”Tough love” on parasta mamu-politiikkaa

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helsingissä riehuvan jengin silmittömistä väkivallanteoista on muodostunut suomalaisen mamu-keskustelun Rorschach-testi. Se tarjoaa myös malliesimerkin siitä, miten pahasti metsässä maahanmuuttokeskustelumme on.

Keskustelun vasemmalla laidalla kaikuvat suomalaisen yhteiskunnan itseruoskinnan perinteiset hitit: Suomi on rasistinen, väkivalta on eriarvoistumisen syytä, kantaväestö on syrjäyttänyt tulokkaat, teinit vain ilmaisevat pahaa oloaan.

Oikea laita toistaa perinteisiä, enemmän tai vähemmän avoimen rasisteja mantrojaan. Rajat pitää laittaa kiinni, tulokkaat eivät sovi suomalaiseen yhteiskuntaan, uussuomalaiset ovat pelkkä rötöstelijöiden joukko, joka pitäisi raahata saunan taakse.

Osapuolten huutokilpailu on hyödytön harjoitus. Kumpikaan osapuoli ei tule tästä hullua hurskaammaksi – pikemminkin päinvastoin. Jossain vaiheessa olisi kiva, jos keskustelu siirtyisi hieman analyyttisempään, rehellisempään ja tasapuolisempaan suuntaan. Ja olisi hyvä, jos se jossain vaiheessa auttaisi muokkaamaan koko maahanmuuttopolitiikkaa parempaan suuntaan.

Yhteiskunnan tärkein tehtävä on suojella kansalaisiaan, piste. Jos joku jengi riehuu ja hakkaa silmittömästi viattomia sivullisia, se on otettava kiinni ja pukarit on pistettävä vankilaan, lastenkotiin tai nakattava tarpeen vaatiessa ulos koko maasta. Tämän pitäisi olla melko selvä kuvio. Suomalaisen suvaitsevaiston itseruoskinta ja rikollisten ymmärtäminen on paitsi rasittavaa, mutta usein myös lähtökohtaisesti aiheetonta.