Siirtolaisuus ja fanatismin pitkä historia

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kun suomalaiset saapuivat Yhdysvaltoihin 1800-luvun jälkipuoliskolla, kanta-asukkaat oppivat tuntemaan heidät nopeasti kovina työmiehinä ja/tai kroonisina lakkoilijoina

Muihin siirtolaisryhmiin verrattuna suomalaiset olivat hyvin lukutaitoisia ja havahtuivat sosialismin ilosanomaan nopeasti. Pian suomalaiset haalit isännöivät marxilaisia lukupiirejä. Radikaalipuolueiden jäsenlistat olivat täynnä Virtasia ja Korhosia.

Suuren laman aikaan tuhannet jättivät Yhdysvallat tai Kanadan, myivät omaisuutensa ja painuivat Neuvosto-Karjalaan rakentamaan sosialistista paratiisia, jossa he tapasivat Suomesta vuonna 1918 paenneita tai sinne myöhemmin loikanneita aatetovereita. Kun Stalinin vainot kunnolla alkoivat 1930-luvun jälkipuolella, suuri osa heistä kuoli joko leireillä tai teloittajien niskalaukauksiin. Valtaosa suomalaisista oli uhreja, mutta jotkut heistä osallistuivat innolla maanmiestensä ja muiden luokkasodan vihollisten teurastamiseen.

Miljoonat italialaiset saapuivat Yhdysvaltoihin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Eteläitalialaiset toivat mukanaan järjestäytyneen rikollisuuden. 1880-luvun lopussa mafian ja New Orleansin poliisin välinen taistelu kiihtyi liki urbaaniksi sotatilaksi.

Kun New Orleansin poliisipäällikkö David Hennessy murhattiin vuonna 1890, kaupungin virkavalta epäili, aiheellisesti, mafiaa. Kun valamiehistö ei onnistunut tuomitsemaan epäiltyjä, tuhannet kaupunkilaiset ryntäsivät vankilaan ja lynkkasivat liki parikymmentä murhaan osallisuudesta ja mafiajäsenyydestä epäiltyä italialaista.

Toisia italialaisia – ja jossain määrin myös suomalaisia, juutalaisia, saksalaisia ja muita siirtolaisryhmiä – kiehtoi anarkismi. Vuonna 1894 anarkistit murhasivat Ranskan presidentti Sadi Carnotin ja 1900 Italian kuningas Umberto I:n. Vuonna 1901 Leon Czolgosz, puolalais-amerikkalainen anarkisti, murhasi Yhdysvaltojen presidentin William McKinleyn.

Vuonna 1886 Chicagon Haymarketin räjähdys, joka tappoi 11 ihmistä ja haavoitti kymmeniä, tapahtui anarkistien masinoimassa, vallankumouksen henkeä uhkuneessa lakkotilaisuudessa. Vuonna 1920 Wall Streetin pommi tappoi ainakin 38 henkeä ja haavoitti satoja. Pommi-iskun tekijöitä ei koskaan saatu kiinni, mutta se näytti vahvasti italialaisten anarkistien teolta.

Irlantilaisten jengit, väkivalta, rikollisuus, salaiset järjestöt ovat tuttua tavaraa kaikille amerikkalaisten siirtolaisten historiaan perehtyneille tutkijoille. Länsirannikon kiinalaisten oopiumin poltto ja kulttuurinen vieraus pelottivat Kalifornian kultakenttien angloja.

Syntyperäisiä, anglosaksisia amerikkalaisradikaalejakin toki löytyi myös, mutta väkivaltaisen, vallankumousta uhkuvan amerikkalaisen ay-liikkeen tai muun radikaali-ideologian lehtiset olivat usein painettu jiddishiksi, suomeksi, puolaksi, saksaksi tai italiaksi.

Yhdysvallat 1800–1900-lukujen taitteessa oli väkivaltainen, kaoottinen ja yhteiskunnallisesti levoton maa, jossa miljoonat syntyperäiset amerikkalaiset epäilivät koko maan tulevaisuutta itäisten ”barbaarilaumojen” ja demograafis-sosiaalis-taloudellisten myllerrysten paineessa. Uudet tulokkaat ja heidän radikaalit ideansa, oudot tapansa, sekä koko amerikkalaisen yhteiskunta-ajattelun kyseenalaistavat ideologiansa pelottivat amerikkalaisia – ja usein hyvästä syystä. Miljoonat siirtolaiset vannoivat väkivaltaisten, totalitaaristen ajatusten nimiin. Vain harvat räjäyttivät pommeja ja tappoivat poliiseja, mutta sadattuhannet osoittivat niille hiljaisen tukensa.

Tänään radikaalien jälkeläiset ovat sitoutuneet amerikkalaisen yhteiskunnan valtavirtaan. Suomalaisia, italialaisia, irlantilaisia ja kumppaneita on vaikea erottaa poliittisesti tai taloudellisesti amerikkalaisesta valtavirrasta. Juutalaiset ovat tietenkin menestyneet paremmin kuin todennäköisesti yksikään toinen siirtolaisryhmä.

Monien eurooppalaisten siirtolaisten suhtautuminen ideologiaansa oli fanaattista. Jotkut eivät epäröineet kuolla aatteensa puolesta.

 

Pointti? Mittavaan siirtolaisuuteen sekä siihen usein liittyviin teollisiin ja taloudellisiin murroskausiin liittyy vakavia haasteita, rikollisuutta, väkivaltaa ja yhteiskunnan perusteiden kyseenalaistamista.

Niin traagisia kuin Euroopan, Yhdysvaltojen ja muun maailman viimeaikaiset kokemukset islamistisen terrorismin kynsissä ovatkin, ne eivät ole uusia tai poikkeuksellisia ilmiöitä, ja niiden taustalta kumpuaa paitsi ideologia myös selkeät demograafiset sekä sosioekonomiset syyt. Islamofobien keskittyminen ainoastaan ideologiaan ja selittäminen kaiken uskonnon avulla on hölmöä, mutta niin on myös iskujen vähättelijöiden sekä ”syytä länttä aina ensin ja kaikesta” -jengin asenne.

Islamistisen terrorismin ja aikaisempien Amerikassa siirtolaisten riehumisen välillä on toki eroja, joista vähäisin ei ole se tosiseikka, että Euroopasta saapuneet siirtolaiset ponnistivat judeo-kristillisestä kulttuuriperimästä. Heille amerikkalaisen, läntisen yhteiskuntamallin omaksuminen ei ollut parin sukupolven sisällä vaikeaa. Islamilaisesta maailmasta länteen saapuneiden siirtolaisten assimilaatio on huomattavasti vaikeampi projekti.

Sopeutuminen tapahtui ajan, poliittisen muutoksen ja aktiivisen assimilaatio-projektin avulla. Osasyynsä oli myös siirtolaisten lukumäärän rajoittamisella, siirtolaisuuden mittakaavan hallitsemisella. Amerikkalainen demokratia oli parempi ideologia kuin monien eurooppalaisten maahanmuuttajien saarnaama kommunismi, anarkismi tai muu väkivaltainen ja totalitaarinen hihhulointi.

Euroopan olisi nyt pistettävä kaikki optiot pöydälle – siirtolaisuuden rajoittamisesta alkaen. Mutta yksi asia on selvä: kulttuurirelativismi on saapunut tiensä päähän. Läntinen arvomaailma yksilönvapauksineen on parempi ideologia kuin mikään muu olemassaoleva järjestelmä, eikä sen puolustamisen tärkeyttä pidä vähätellä. Je suis Charlie.

Soundtrack: Hiljainen hetki Ranskan terrorin uhrien muistolle.