Myös Saksa aikoo estää Yön susien matkan Berliiniin

Venäjä vaati Puolalta selitystä Putinia tukevan moottoripyöräjengin käännyttämisestä.

Puola
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Saksan hallitus aikoo estää venäläisen moottoripyöräjengin Yön susien voitonpäivän ajon Berliiniin. Saksan ulkoministeriön päätiedottaja Martin Schäfer vahvistaa ministeriön nettisivulla, että viranomaiset ovat kumonneet muutamien jengiläisten viisumeja. Ulkoministeriön mukaan Yön susien moottoripyörämarssi ei tue Saksan ja Venäjän välisiä suhteita.

“Me kannatamme syvästi sananvapautta ja kokoontumisen vapautta. Mutta olemme tulleet hallituksen tiiviissä neuvotteluissa siihen tulokseen, että joillakin Yön susien johtajilla on Saksassa pyrkimyksiä, joita emme voi hyväksyä”, Schäfer toteaa.

Presidentti Vladimir Putinin politiikkaa tukevien Yön susien tarkoituksena oli ajaa Valko-Venäjän, Puolan, Tšekin, Slovakian ja Itävallan kautta Saksaan. Matkan aikana oli määrä pysähtyä toisen maailmansodan muistomerkeillä sekä Auschwitzin ja Dachaun keskitysleireillä.

Suunnitelman mukaan motoristit olisivat saapuneet Berliinin 9. toukokuuta, jota juhlitaan Venäjällä voitonpäivänä. Heidän oli määrä ajaa kaupungin keskustaan Karlshorstista, jossa natsi-Saksa antautui neuvostojoukoille toukokuussa 1945.

Moottoripyöräilijöiden matka katkesi kuitenkin maanantaina Valko-Venäjän ja Puolan raja-asemalle, kun Puolan viranomaiset kielsivät heiltä pääsyn maahan. Puolalaisten mukaan jengiläiset eivät täyttäneet maahantulon ehtoja.