Ben Bradlee, journalismin jättiläinen

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ben Bradlee on kuollut. Hän oli sukupolvensa paras sanomalehtimies koko maailmassa.

Historia tuntee Bradleen  (1921–2014) ennen kaikkea Washington Postin uutistoimituksen pomona, joka rohkaisi Bob Woodwardia ja Carl Bernsteinia, kaupunkiosaston kahta nuorta toimittajaa, seuraamaan outoa tarinaa demokraattisen puolueen vaalitoimistoon tehdystä murrosta.

Juttu paisui kuukausien myötä ja johti lopulta presidentti Richard Nixonin eroon ja Pulitzer-palkintoon Postin uutistoimitukselle.

Watergate ja Pentagon Papers -uutisointi olivat Bradleen uran korkeimmat vuorenhuiput, mutta hänen vahvuutensa oli arkipäivän journalistisessa ahertamisessa sekä poikkeuksellisissa johtajantaidoissa.

Benjamin Crowninshield Bradlee oli syntyperältään Boston Brahmin, amerikkalainen aristokraatti. Hän tuli arvonsa tuntevasta, vanhan rahan, koulutuksen, Euroopan kontaktien ja yleisen sofistikaation leimaamasta ryhmästä New Englandin vanhasta eliitistä. Hänen kasvuvuosiinsa kuuluivat ranskan kielen treenaaminen, huippuluokan yksityiskoulut, opiskelu Harvardissa ja muut sosiaalisen luokkansa perinteet. Bradlee oli henkilökohtainen ystävä muun muassa John F. Kennedyn kanssa.