Pissaleikit sikseen – vakavimmat Trump-syytökset täyttävät maanpetoksen tunnusmerkit

Mistä Trump-kansiossa on kyse?

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Julkisuuteen tullut Trump-kansio hallitsee amerikkalaista keskustelua.

Kansion autenttisuus on edelleen kyseenalainen, mutta mikäli edes osa sen väitteistä osoittautuu tosiksi, Trumpin koko presidenttiys on vaarassa ennen alkamistaan.

Mitä tiedämme tähän mennessä?

Nimeämätön Trumpin republikaaninen esivaalivastustaja palkkasi eläkkeelle siirtyneen brittiläisen tiedusteluveteraanin selvittämään Trumpin suhteita Venäjään. Tiedustelijalla oli erinomaiset suhteet venäläisiin kollegoihinsa ja muihin Kremlin sisäpiiriläisiin.

Tämäntyyppinen poliittisten vastustajien asioiden penkominen on tavanomaista toimintaa Washingtonissa. Trumpin republikaaniset vastustajat halusivat tutkimuksen avulla kampata Trumpin kampanjan.

Trump voitti esivaalit ennen raportin valmistumista. Nimetön demokraatteja lähellä oleva taho ryhtyi uudeksi toimenantajaksi. Tiedustelija sai työnsä valmiiksi loppukesästä ja antoi kopion löydöistään FBI:lle.

FBI ei ilmeisesti suhtautunut tutkimukseen kovinkaan vakavasti ja keskittyi ennemmin Hillary Clintonin sähköpostijupakkaan. Raportin kasannut brittitiedustelija uskoi materiaaliinsa ja epäili, että hänen työnsä lakaistaan maton alle.

Ex-agentti ryhtyi levittämään sanaa medialle.

 

Lokakuun lopussa 2016 vasemmistolainen Mother Jones julkaisi ensimmäisenä jutun raportin tiedoista, mutta se ei ottanut tuulta.

Vaalien jälkeen republikaaninen senaattori John McCain luki raportin. Hän tunsi ja luotti tietolähteeseen sekä pyrki varmistamaan sen tiedot avustajiensa kautta.

Marraskuussa sekä presidentti Barack Obama että presidentiksi valittu Trump saivat briiffauksen, jossa tiedusteluekspertit kertoivat heille kansiosta. Tiistaina 10. tammikuuta Buzzfeed-sivusto julkaisi koko kansion webbisivuillaan.

Kansio kertoo Trumpin pissaleikeistä prostituoitujen kanssa moskovalaisessa hotellissa. Tietolähteet sanovat, että venäläisillä on hallussaan Trumpin seksitouhuista Moskovan Ritz-Carltonissa erittäin tulenarkaa video- ja audiomateriaalia, jonka avulla he voivat kiristää tulevaa presidenttiä.

Vielä tulenarempia ovat raportin väitteet, että Trumpin kampanja koordinoi toimiaan yhdessä Kremlin kanssa. Kreml toistuvasti syötti vaalikampanjaan Clintonia vahingoittavaa materiaalia.

Raportti myös sanoo, että vastapalvelukseksi Trumpin kampanja lupasi muun muassa Yhdysvaltojen sulkevan silmänsä Ukrainan tapahtumille.

 

Onko raportti tosi? Mahdotonta sanoa ilman kattavaa tutkimusta.

Mutaa heittävät ”raportit” ja tutkimukseksi naamioidut valheet ovat yleisiä amerikkalaisessa politiikassa (vrt. Benghazi-kuulustelut).

Toisaalta McCain ilmeisesti piti tietolähdettä luotettavana. Yhdysvaltain tiedustelupalvelut pitivät myös raporttia niin vakavana, että ne päättivät informoida sekä istuvaa että tulevaa presidenttiä sen sisällöstä.

Oman lisänsä väitteiden kiinnostavuuteen tuo se tosiseikka, että liki ainoa asia, josta Trump on ollut johdonmukainen, on hänen usein toistama Vladimir Putinin ihailunsa. Putin-fanitus on ollut miehen harvoja vakioita jo vuosikausia.

Entä jos raportti on huuhaata, kuten Trump sanoo?

Trumpin tiimi on, luonnollisesti, kiistänyt raportin. Trump itse kutsui sitä keskiviikon pressitilaisuudessa liki natsimaiseksi ajojahdiksi ja syytti raportista Yhdysvaltojen tiedustelua.

Mitä jos raportti osoittautuu valheelliseksi?

Se tarjoaisi Trumpille rokotuksen liki kaikkien tulevaisuuden skandaalien varalta. Jos Trumpin tiimi on oikeassa ja kansio on huuhaata, mahdolliset syytökset tulevaisuudessa valuvat kuin vesi hanhen selästä.

Entä jos raportti on totta?

Trumpin presidenttiys kaatuu heti alkusuorallaan. Pissaleikit sikseen, kansion vakavimmat syytökset täyttävät maanpetoksen tunnusmerkit.

Jos Trumpin joukkue todellakin koordinoi vieraan vallan kanssa vaikuttaakseen Yhdysvaltojen vaaleihin sekä sen sisä- ja ulkopolitiikkaan, valtio-oikeus kutsuu Trumpia ja tavallinen leivätön pöytä hänen avustajiaan.

Soundtrack: Massive Attack, Unfinished Sympathy