Lontoon eiliset avajaiset olivat komea, kaoottinen ja paikoitellen vaikeaselkoinen spektaakkeli. Avajaisista muodostui myös erinomainen modernin läntisen kulttuurin vahvuuksien symboli.
Neljä vuotta sitten seurasin Pekingin olympialaisten avajaisia leuka auki. Ohjelman massiivisuus sekä esiintyjien synkronistinen virheettömyys olivat ennennäkemättömän vakuuttavia. Kiinalaisten rumpalien, tanssijoiden ja kentän muiden esiintyjien virheetön yhteistyö oli mestarillista - mutta myös hieman häiritsevää, jopa pelottavaa.
Myöhemmin paljastui, että nukkemaisen kauniit lapset, joiden oli tarkoitus edustaa Kiinan 56 eri etnistä ryhmää, olivatkin ilmeisesti kaikki Han-kiinalaisia eli enemmistökansan vesoja. Oodi äidinmaalle -laulun esittänyt pikkutyttö olikin vain nätti esiintyjä, ja laulu tuli playbackina. Oikea lapsilaulaja ei ollut ilmeisesti kyllin edustava.
Lontoon avajaiset olivat puolestaan paikoitellen sekava, pitkälti amatöörien esittämä modernin, avomielisen ja multikulturaalisen Britannian juhla. Lontoo hävisi, suorin erin, Pekingille mahtipontisessa vaikuttavuudessa, mutta lontoolaisten syvä humanismi ja suvaitsevaisuuden voima huokuivat koko nelituntisesta showsta.
Jokainen kuorolaulu, tanssinumero ja muu ohjelman osio heijasti modernin Britannian kirjavia kasvoja. Show juhli kulturaalista monipuolisuutta, osoittaen kuinka perusteellisesti siirtolaiset ovat juurtuneet brittiläiseen yhteiskuntaan. Monipuolisuus ei rajoittunut rotuun tai etnisyyteen. Kuulovammaisten lasten viittomalla esittämä kansallislaulu sekä rullatuoli-tanssijoiden osuus ohjelmassa täydensivät kuvan koskettavasti.
Show teki myös tiliä joidenkin Iso-Britannian historian kipeämpien tarinoiden kanssa. Teollistumista kuvaavassa spektaakkelissa tuli esiin myös viktoriaanisen ajan työväestön ahdinko sekä naisten taistelu äänioikeudesta. Ohjelma, luonnollisesti, pyrki juhlimaan Iso-Britanniaa, mutta show ei ollut pelkkä siloiteltu kiiltokuva saarivaltion tarinasta.
Poissa olivat avajaisille valitettavan tyypillinen hihhulinationalistinen rinnanpaukutus ja yksisilmäinen isäntämaan ylistys. Ohjelma osoitti modernin, suvaitsevaisen läntisen kulttuurin voiman tavalla, jota yksikään ihannoitu kiiltokuva-show ei pysty tavoittamaan. Sen avoimuus, erilaisuuden hyväksyntä ja monimuotoisuus osoittivat modernin Britannian muutosvoiman, dynamismin ja humaanin perusvireen.
Jolly good, London!
Soundtrack: PJ Harvey, The Last Living Rose.
Miksi tuollaista sekavaa avajais-showta pitää olla, joka ei liity urheiluun juurikaan? Siksi, että avajaiset voitaisiin jättää väliin, jos siihen kuuluisi vain muutama pönöttävä juhlapuhe, olympiatulen sytytys ja maiden joukkueiden esiinmarssi.
Kysymys kuuluu, että minkälainen tuollaisen shown pitäisi olla, josta siitä ei löytäisi jotain mainittuja ns. epäilyttäviä piirteitä? Isäntämaa haluaa laittaa paljon sisältöä moiseen showhun, jolloin se menee väkisinkin sekavaksi. Ja kehua itseään.
Jotenkin tulee mieleen Helsingin viimeisimmät (jos ei viimeiset?) yleisurheilun MM-kisat, jossa Leningrad Cowboysin esiintyessä tötterötukat sulivat otsille, rankan vesisateen johdosta.
Juutalaiset ovat sekä Lontoon olympialaisten logon että maskottien takana. Törkeää Israel- ja juutalaispropagandaa olympialaissa. Ei ole sattuma että olympialainen LOGO muistuttaa sanaa ZION (Sion). Juutalaiset rahastaa myös sponsorirahat. Olympialaisten logon suunnitelleen firman (Wolff Olins) perustaja on juutalaisten emigranttien jälkeläinen.
http://justinstephens.blogspot.se/2008/07/london-olympi cs-2012-logos-creator.html
• Lontoon OLYMPIALAISTEN LOGO muistuttaa sanaa ZION.
https://fbcdn-sphotos-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash4/37 6536_10150922338431765_1974890489_n.jpg
• KISAMASKOTTIEN
Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.
Marko Maunula seuraa Atlantassa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.
Lue kaikki Americana -jutut
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden avustaja Atlantassa.
Lue kaikki kirjoittajan jutut
Seuraa tätä blogia Facebookissa
ramben kirjoitti:
Itsekin odotin mitä seuraisi teollisuuspiippujen, työväestön heräämisen ja olympiarenkaiden jälkeen. Siinähän alkoi 1900-luku, jossa siihen saakka miltarismissaan ylivoimainen Eurooppa taisteli itsensä kanssa menettäen nationalisisessa kiimassaan johtoaseman maailmassa alle 100 vuodessa. Ja muualle maailmaan Britannia näkyi ylimielisenä imperialistisena maana, jonka aristokraattisuuden rippeet näkyivät vielä esityksessäkin. Ei sitä eri rotuiset esiintyjät muuksi muuttaneet. Mustat teollisuuspamput 1800-luvulla? Hey., really? Eri rodut olivat samalla tavalla naamioituja brittejä kuin kirjoituksessa
arvioidaan joidenkin kiinalaisesiintyjien olleen.
Niinhän sitä sanotaan herkästi että kun taito loppuu alkaa improvisointi. Tarkasti ja huolella tehty voidaan selittää improvioinniksi ja hutaisu naamioida humanistiseksi ja performanssiseksi taiteellisuudeksi. Itseäni avajaiset ikävystytti. Valoshow ei voi peittää tylsyyttä.