Yllättävä ehdotus: ”Saksa yksin voisi laittaa 50 miljardia Kreikkaan”

Kukaan ei tiedä, kuinka eurosta erotaan. Näin se saattaisi tapahtua.

Argentiina
Teksti
Mikko Huotari
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

EU:lla ei ole julkista suunnitelmaa eurosta eroamiseksi. Siksi kukaan ei tiedä, kuinka eurosta erotaan.

Eurojäsenyys näyttääkin kuin keskiaikaiselta avioliitolta, joka voidaan solmia, mutta eroamisen vaihtoehtoa ei ole. Se täytyy tehdä viime hetken vippaskonstein.

Kreikka on kärvistellyt velkakurimuksessa ja maksukyvyttömyyden partaalla, ja maan eurosta eroamisesta on puhuttu jo monta vuotta.

Kreikan ”viimeisiä tilaisuuksia” ja totuudenhetkiä tipahtelee melkein kuukausittain. Vaikka kenenkään mielestä Kreikan euroero ei ole poissuljettu vaihtoehto, vieläkään ei ole virallista hahmotelmaa, kuinka eroprosessi käytäisiin.

Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuslaitoksen johtaja Jussi Pakkasvirta arvelee, että prosessi alkaisi sillä, että Kreikan hallitus ilmoittaa maansa eroavan eurosta.