Suomen kuvalehti

7.9.2010 klo 20:00

Amerikka rapistuu

Presidentti Obama ilmoitti maanantain Labor Day -puheessaan haluavansa $50 miljardia lisää amerikkalaisen infrastruktuurin korjaamiseen. Erinomainen ajatus, jonka mahdollisuudet läpimenoon Kongressissa ovat tasan nolla.

Useimmat Yhdysvalloissa vierailleet ovat havainneet amerikkalaisen infrastruktuurin heikon kunnon sekä maan sutaisemalla vedetyn ulkoasun. Poistu keskustasta sekä yleisiltä kulkuväyliltä, ja puoliksi romahtaneet talot, hylätyt huoltoasemat, sekä liki kolmatta maailmaa muistuttava rumuus hallitsevat maisemaa.

Myös kaupunkien rakenteet ovat huonossa vedossa. Sillat ja tiet ovat rapistuneita, julkiset rakennukset kaipaisivat remonttia ja maalia. Puhelin- ja sähkötolpat hallitsevat jopa keskusta-alueita kuin Suomessa 1950-luvulla. Puolitehoinenkin ukkosmyrsky johtaa sähkökatkoksiin melkein joka kerta.

Jopa jotkut lentokentät näyttävät enemmän vanhan itäblokin luomuksilta kuin modernin suurvallan liikennekeskuksilta, kuten jokainen John F. Kennedyn ahtaudessa, jonoissa, sekä arkkitehtoonisessa ankeudessa vieraillut suomalainen tietää.

Noin vuosikymmen sitten amerikkalaisten insinöörien eturyhmä arvioi, että maan infrastruktuurin perusteellinen korjaaminen ja saattaminen ajan tasalle maksaisi arviolta neljä biljoonaa dollaria. Kongressi ja presidentti George W. Bush päättivät sen sijaan pistää rahat keski- ja korkeatuloisten veroleikkauksiin, johtaen lopulta pöyristyttäviin budjettivajeisiin sekä edesauttaen nykyisen taloussopan synnyssä.

Infrastruktuurin rappio on selvä visuaalinen todistuskappale viime vuosikymmenten amerikkalaisen talousajattelun seurauksista. Veroleikkausten ja velaksi elämisen filosofiat ovat johtaneet maan kilpailukyvyn ja statuksen alamäkeen. Amerikkalaiset liikenne- ja tietoverkot olivat menneillä vuosikymmenillä maailman ihailun ja kateuden kohteita. Ei enää.

Tilanteen korjaaminen vaatisi verorahoja, mutta niiden keräämiseen ei löydy poliittista tahtoa. Obaman ehdotus ei mene läpi ennen marraskuun vaaleja. Vaalien jälkeen Kongressissa lienee republikaaninen enemmistö, ja ehdotus hautautunee sen myötä lopullisesti.

Soundtrack: INXS, Elegantly Wasted.

Seuraa tätä blogia Facebookissa

Asiat

Barack Obama , infrastuktuuri , Yhdysvallat , Atlanta

Katso myös

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


Tilaa Suomen Kuvalehti

Kommentit (9)

8.9.2010 klo 7:03 pirouette

pirouette kirjoitti:

Tämä on vain yksi näkökulma, mutta ihmeen vähän esillä ollut. Paradoksaalista, että Potemkinin kulissit ovat Yhdysvalloissa. Samaa rapautumista on hyvinvointi-Ruotsin julkisissa rakennuksissa.

8.9.2010 klo 14:30 ALPO

ALPO kirjoitti:

Ajoin 4000 km viimevuoden lopulla ko maassa. Kaikki mitä sanoit pitää paikkansa. Kun lisätään tähän elinkeinojen yksipuolisuus, voidaan odottaa suuria ongelmia USA:n taloudessa. On nähtävissä suoranaista köyhyyttä ja kurjistumista.
Kvarttaalitalouden ja pörssiyhtiöiden ajattelutapa tappaa terveen yhteiskunnan, myös meillä. Rata- ja tiehankkeet ovat esimerkkejä, posti on jo pilattu ja näivetetty.
Muinainen Rooma mätäni sisältä, kuin myös Neuvostoliitto. Onko USA seuraava?

8.9.2010 klo 15:07 Timo Raunio

Timo Raunio kirjoitti:

Taloussanomissa oli muutama kuukausi sitten melko samansuuntainen artikkeli. Siinäkin kerrottiin lukuisin esimerkein USA:n infrastruktuurin hälyttävästä rapautumisesta.

Yksi tapaus jäi erityisesti mieleen: Palokunta oli hälytetty sammuttamaan jonkun äveriään ihmisen taloa, mutta kaupungin vesijohtoverkko ei toiminut. Koska vettä ei saatu, palokuntakaan ei pystynyt tekemään juuri mitään, vaan joutui vain katselemaan vierestä kun talo paloi. Ja arvokas taidekokoelma talon mukana.

8.9.2010 klo 15:12 nikkolajari

nikkolajari kirjoitti:

Ison ryhtiliikkeen paikka, eittämättä. Häkellyttävä yhdistelmä vaikkapa Atlantan keskustassa: hi tech -pilvenpiirtäjiä ja niitä 1950-lukulaisia puhelinlinjoja tolppineen. Ei voi olla edes sisäiselle turvallisuudelle optimitila. Ehkä tästä näkökulmasta voisi kampanjoida infraremonttia tehokkaammin?

8.9.2010 klo 15:25 Jaaha

Jaaha kirjoitti:

Mielenkiintoinen näkökulma.

Loivasti asian vierestä: Itse uskoin, että amerikkalaiset laittavat New Orleansin vauriot tehokkaasti kuntoon tuossa tuokiossa. Näin ei vain sitten käynytkään. USA:sta ei löytynyt puristusta tarvittaviin toimenpiteisiin.

8.9.2010 klo 18:59 Marko Maunula

Marko Maunula kirjoitti:

Keskustelin aiheesta aamulla insinööriystäväni kanssa. Hän osoitti minut tälle webbisivulle: http://www.infrastructurereportcard.org/. Hyvä summaus ongelmien laajuudesta.

9.9.2010 klo 9:23 mörk

mörk kirjoitti:

No, kaikki pyrkii ilman hoitoa joka tapauksessa rapistumaan niin lännessä kuin idässä. Mahdetaankohan jo olla maailmantaloudessa vedenjakajalla, jossa liiallinen kerskakulutus ja loisteliaisuus alkavat jäädä hupenevan elintason ja luonnonvarojen loppumisen jalkoihin?

10.9.2010 klo 18:14 Ristou

Ristou kirjoitti:

Asun nyt toista vuotta taalla Amerikassa ja olen samaa mielta kirjoittajan kanssa. Infra on aivan surkeassa kunnossa!

13.9.2010 klo 9:41 erkki-pekka

erkki-pekka kirjoitti:

Ihan on sama meno kuin meillä Suomessa. Ränsistyneitä karjasuojia, teollisuushalleja, tehtaita , auton romuja, maaseutu mutta myös taajamat täynnä. Tiet rintamailla kuin kynnospeltoa, maaseudulla toki ovat hyvässä kunnossa. - Meillä sentään ihmisillä on oikeus LAISKOTELLA, kotona lähes tädellä palkalla ja työt teetetään siirtotyöläisillä ja maahanmuuttajilla ( taksit, bussit, rakennustyöt, maataloustyöt yhä suurempi osa teollisuustöistä jne). - Suomen kieli on myös rapautunut. Mitä ilmeisemmin esim. Heinäluoma ei erota termejä TYÖTTÖMYYS JA TYÖHALUTTOMUUS ? Jos kaikki siirtotyöläiset lähetettäisiin pois olisi kaikille suomalaisille töitä! Siis missä meillä on työttömyyttä?

Ilmoita asiaton viesti
Toimitus

Toimitus

Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.

kirjaudu sisään

Americana

Marko Maunula seuraa Atlantassa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Lue kaikki Americana -jutut

Kirjoittaja

Marko Maunula

Marko Maunula

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden avustaja Atlantassa. Lue kaikki kirjoittajan jutut

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat