Kuka pelkää Made in Bangladesh -paitaa?

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Luin Elina Grundströmin tuoreen kolumnin Helsingin Sanomista. Jutussa oli paljon hyvää ja voin allekirjoittaa monet sen keskeisistä pointeista, mutta haluaisin muistuttaa myös kolikon toisesta puolesta.

Ostan satunnaisesti ns. halpatyömaissa valmistettuja, kansainvälisten suuryritysten tuotteita. Motiivini ostoksille ovat usein, ainakin osittain, eettisiä. Köyhissä maissa valmistettujen tuotteiden ostaminen on helpointa ja tehokkainta yksilötason kehitysapua.

Kun haastattelin libertaarisen Cato-instituutin johtajaa William Niskasta reilu vuosikymmen sitten, Niskanen kutsui argumenttia, jonka mukaan globalisaatio sortaa köyhintä maailmaa, ”moraalittomaksi ja hirvittäväksi valheeksi.” Hänen mukaansa globalisaatio luo vakavia haasteita vauraan lännen huonosti koulutetulle työvoimalle mutta tarjoaa suuren lupauksen paremmasta köyhille valtioille.

Olen harvasta asiasta samaa mieltä libertaarien kanssa, mutta tässä Niskanen oli valtaosin oikeassa. Tuskin mikään voima maailmassa on tarjonnut yhtä monille köyhille ihmisille mahdollisuuden nousta sielun murskaavasta köyhyydestä kuin globalisaatio.

Opiskeluvuosistani muistan keskustelun bangladeshiläisen opiskelijan kanssa. Rutiköyhässä kylässä kasvanut mies komppasi Niskasta raskaalla kädellä. Hän kertoi, kuinka elämä muuttui ”hikipajan” saavuttua alueelle: ruokavalio parani, monesta talosta löytyi pian polkupyörä, lapset pääsivät kouluun ja joidenkin asumusten katoilta löytyi jopa sateliittiantenni.