Suomen kuvalehti

20.10.2012 klo 17:23

Estelle, media ja propaganda-ansa

Iltalehti kertoi aamulla, että ”Avustuslaiva Estelle on joutunut matkansa loppuvaiheessa Israelin hyökkäyksen kohteeksi.” Oho, että hyökkäyksen?

Webbisivuilla Estellen tarina sai huomiota ainakin neljässä eri jutunpätkässä. Idealistien tarinaa hehkutettiin dramaattisin sanankääntein: ”Israelin aseistautuneet joukot nousivat laivaan: ’Meitä vastaan hyökätään,” ja ”Israelin armeijan mielestä hyökkäys oli ainoa vaihtoehto,” sekä ”Estelleä hinataan satamaan - ei uhreja.”

”Aseistautuneet joukot” ja ”hyökkäys” - wow! Kyse kumminkin lienee virka-asettaan kantaneiden sotilaiden rutiinioperaatiosta, jonka tarkoituksena on estää aseiden saapumisen Gazan terroristien käsiin. Olen saanut elämäni aikana yhden ylinopeussakon. Taidan ilmaista kokemuksen tulevaisuudessa siten, että ”poliisin aseistautuneet joukot pysäyttivät minut, poistivat minut kulkuneuvostani sekä tutkivat papereitani tarkkaan. Uhkaavasta tilanteesta huolimatta uhreilta vältyttiin.”

Länsimaisen median uppoaminen palestiinalaisten media-ansaan on todella outoa. Gazan tarinaa on todella vaikea pistää ”julmat juutalaiset rääkkäävät viattomia palestiinalaisia” -kehyksiin, mutta jollain ilveellä se näyttää usein tapahtuvan.

Israel on joutunut julistamaan Gazan saartoon, sillä aluetta on käytetty jatkuviin terrori-iskuihin ja väkivaltaan Israelia vastaan. Gazaa isännöi terroristijärjestö Hamas, joka hallitsee aluetta rautaisella kädellä.

Hamasin vaalivoitto vuonna 2006 johti väkivaltaisuuksiin Hamasin ja Fatahin, toisen terroristijärjestön välillä, jotka johtivat, seuraavien vuosien saatossa, yli 250 palestiinalaisen kuolemaan sekä satoihin haavoittuneihin. Samana vuonna Israel ja Egypti julistivat Gazan saartoon, sillä Gazan väkivaltaisuudet levisivät alueen ulkopuolelle. Israel ja Egypti poistivat saarrot pari vuotta sitten, sallien kulutushyödykkeiden viemisen alueelle.

Estellen miehistö varmaankin tarkoittaa hyvää, ja maailma olisi parempi paikka jos heidän kaltaisiaan uhrautuvia hyväntekijöitä olisi enemmän. Mutta Gaza-operaatiossa on kyse joko typeryydestä tai kyynisyydestä. Estellen miehistön oli pakko tietää, etteivät he pääse Gazaan. Eli operaation uhratut rahat, miestyötunnit ja tarvikkeet eivät olleet tuottavia kuin propagandan välineinä. Ja ketä hyödyttävän propagandan? Islamistisen terroristijärjestön, joka on viime vuosina rajoittanut kärsivien palestiinalaisten oikeuksia selvästi enemmän kuin Israel.

Jos Estellen miehistö ja tukijat olisivat halunneet viedä apua todella sitä tarvitsevaan kohteeseen, sen olisi pitänyt suunnata kohti Syyriaa. Ja samalla Iltalehti olisi nähnyt, miltä oikea hyökkäys laivaan näyttää.

Soundtrack: Napoleon XIV, They’re Coming to Take Me Away, Ha-haa!”

Seuraa tätä blogia Facebookissa

Asiat

Gaza Estelle laiva IDF Iltalehti saarto propaganda Israel

Jaa eteenpäin

Lue myös

Kommentit (35)

20.10.2012 klo 18:46 Stay Curious

Stay Curious kirjoitti:

Israel joutunut hyökkäykksen kohteeksi?


”Israel haluaa sotaa Irania vastaan peitelläkseen 9/11-tapahtumia ”

http://www.magneettimedia.com/?p=9545

”Yhdysvaltain sotakorkeakoulun entinen johtaja Alan Saborsky kertoi PressTV:lle valistuneen näkemyksensä: ”Viimeaikaisten asiantuntijoiden kanssa käymieni pitkien keskustelujen jälkeen voin sanoa, että syyskuun 2001 WTC-iskut olivat 100 % varmuudella Mossadin operaatio. Piste. Jos amerikkalaiset ikinä saavat tietää Israelin olleen iskun takana, he tulevat pyyhkäisemään israelilaiset maailmankartalta.” Vaikka tämä maailmankartalta pyyhkäiseminen tapahtuisi rauhanomaisesti, tulee Netanyahu varmasti kärsimään osallisuudestaan 9/11-iskuihin.”

20.10.2012 klo 19:38 Johan Pomppas

Johan Pomppas kirjoitti:

No, nythän amerikkalaiset sitten ovat saaneet tietää 100% varmuudella Mossadion olleen iskujen takana, eikä Israelia ole sittenkään pyyhkäisty maailmankartalta. Eipä taida herra Saborsky sittenkään olla ihan viisas.

Tarkoittaako rauhanomainen pyyhkäiseminen sitä, että Googlen kartoista Isralin kohdalle laitetaan pelkkää hiekanruskeaa?

20.10.2012 klo 21:18 Zogg

Zogg kirjoitti:

Miten määritellään hyökkäys? Israelin asevoimat valtasivat aluksen kansainvälisellä vesialueella ja katkaisi sen viestiyhteydet, joten termi hyökkäys ei ole mitenkään epäsopiva. Alusta ei muuten ole tätä kirjoittaessa saatu hinattua satamaan, jossa sitä on odotettu jo tunteja sitten. Mitä lienee sattunut.

Selvä provokaatiohan tuo on, mutta lastina on ruokaa ja jalkapalloja, joten terroristit saavat olla melkoisia macgyvereita, että niistä saavat aseita aikaiseksi. Vitsihän tässä on, että Israel estää ihan kaikki kuljetukset Gazaan aseiden salakuljetukseen vedoten. Peruste on sinänsä validi, mutta tuolla verukkeella myös ruokakuljetusten estäminen on naurettavaa. Mihin tullitarkastus on kadonnut vaihtoehtojen listalta?

20.10.2012 klo 22:45 varavoltaire

varavoltaire kirjoitti:

Vaikuttaa marttyyrihakuisen äärivasemmiston viihdytyskiertueelta, jonka tarkoituksena on reippaan ryhmähengen puitteissa uhriutua ja hankkia myötätuntoa.

Harrashenkistä tunnelmointia, jossa järkeä ei saa eikä voi ylikorostaa.

Retkeläiset palaavat aikanaan ”monta kokemusta rikkaampina” ja entistä vakuuttuneempina Pahan olemassalosta ja sen sijainnista. Kiitollinen media raportoi huolellisesti sankareiden tunnot.

20.10.2012 klo 22:51 varavoltaire

varavoltaire kirjoitti:

Vaikuttaa marttyyrihakuisen äärivasemmiston viihdytyskiertueelta, jonka tarkoituksena on reippaan ryhmähengen puitteissa uhriutua ja hankkia myötätuntoa.

Harrashenkistä tunnelmointia, jossa järkeä ei saa eikä voi ylikorostaa.

Retkeläiset palaavat aikanaan ”monta kokemusta rikkaampina” ja entistä vakuuttuneempina Pahan olemassalosta ja sen sijainnista. Kiitollinen media raportoi huolellisesti sankareiden tunnot.

21.10.2012 klo 8:50 Tanniiniturpa

Tanniiniturpa kirjoitti:

Kauppa-aluksen valtaaminen kansainvälisellä merialueella on kiistattomasti merirosvoutta, jos sen tekee joku muu kuin Israel. Mutta USA onkin Israelin sylikoira ja hyväksymässä kaikki sen tekemät laittomuudet.

21.10.2012 klo 9:49 mörk

mörk kirjoitti:

Täytyypä olla täysin samaa mieltä Marko Maunulan kanssa Estellen oikeammasta suunnasta auttamaan Syyrian kärsivää kansaa. Mutta tämä maailman on niin politisoitunut, ja varsinkin äärivasemmistolaiset ja viherpiipittäjät pyrkivät pitämään suurta porua ja näyttävyyttä näytellessään auttavansa kärsiviä ja alistettuja, olivatpa he sitten terroristitaustoja kuin muitakin poliittisesti samanvärisiä joukkoja.
Haiskahtaa tarkoitushakuiselta provokatiiviselta ”joukossa tyhmyys tiivistyy” prosessilta, jälleen kerran.

21.10.2012 klo 12:28 Nipotan

Nipotan kirjoitti:

Ai…siis Muhammed Atta olikin Mossadin miehiä. Näköjään jutut taas paksunee mitä enemmän aikaa kuluu. Onhan se toki ollut kauan tiedossa että kun maailmalla jotain vähänkin huomattavampaa tapahtuu, niin kyllä myös salaliittoteoreetikot astuvat esiin nurkan takaa…ilmeisesti on kyseessä ihan oma ihmisrotu jota paleontologitkaan eivät ole vielä keksineet.

En kummemmin rakasta Israelia (vaikken vihaakaan) mutta katson että porukka taistelee ei enempää eikä vähempää kuin olemassa olostaan ja kyllä virheitä ja ylilyöntejäkin tulee. Kun se valtio aikanaan puoskaroitiin kasaan niin olisi se ehkä

ollut parempi sijoittaa jonnekin muualle. Tästä saamme kiittää ”hoosianna-väkeä” ja valitettavasti synnytettiin olosuhteet jotka tuottavat vain surua ja kuolemaa.

Eräs kaikkivaltiaaksikin kutsuttu tahohan asian takana on.

Mitä tulee tähän Estelle-episodiin, en voi ymmärtää että löytyy näin tyhmää porukkaa (ja vielä suomalaisia…hävettää)…seilailevat hajoamistilassa olevalla purkilla, vaarantavat Välimeren muutenkin kuormitetun ekosysteemin ja kuluttavat tonnikaupalla naftan palamisjätteitä ilmakehään.

Saivat kyseenalaista julkisuutta joka ei vaikuta hölkäsen pöläystä mihinkään.

Räyh…räyh!

21.10.2012 klo 12:33 MinnaR

MinnaR kirjoitti:

Olipa uskomattoman yksipuolinen kirjoitus tilanteesta alueella, jossa propagandaa esiintyy puolin ja toisin. Unohdettiin mainita esimerkiksi Israelin vuoden 2009 hyökkäys Gazaan, jossa kuoli 1300 ihmistä (http://www.guardian.co.uk/world/interactive/2009/jan/03 /israelandthepalestinians), vai olikohan siinäkin kyse ”ylinopeussakoista”… Ja Israelin armeijan hyökkäys Ship to Gazaan vuonna 2010, jossa todellakin myös kuoli 9 ihmistä. http://www.independent.co.uk/news/world/asia/turkey-pro poses-charges-against-israeli-military-over-2010-gaza-bl ockade-deaths-7782168.html. Uutisessa on oikeasti ongelmana

joku muu kuin toimittajan käyttämät diskurssit. Anteeksi vaan, mutta vertaus Suomen poliisiin ei ihan toimi. Ai niin, mutta kirjoittaja asuukin Yhdysvalloissa, joka on toki maana tässä(kin) konfliktissa täysin puolueeton eikä osallistu propagandan levittämiseen kummankaan osapuolen hyväksi, vai miten se menikään…Asekaupassahan liikkuu vain penni tai pari? http://www.sadankomitea.fi/files/Missa_soditaan_suomala isilla_aseilla.pdf . Ehkä idealisteja tarvitaan, kun kansainväliset organisaatiot vaan hymistelevät?

21.10.2012 klo 13:17 Johan Pomppas

Johan Pomppas kirjoitti:

Juutalaisvaltio olisi kaiken oikeudenmukaisuuden mukaan pitänyt perustaa vaikkapa Baijeriin. Saksalaiset olisi häädetty alueelta ja koko helahoito tehtaineen ja muineen olisi annettu vapaasti juutalaisten asuttavaksi. Tähän olisi ollut monta hyvää syytä: saksalaiset olisivat maksaneet rikoksistaan, juutalaiset olisivat saaneet asua alueella jollaisiin oloihin ovat jo 2000 vuoden aikana tottuneet, alue olisi ollut lähempänä Euroopan juutalaisten asuinalueita, eivätkä kohtalaisen viattomat palestiinalaiset olisi joutuneet kärsimään.

Sinänsä palestinalaiset ovat aika avutonta sakkia, kun edes neljäkymmenluvun pakolaisleirejä eivät ole pystyneet 60 vuodessa purkamaan. Meillä Vennamo hoiti koko probleeman parissa vuodessa eikä leirejä tarvittu ollenkaan. Yritteliäisyyttä eikä kitinää!

21.10.2012 klo 16:09 Stay Curious

Stay Curious kirjoitti:

”Johan Pomppas kirjoitti: Juutalaisvaltio olisi kaiken oikeudenmukaisuuden mukaan pitänyt perustaa vaikkapa Baijeriin…”

Miksi ylipäätään piti perustaa juutalaisvaltio - eikö olis voinut soveltaa samaa etnisyyteen perustuvaa mallia mitä USA toteutti alkuperäisväestölle ja rajata jostain asuinkelvottomia alueita ja siirtää juutalaiset sinne - reservaatteja?

21.10.2012 klo 18:11 ericrose

ericrose kirjoitti:

Hamas ei todellakaan ole ainoa syyllinen: http://www.juancole.com/2012/10/gaza-aid-ship-estelle-c ommandeered-by-israeli-navy-israel-kidnaps-european-memb ers-of-parliament.html . Israel kohtelee Gazan siviilejä täysin ala-arvoisesti.

21.10.2012 klo 18:49 A123

A123 kirjoitti:

Moi,

Pahoittelen, en lukenut edellisiä kommentteja kun alkoivat ensimmäisestä lähtien liihotella pois aiheesta. Itse kirjoitukseen kommentoisin, että kyllä, näin on.
Taustalla oleva asia on se, että vain draamaattiset ulostulot saavat huomiota facebookin ja nettiotsikoiden maailmassa, missä huomioidaan eniten se kun joku tekee dramaattisesti väärin toista kohtaan. Näin saadaan aikaan nettiraivo, joka vapauttaa osallistujissa ja lukijoissa merkittävästi dopamiinia. Koska ihminen janoaa huomiota, hän matkustaa vaikka laivalla Israeliin, kokeakseen draamaattista vääryyttä, saadaakseen kerralla

ja helposti paljon huomioita, ja ollaksee oikeassa samaan aikaan. Mikä saavutus ja mikä orgasmi! Yleisenä ilmiönä tämä on säälittävä, sillä se johtaa siihen, että mediat nöyristelevät nettiraivoajia ja muotoilevat juttunsa heille tarjoiltuna, totuuden kustannuksella. Kuitenkin lyhytnäköistä. Nettiraivoaminen on viihdykettä jolla on omat haittapuolensa. Ahdistavaa nettiraivoijielle nöyristelminen on kaikille vähemmistöille ja enemmistöille, jotka joutuvat raivon kohteeksi. Esim. juutalaisten ympärileikkausta ovat nettiraivoajat kieltämässä ja media komppaa. Lapsien rankaiseminen jäähypenkillä istuttamalla on myös esimerkki viimeaikaisista raivoajien aiheista. Seuraavana voi olla esim. hiirenloukun käyttö tai mitä vain. Raivojat saavat kohtuuttomasti huomiota, ja media peesaa. Koko yhteiskunta on joko raivona, tai valmiina raivoamaan sopivasta aiheesta.

21.10.2012 klo 21:57 DuPont

DuPont kirjoitti:

Estellen reissu on pelkkä propagandatemppu, siinä Maunula on aivan oikeassa. Israelia vastaan halutaan iskeä poliittisin alatyylikeinoin. Vahinko vaan, että Israelin kritisointi johtaa nuo piirit Hamasin kaltaisen islamistisen näkemyksen tukijoihin, vähän kuin Tuomiojallekin käy.

Gazassa ei ole humanitaarista kriisiä, vaan sinne viedään aivan tarpeeksi elintarvikkeita ja lääkkeitä, egyptiläisetkin elävät kehnommin. Estellen lastikin todennäköisesti toimitetaan Gazaan, kunhan se on tarkastettu. Gazan ongelmana on lähinnä se, että aluetta hallitseva Hamas on kategorisesti kieltäytynyt sovusta Israelin kanssa. Tuollaisen politiikan tukeminen ei ole suotavaa, edes Estellen tyyliin.

21.10.2012 klo 22:55 Pekka Raukko

Pekka Raukko kirjoitti:

Markon vertaus suomalaisiin poliiseihin on kovin ontuva. Paremmin tilannetta kuvaisi analogia, jossa venäläinen miliisi pysäyttäisi Markon Helsingissä, takavarikoisi hänen Sivasta hakemat pussikaljat ja kuljettaisi Pietariin putkaan.

Israel nimittäin hyökkäsi Suomen lipun alla purjehtivaan laivaan kansainvälisillä vesillä. Se, että tällä keralla ei ihmisuhreja tullut, ei muuta sitä tosiasiaa, että Israel tunkeutui väkivallalla uhaten toistaiseksi suvereenina pidetyn Suomen lainsäädännön alaiselle alueelle.

22.10.2012 klo 4:01 harryi-850

harryi-850 kirjoitti:

Estellan olisi taytynyt neuvotella paremmin Israelin kanssa; ehdottaa, etta Israel paastaa Estellan Gazaan silla ehdolla, etta Estella veisi mukanaan takaisin Pohjoismaihin osan 20,000 ohjuksesta ja lahjottaisi ne Pohjaismaisille jihadisteille juhannusraketeiksi.

22.10.2012 klo 4:21 Kai75

Kai75 kirjoitti:

Maunula katsoo maailmaa Americana-lasien läpi. Ei ihme että näkemys on yksipuolinen. Kaikki sortotoimet ovat perusteltavissa kun kertoo vain osatotuuden. Voidaan kertoa että Israel estää aseiden pääsyn Gazaan, ja jättää kertomatta että mitää aseita ei löytynyt Estellestä. Pro-Israel ihmiset käyttävät yhden ryhmän terroritekoja oikeutuksena terrorisoida kokonaista kansaa, kumpi on enemmän väärässä? Kumpi tekee suuremman vahingon ja kärsimyksen?

Gazaan syntynyt lapsi syntyy viattomana, silti hän joutuu Israelin sorron kohteeksi. Kasvaa aliravittuna, eikä pysty kouluttautumaan hyvin. Aikuisena hän ei pysty tekemään töitä koska kauppasaarto tukahduttaa liike-elämän. Hän ei pysty edes pakenemaan toiseen maahan jossa voisi pärjätä omillaan.

22.10.2012 klo 5:06 harryi-850

harryi-850 kirjoitti:

YK:n Palmer raportti yksioikoisesti toteaa, etta: The commission determined Israel's blockade of the Gaza Strip to be legal, eli YK on todennut,etta Israelin Gazan saarto on laillinen. Toistan, YK on todennut etta Israelin merisaarto on laillinen. Gazalla on maaraja Israelin ja Egyptin kanssa. Israelilla on laillinen oikeus paattaa mita Gazaan kuljetetaan maitse, samoin kuin Suomella on oikeus paattaa mita Suomesta kuljetetaan ulkomaille. Toinen maaraja, Egyptin kanssa taytyy olla yhta avoin kritiikille kuin Israelin maaraja. Jos toistetaan Israelin aiheuttavan kaiken karsimyksen Gazassa, miksi Egyptia ei syyteta samasta kuin Israelia. Jos Egypti haluaa, niin se voi sallita kaiken viennin Rafah maarajan kautta Gazaan. Vaatikaa Egyptia avamaan Rafah Gazan maahantuontiin.

22.10.2012 klo 6:06 harryi-850

harryi-850 kirjoitti:

Maanantain Jerusalem Post kirjoittaa mielenkiintoisesta Quatarin emiirin Gazan vierailusta jossa on sovittu: Qatar's envoy last week indicated that Israel had agreed to permit the import of huge quantities of cement, steel and building machinery that will be need to build new roads and housing. (http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=288757) . Gazan dynamiikka on muuttumassa nopeasti; Hamas yrittaa saada jalansijaa Lansi-rannalla ja Israel haluaa Sunni johtoisen arabimaailman; Quatar ja Egyptin Muslim Brotherhoodin johdolla pysayttavan Hamasin Iranilaisen siiven muutoksen Shia painotteiseksi

organisaatioksi. Jos Hamas Gazassa pysyy Sunni johdannaisena, rauha Israelin kanssa on todennakoisenpaa kuin Shia johdannaisena jonka vuoksi Israel hyvaksyi Quatarin pyynnon rajanavaukseen rakennustarvikkeille.

22.10.2012 klo 10:47 tko

tko kirjoitti:

Koko Israel - Palestiina tilanteessa on täysin epäkiinnostavaa keskustella kenellä on oikeus mihinkin. Taustat ja tapahtumat ovat niin sotkuisia, että sieltä voidaan johtaa moraalinen oikeutus mihin tahansa riippumatta osapuolesta.

22.10.2012 klo 16:09 Pekka Raukko

Pekka Raukko kirjoitti:

Ymmärsikö joku, mitä Harryi-850 kirjoitti?

Koska Suomella ja Virolla on yhteistä maarajaa Venäjän kanssa, Suomi saa päättä mitä Venäjälle kuljetetaan, ja halutessaan takavarikoida Venäjälle menossa olevia aluksia kansainvälisillä vesillä?

22.10.2012 klo 20:59 harryi-850

harryi-850 kirjoitti:

Niinhan Suomi teki Thor Libertyn kohdalla. Alus joka ei ollut matkalla edes Suomeen, pysaytettiin ja ohjukset ja rajahdysaineet siirrettiin pois laivasta! Ja kaiken lisaksi osa miehistosta joutui syytteeseen keksitysta pakkausrikoksesta. Kansainvalinen oikeus tassa tapauksessa voitti ja Suomi joutui luovuttamaan laittomasti kaappaamansa aselastin oikealle omistajalle. Blogien kohdalla ymmartamisen vastuu kuuluu lukijalle. Vanha sanonta sanoo, etta ”janoisen hevosen voi johdattaa veden aarelle mutta sita ei voi pakoittaa juomaan”.

22.10.2012 klo 22:18 Stay Curious

Stay Curious kirjoitti:

”harryi-850 kirjoitti: - Niinhan Suomi teki Thor Libertyn kohdalla. Alus joka ei ollut matkalla edes Suomeen, pysaytettiin ja ohjukset ja rajahdysaineet siirrettiin pois laivasta! ..”

Laiva oli hakurahtiliikenteessä ja silloin ei ole 'määräsatamaa' ja oli nyt matkalla Kotkaan lastin hakuun - kuka sitä puolityhjää laivaa toiselle puolen maapalloa kuskaamaan - ja joutui kovaan etelästä puskevaan merenkäyntiin, joka heilutteli jo liikaa itään käännyttäessä ja kapitan katsoi paremmaksi olla kaatamatta laivaa ja hakeutui Turun saaristoon suojaan - oikein toimittu.

Ja mitä lastiin tulee, niin

se oli aivan oikein lastattu ja ruuma oli kuiva ja lasti suojassa - jos nyt pikkasen oli lasti liikkunut jonkun laatikon osalta - se, että purettiin ja lastattiin uudestaan kontteihin, ei tee asialle yhtään mitään muuta kuin oli viranomaisten saivartelua, kun jäivät lähinnä kikkeli kädessä kiinni ja ei ollut oikein tietoa kuka napittaisi luukkupöksyt kiinni - niin piti jotain keksiä.

22.10.2012 klo 23:06 Pekka Raukko

Pekka Raukko kirjoitti:

harryi-850 kirjoitti:

”Niinhan Suomi teki Thor Libertyn kohdalla. Alus joka ei ollut matkalla edes Suomeen, pysaytettiin ja ohjukset ja rajahdysaineet siirrettiin pois laivasta!”

Laiva oli käsittääkseni Suomeksi kutsutun valtion suvereenisti hallitsemalla alueella, joten tilanteen vertaaminen kaappaukseen kansainvälisillä vesillä ontuu molemmilla jaloilla.
Mistä johtuu, että aina kun käsitellään uskonnolliseen fundamentalismiin perustuvaa valtiota nimeltään Israel, katoaa osalta keskustelijoista aivoista ”logiikkapiiri” kokonaan?

22.10.2012 klo 23:59 harryi-850

harryi-850 kirjoitti:

Pekka, vaikuttaa, etta argumentointi johtaa yksimielisyyteen. Jos oletamme ja hyvaksymme, etta Suomella on oikeus omalla alueellaan ottaa Thor Liberty hallintaansa niin saman United Nations Convention on Sea and Contiguous Zone artikkeli 19 mukaan joka antaa Suomelle oikeuden tehda niin antaa Israelille vastaavan oikeuden ottaa tilapaisesti haltuunsa Estelle. M.O.T.

23.10.2012 klo 0:35 Pekka Raukko

Pekka Raukko kirjoitti:

Harryi-850

Mikä tässä on niin vaikeaa? Estelle ei ollut Israelin aleuvesillä, vaan kansainvälisellä merialueella. Kuten ei ollut se edellinenkään alus, jonka miehistöstö Israel tappoi osan.

Suomen valtiolla on oikeus toimia suvereenin Suomen alueella. Esimerkiksi rajavartiolaitos ja tulli voivat tutkia tänne tuotavan lastin ja tarvittaessa takavarikoida sen. Israelilla puolestaan on oikeus toimia suvereenin Israelin alueella. Suomella ei ole oikeutta toimia suvereenin Israelin alueella, eikä Israelilla ole oikeutta toimia suvereenin Suomen alueella.
Kun Suomen lipun alla purjehtiva alue

on kansainvälisillä vesillä, se on osa suvereenia Suomea ja Suomen lainsäädännön alainen. Jos Estelle olisi purjehtinut Isaraelin aluevesillä, tilanne olisi aivan toinen.
Tämän paksumpaa rautalankaa minulta ei löydy, joten umpiluun suhteen olen voimaton.

Tosiasia on, että USA on teokraattisen Israelin takuumies, jonka vuoksi Israelin ei tarvitse välittää kansainvälisestä oikeudesta, ihmisoikeuksista, eikä oikeastaan juuri mistään.

23.10.2012 klo 1:15 harryi-850

harryi-850 kirjoitti:

Artikkeli 19 perusteella Israelilla on oikeus nousta laivaan vaikka se on kansainvalisilla vesilla: ”1.The criminal jurisdiction of the coastal State should not be exercised on board a foreign ship
passing through the territorial sea to arrest any person or to conduct any investigation in connection with
any crime committed on board the ship during its passage, save only in the following cases:
(a) If the consequences of the crime extend to the coastal State; or
(b) If the crime is of a kind to disturb the peace of the country or the good order of the territorial sea;”
Pitaa paikkansa, jos

Estelle purjehtii Karibianmerella, Israelilla eika Suomella ole oikeutta nousta laivaan. Tassa tapauksessa Estelle ilmoitti olevansa matkalla Israelin satamaan, Gazaan joka antaa artikkeli 19 perusteella Israelille selvan oikeuden nousta laivaan.
Jos laivan omistaja on eri mielta, voi hakea helposti oikeutta kansainvalisen oikeusjarjastelman kautta.

23.10.2012 klo 10:41 ALPO

ALPO kirjoitti:

Kuka antoi Estellen miehistölle ja päällikölle tehtävän ja ohjeet? Estelle oli myytävänä kohtalaisen pitkään ja kun se ostettiin hinta oli varmaan sopiva, koska alus menetetään käytännössä Israelin valtiolle pitkäksi aikaa. Turkkilaiset alukset, jotka internoitiin runneltiin ja pilattiin ennen takaisin luovutusta. Estelle oli sopivan halpa uhrattavaksi. Saarto Gazan ympärillä asetettiin Israelin ja Egyptin toimesta, jotta raskaan taistelumateriaalin pääsy voidaan estää alueelle. Tilanne on alueella nyt niin kriittinen, Libanonin ja Syyrian sekä myös Jordanian ajautuessa sotaan, että meneminen

meritse alueelle on todellakin tilanteen provosointia. Ammattiaktivistit ovat yhtä vaarallisia kuin palkkasoturit, jos he eivät tajua olevansa työkaluja ja aina pitää tietäää kenen työkaluja. Israelin pitää antaa olosuhteiden parantua Gazan sisällä muutoin tilanne pahenee nopeasti, Iran on Hizbollahin tukija ja käskijä ja se pitää osin valtaa alueella. Kurjuudella kasvatetaan uusi elävien pommien sukupolvi.

23.10.2012 klo 13:58 Nipotan

Nipotan kirjoitti:

Oikeus…!

Kovasti täällä huudellaan oikeuksien perään eikä tajuta että sillä alueella vallitsee vahvemman oikeus. Pitäisihän meidän täällä ”norsunluutorneissa” ymmärtää että siellä vallitseva ”nokkapokka” on vähin erin muotouttanut tilanteen tällaiseksi.

Tunisiassa toteutettiin vahvemman oikeutta…tilanne on ehkä normalisoitumassa, Syyriassa parhaillaan testataan sitä vahvemman oikeutta. Pekka Raukkokin voisi välillä kysellä (tai selittää meille) kenellä sotatilassa on oikeus tehdä mitäkin.

Euroopan puolella ratkottiin näitä ”oikeuksia” viime vuosisadan alkupuoliskolla. Suunnilleen niin paljon Lähi-Idän porukat ovat meitä kehityksessä perässä (ei enempää).

Täältäkäsin on nyt niin helppo neuvoa soffalla istuen sikaari suussa ja kojakkilasi pöydällä. Me Fariseukset.

23.10.2012 klo 20:59 rele

rele kirjoitti:

Hyvä artikkeli !
Eurooppalaiset on vallannut kummallinen ”juopumus”! Palestiina päihde!
Ottakaa selvää asioista, Gazaan viedään Israelista tavaraa ja mitä on palkkana?
Hyökkäyksiä Israelin valtion alueelle!

Kv.lain mukaan alue on sotatilassa, kun itsenäisen valtion kimpuun käydään
Muistatteko, miten Gazasta tehtiin itsemurha-iskuja Israeliin, ,busseihin, kahviloihin, ostoskeskuksiin
Kuolleita, iäksi vammautuneita , ihmisillä ainainen pelko, terroristeista,
Israelin on pakko vartioida jatkuvasti rajojaan,
Gazan terroristit yrittävät kaiken aikaa päästä läpi ,tappamaan ja ottamaan

uusia Gilat Shaliteja
panttivangiksi
Ei mikään valtio kauan tällaista kärsisi

Gazan siviiliväestöä on sääli
Lapset opetetaan vihaamaan juutalaisia, lastenohjelmista lähtien, aivopestään ressukst!

24.10.2012 klo 3:47 Oso Blanco

Oso Blanco kirjoitti:

Muistellaanpa menneitä…
Silloin Kekkosen, Taanilan, Halkolan, Oksasen aikaan…kun Virokin oli vielä 'vapautettu', muuan suomalainen kalapaatti oli kalastelemassa Suomenlahdella.
Oli kansainvälisellä vesialueella, sitä ei kiistänyt kukaan myöhemminkään.

Tallinnasta lähti partiolaus, ilmoittivat että tulevat nousemaan alukseen ja nousivat myös.
Tutkivat paatin perinpohjin, ketään ei hakattu eikä paikkoja rikottu. MItään syytä tähän provokaatioon ei ilmoitettu.
Kalapaatin kippari kiljui maydayta, merirosvot iskevät. Apua ei tullut. Puolen tunnin matkan päässä oli Merivartioston alus, oli

myös sotavoimilla nopeita partioaluksia. Kukaan ei vastannut kipparin hätähuutoihin.
Minkäänlaista selvitystä Työläisvaltiolta ei tullut, ei luultavasti edes uskallettu pyytää.

Me ilkeät neuvostovastaiset arvelimme että työläissoturit kävivät tarkistamassa ettei kalapaattiin vain ole uinut rehellisisä kommunistityöläisiä jotka haluaisivat päästä kiusattavaksi nälkää näkevään länteen…

Samanlaisia nenäniistämisiä oli useita. Kosygin tuli sotapaatilla Kekkosen kanssa ongelle, ilmoittamatta, ohi Hangon rannikkotykistön.
Punalaivasto ampui Suomea ohjuksella, mikä putosi Inarinjärveen.

Ja vasemmisto hurrasi! Työläisvaltio näyttää mahtiansa.

Vihreitä ei silloin vielä ollut. Joten TODELLISTA ASIANTUNTIJAA ei silloin vielä ollut tietojaan latelemassa.

24.10.2012 klo 4:03 Oso Blanco

Oso Blanco kirjoitti:

Jatkoa edelliseen.

Viro sitten pääsi pois Työläisvaltion holhouksesta.

Muuan virolainen kalastaja lastasi 119 kurdia kalapaattiinsa. Ajoi suorinta reittiäTallinnasta Helsinkiin.
Ilmoittamatta tulostaan. Pysäköi paattinsa Suomenlinnan kaijaan, matkustajat lähtivät karkuun niin pitkälle kuin ehtivät.
Kaikki saivat turvapaikan Suomen Vieraskoreasta. Virolaista kipparia nuhdeltiin, ei ollut paatissa kuin yhdet pelastusliivit. Myös tutka oli kaput, se korjattiin Suomen valtion toimesta. Paatti siirrettiin korjauksen ajaksi Suomenlinnaan, sotilas vahtiin etteivät ilkeät suomalaisterroristit käy

tekemässä pahojaan.
Mitään sanktiota virolainen ei saanut. Ainakin 100000 silloista markkaa tuli puhdasta rahnukaista.

Ei löytynyt Merivartiostosta, ei Tullista, ei Rannikkolinnakkeesta ketään joka olisi mennyt kyselemään että keitäs te ootte te pienet poijat…

Kristikansandemokraatit, Vihreät, Rakkauden Puoluelaiset …olivat ihan onnesta lääpällään. 119 kurdia Suomeen kulttuuria rikastuttamaan.

Voi kun Suomessa edes joskus olisi samanlaista valppautta ja rohkeutta mitä Jehovan Jermuilla on…

Ravakka potku iippolaisesta sotilasaappaasta 'aktivistin' persukseen, eiköhän ne ismenet siitä paranisi…

PS. Kuka maksoi suomalaisten lennot kotiin?

25.10.2012 klo 10:31 Ketostix

Ketostix kirjoitti:

Maunula kirjoittaa: ”Kyse kumminkin lienee virka-asettaan kantaneiden sotilaiden rutiinioperaatiosta, jonka tarkoituksena on estää aseiden saapumisen Gazan terroristien käsiin. ”

Maunulan mukaan Estellen lastina on siis aseita terroristeille?

27.10.2012 klo 18:51 Stay Curious

Stay Curious kirjoitti:

Lyhyesti ongelmasta Israel:

http://tinyurl.com/9blkmk6

27.10.2012 klo 19:46 rele

rele kirjoitti:

Verkkomediassa on ollut tosi härskiä tekstiä, valheita Israelista
Olen joutunut puuttumaan väärän tiedon levittämisestä
Kynnys viharikokseen on kyllä mielestäni ylittynyt

Ilmoita asiaton viesti
Toimitus

Toimitus

Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.

Kirjaudu sisään Ei tunnuksia? Rekisteröidy

Americana

Marko Maunula seuraa Atlantassa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Lue kaikki Americana -jutut

Kirjoittaja

Marko Maunula

Marko Maunula

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden avustaja Atlantassa.

Lue kaikki kirjoittajan jutut

Luetuimmat