveellisten tuotteiden tarjonnan vähentäminen. Esimerkiksi virvoitusjuomateollisuus voisi palata takaisin 0,3 ja 1,0 litran pullokokoihin ja murovalmistajat voisivat vapaaehtoisesti vetää pois markkinoilta kaikkein epäterveellisimmät aamiaismurot.
Yritysten yhteiskuntavastuuseen kuuluu menestyä liiketoiminnassa, mikä taas luo työpaikkoja. Mutta aivan samoin kuin että työpaikkoja ei saa luoda ympäristön tai eläinten hyvinvoinnin kustannuksella, ei työpaikkojen hintana myöskään saa olla väestön lihominen tai sairastuminen.
On aihetta katsoa myös asian valoisia puolia.
Nythän ainakin jo iltapäivälehdet ovat kehitelleet mitä erilaisimpia ”kilotalkoita” ja ”läskiolympialaisia” joiden ohessa ikilihavat julkkiksemme jakavat ”viisaita” neuvojaan kilojen poistoon.
Näissä voimainmittelöissä tietenkin parhaat voitonsaumat ovat sellaisilla joilla niitä kiloja eniten on mistä ottaa. Vähälihaiset pysykööt katsomossa.
Mitä kauppiaisiin tulee niin kaikki tavarahan pitää sokeroida pelkästään siksi että asiakas söisi enemmän. Pienille taaperoille opetetaan oikeat maut sijoittamalla karkit lattian rajaan (laittaisivat ne suoraan lattialle jos hygienia ei olisi esteenä). Ja tietenkin kouluihin karkkiautomaatit kouluihin (huumediileritkin taitavat usein hengailla koulujen ympäristöissä välituntien aikaan).
Suomalaisen yhteiskunnan kannalta olisi erittäin paljon parempi jos tehtäisiin pari lainsäädännöllistä muutosta. Ensimmäiseksi vaadittaisiin selkeät ja vastuulliset merkinnät tuotteen kotimaisuudesta ja lopetettaisiin nykyinen pelleily jossa tuotemerkit julistavat kotimaisuutta ja tuote on peräisin mistä tahansa. Tähän syyllistyvät niin teollisuus kuin kaupan omatkin tuotemerkit törkeästi. Esim tuote ei voi olla suomalainen jos sika on kasvatettu ulkomailla vaikka Puolassa ja se on viipaloitu Suomessa. Tai sitten on ilmoitettava mikä osa työstä on kotimaista.
Toiseksi alkoholituotteiden yhtenäishinnoittelu
kaikkiin kauppoihin. Nykyinen sisäänvetohinnoittelu suosii suuria marketteja ja nostaa muiden elintarvikkeiden hintoja kaljan huonon myyntikatteen takia. Ei ole moraalisesti oikeata myydä 24 tölkin pakkausta huonommalla centtimääräisellä katteella kuin yhdestä leivästä hinnoitellaan. Kalajn alennusmyynti lisää terveyshaittoja, tappaa pienkauppoja ja nostaa ruuan hintaa.
Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.
Kirjoituksia, jotka eivät jätä sanattomaksi.
Lue kaikki Eri mieltä! -jutut
Kirjoittaja on ravitsemustieteen professori Helsingin yliopiston elintarvike- ja ympäristötieteiden laitokselta.
Lue kaikki kirjoittajan jutut
Pavlovin rakki kirjoitti:
Noinhan se tuntuu olevan. Lyhyen aikavälin tuotot ajavat pitemmän ajan hyötyjen yli. Sähkö- ja liike-energian järkevästä tuottamisesta ja kuluttamisesta kyllä paasataan, mutta ihmisten itseensä kuluttamaan energiaan ei viitsitä vakavissaan puuttua. Sehän sotisi ihmisoikeuksia, tuotantoa ja vapaata kauppaa vastaan.
Kaupoissa myydään jättipakkauksia eineksiä, virvoitusjuomia ja makeisia. Joka vuosi markkinoille tuodaan aivan uusia, houkuttelevasti pakattuja herkkuja. Moni asiakas on kokeilunhaluinen ja haluaa kerran maistaa uutuustuotetta. Ongelmana on, että pakkaukset ovat jättikokoa, eikä säästäväinen
kuluttaja halua heittää ylisuuren pakkauksen loppuja roskiin. Kaikki ahdetaan siis kerralla suuhun, jolloin verensokeri roiskahtaa kattoon. Toisinaan tuntuukin, että diabetes- ja kolesterolilääkkeitä markkinoivat yritykset ja elintarviketeollisuus ovat kimpassa, samojen omistajien hallussa.
Taxfree-myymälöissä asiakkaita koukutetaan ylisuurten karkkipussien tarjouksella: osta kaksi maksa kolme, mutta jos ostat VAIN kaksi, maksat kaksi. Pakkohan asiakkaan on silloin ostaa kerralla kolme supersuurta säkkiä, vaikka kaksikin olisi riittänyt, muutenhan rahanarvoinen etu jää hyödyntämättä. Asiakas osaa olla rationaalinen älyttömissä tilanteissa.
Elintarviketeollisuus yrittää tietenkin valmistaa mahdollisimman koukuttavia tuotteita, joita on edullista valmistaa ja joiden myynnistä kuitenkin saa riittävästi voittoa: Sokeri on halpaa, suola on halpaa. Sokeri täyttää, suola maustaa. Omistajien etu vaatii, että tuotteita yritetään myydä mahdollisimman paljon. Vapaa kauppa vaikeuttaa viranomaisten mahdollisuuksia rajoittaa epäterveellisten tuotteiden valmistusta ja myyntiä. Pelkästään kotimaisille valmistajille määrätyt rangaistusmaksut vääristävät kilpailua ja saattavat lopulta lopettaa kotimaisen tuotannon kokonaan. Näin ainakin väitetään.
Epäterveellisimmät tuotteet kannattaisi korvata terveellisimmillä. Terveysvaikutteisten ruokien kysyntä kasvaa. Terveystuotteilla voi rahastaa kunnolla. Miksi niitä ei sitten valmisteta ja myydä enemmän? Perusteluja riittää: Valmistusaineita ei riitä, koska maataloustuet eivät kannusta tuottamaan bulkkituotteiden ohella mitään muuta. Lainsäätäjä vaatii tarkat selvitykset terveysväittämistä, ja tutkimustyö on kallista ja vie aikaa. Perushöttöä on halvempi valmistaa, koska sitä on aina ennenkin tehty ja teollisuuden prosessit on suunniteltu juuri siihen. Suomen markkinat eivät riitä, ja Keski-Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan ja rikkaaseen Aasiaan tuotteita ei viitsitä viedä, koska siitä on liikaa vaivaa, ei löydy markkinointikontakteja, se on riskialtista ja koska siellä SAATTAA jo olla kilpailua riittävästi.