Eka kerta äänestäjänä – nyt pitäisi vain tietää, mitä mieltä itse on

SK:n arkistoista: Mitä eroa oikeasti on oikeistolla ja vasemmistolla?

äänestäminen
Teksti
Aurora Rämö
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Talo on kaunis, valtavan kokoinen vanha puutalo Helsingin Malmilla, vartin junamatkan päässä keskustasta. Siinä asuu viisi perhettä, joilla on yhteinen piha ja grillijuhlia kesäisin.

Kaikki ovat hyvin toimeentulevia ihmisiä. Eläkeläisiä, nuoria lapsiperheitä ja keski-ikäisiä, jotka ovat ehkä nuorina kapinoineet vanhempiensa arvoja vastaan mutta huomanneet sitten keskiluokkaistuneensa.

Kulma-asunnon huoneessaan Helmi Päällysaho tuijottaa ahdistuneen näköisenä tietokoneen ruutua. Seinällä on julisteita vanhoista elokuvista ja romaaneista, hyllyssä Nälkäpeli ja Dostojevski.

Tämän pitäisi olla helppoa. Sen kuin klikkailee palkkia, ja ta-daa, Helsingin Sanomien eduskuntavaalikone kertoo, kuka lähes kahdestatuhannesta ehdokkaasta on Päällysahon kanssa eniten samaa mieltä taloudesta, laeista, yhteiskunnasta ja koko maailmasta.

Äänestäminen, kansalaisvelvollisuus.

Ensin pitäisi vain tietää, mitä mieltä itse on.

”Kauheaa, kun nämä ovat vaikeita. EU:n rahoitusmarkkinavero, öö… Mikä se edes on?”

Nyt, kun Päällysaho on juuri maaliskuun alussa täyttänyt 18 vuotta, hänestä on tullut hyvin todennäköinen äänestäjä.

Päällysaho on käynyt arvostetut koulut – hän kirjoittaa parasta aikaa Helsingin Kallion ilmaisutaidon lukiosta – ja vaikuttanut Suomen kansallisaarteeseen, Pisa-tuloksiin. Hän on soittanut 11 vuotta pianoa, muttei halua siitä ammattia. Hän hakee ammattikorkeakouluun opiskelemaan elokuvien kuvaamista ja leikkaamista.

Tilastollisesti hän kuuluu siihen asuinpaikkansa, taustansa ja vanhempiensa velvollisuudentunnon perusteella valikoituneeseen 70 prosenttiin, joka on kiinnostunut valitsemaan itselleen eduskuntavaaliehdokkaan.

Katsotaan sitä rahoitusmarkkinaveroa lehdistä. ”Komission runsas vuosi sitten antama esitys rahoitusmarkkinaveroksi tarkoittaa järjestelyä, jossa perittäisiin veroa johdannais- ja osakekaupoista, Hesarin pääkirjoitus vuodelta 2014 kertoo.

Kyse on verosta, joka pidätettäisiin jokaisesta yksittäisestä rahoitusmarkkinoiden kaupanteosta, Suomen Kuvalehden vanhassa jutussa selitetään.

”Laitan tähän ’en osaa sanoa’.”

 

Kyllä Päällysaho on lukenut yhteiskuntaopin kirjoista, millaista ihanteellinen demokratia on. Senkin, miten tärkeää on kuulua Euroopan unioniin.

Silti politiikan seuraaminen tuntuu tylsältä. Arjessa se on yhtä kuin tahallaan vaikeat lauseet uutisissa ja Instagramiin itseään kuvaavat viisikymppiset. Ja vielä vanhemmat, jotka sanovat tv-mainoksissa ”PÖÖ”.

Tästä on tietysti tutkimustuloksiakin. Ne kaikki kertovat suunnilleen sen, että nuoria ei kiinnosta politiikka vaan hymiöiden näppäileminen blogeihinsa.

Viimeksi Nuorisobarometri ilmoitti vuonna 2014, että 15–29-vuotiaat eivät koe äänestämisestä olevan mitään hyötyä itselleen. Ehdokkaan valintakin tuntuu vaikealta, koska ehdolla ovat jotkut muut kuin he itse.

Viime eduskuntavaaleissa alle 24-vuotiaiden äänestysprosentti oli 61, kymmenen yksikköä alhaisempi kuin keskiarvo koko väestössä.

Tulevaisuudentutkijat puhuvat jo globalisaation sijasta blogalisaatiosta. Netissä leviävät mielipiteet vaikututtavat nuoriin enemmän kuin puoluejohtajat.

Siinä missä yli nelikymppiset äänestävät tahallaan toisin kuin vanhempansa, alle kolmekymppiset eivät edes tiedä, mitä vanhemmat ovat äänestäneet. Niin sanottu poliittinen lukutaito on sen verran tavausasteella, ettei mielipiteiden väriä osata erottaa, ellei sitä kerrota suoraan.

Teoria jatkuu niin, että jos puolueet eivät pysty tekemään itsestään mielenkiintoisia, niille käy kuin Sotaveteraaniliitolle sitten kun veteraaneja ei enää ole: joko niiden on keksittävä uusi oikeutus olemassaololleen tai lakattava olemasta.

Päällysaholle ei ole varsinaisesti tyrkytetty mielipiteitä, vaikka isä on yhteiskuntatieteiden professori ja äiti opettaa ammattikorkeakoulussa jotain, mikä alkaa sanalla ”sosio”.

Silti hän on varma vastatessaan vaalikoneen arvokysymyksiin. Hyvin ansaitsevien palkkaverotusta pitäisi kiristää. Esimerkiksi kansanedustajilla on törkeän suuret palkat.

Päällysahon mielestä vanhemmat ovat aina olleet vasemmalla. Ei sitä muuten huomaisi, mutta kun kaverin perhe on niin selvästi oikealla. Siellä keskustellaan perintöjen sijoittamisesta, paljon enemmän rahasta kuin Päällysahoilla. Vaikka ei kaveri sitä itse näe.

”Täytyy myöntää, että en ole varma, mitkä ovat suurimmat erot oikeiston ja vasemmiston välillä”, Päällysaho sanoo.

Tai ei se ihan niinkään ole.

”Mutta en aina tiedä, mitä mieltä ne ovat eri asioista. Tämä kone ehdottaa varmasti vasemmalla olevaa ehdokasta, mutta en ole varma, mistä vastauksista se johtuu.”

Vasemmistoliiton Mai Kivelän vaaliesite näyttää Helmi Päällysahon mielestä verkkari- ja anorakkifirma R-Collectionin mainokselta. © Touko Hujanen

Vaalitutkija Hanna Wass on vähän harmistunut.

”Ai että mitä pitää tietää ennen kuin äänestää? Kysymyksenasettelu on hölmö ja epäreilu”, hän sanoo.

”Meillä on kovin syyllistävä tapa lähestyä nuorten poliittista osallistumista. Että he ovat laiskoja ja heitä ei kiinnosta.”

Päällysaho on saanut vaalikoneesta tulokseksi vihreiden Leo Straniuksen. Mutta Stranius ei käy hänelle ehdokkaaksi.

”Se on ihan hullu! Se käy kylmässä suihkussa ja sen kotona ei saa valuttaa yhtään liikaa vettä, koska se tuhoaa luonnon. Se syö puuroa, joka on tehty kylmään veteen, koska sitä ei saa lämmittää. Jotain rajaa.”

Oikeasti Päällysahoa kyllä kiinnostaa ekologisuus, kovastikin. Uusiutuva energia, maahanmuutto, Euroopan unioni ja nuorten asiat, kuten opintotuet. Ei puoluepolitiikassa ole mitään muuta vikaa kuin se, että puolueet tuntuvat tasaiselta puurolta ja ovat samaa mieltä kaikesta. Nuorisojärjestöt puhuvat paljon kiinnostavammin.

Päällysaho on innostunut jutuista, jotka koskevat häntä itseään tai sitten todella isoja kokonaisuuksia. Asuntopolitiikasta hän ei osaa sanoa mitään, koska ei ole koskaan hankkinut asuntoa.

”Periaatteessa tiedän, miten asiat toimivat. Miten lait säädetään ja näin. Mutta joku sote-uudistus, ei mua edes kiinnosta tietää siitä lisää”, hän sanoo.

”En pysty sanomaan yhtäkään poliitikkoa, joka puhuisi tuollaisista asioista selkeästi.”

Pitäisikö tässä nyt alkaa lukea valiokuntien mietintöjä ja perustuslakia? Seuraava eduskunta joutuu päättämään terveyspalveluista, kun Katais-Stubbin hallitus onnistui sössimään kaikki isot uudistukset.

Ei, Hanna Wass sanoo.

”Kaikkein huonoin tapa tehdä esimerkiksi vaalikonekysymyksiä on kysyä, että mitä asuntopolitiikalle pitää tehdä. Siihen on rakennettu sisään oletus, että vastaaja tietää, mikä nykytilanne on.”

Eivätkä ne ole nuoret, jotka eivät tiedä. Politiikantutkija Lauri Rapelin väitöskirjaselvityksen mukaan vain 11 prosenttia kaikista äänestäjistä osaa kertoa, ketkä ovat tärkeimmät poliittiset toimijat ja mitä he systeemissä toimittavat.

”Meillä on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus tietotasosta riippumatta. Vaikka on tietysti ongelma, jos vaalit muuttuvat arvonnaksi”, Wass sanoo.

Siitä oli puhetta vuonna 2003, kun Itä-Helsinki päätti aktivoitua poliittisesti ja äänestää edesmenneen ex-nyrkkeilijä Tony Halmeen eduskuntaan. Sitä ennen kauhisteltiin äänestämättömyyttä, sen jälkeen sitä, miten väärin voikaan äänestää.

”Tieto on siinä määrin olennaista, ettei äänestä omia etujaan vastaan. Silloin edustus ei enää ole kansa pienoiskoossa”, Wass sanoo.

Vaikka eihän se ole nytkään. Samaan aikaan kun tutkija puhuu, 27-vuotias bloggari Natalia Tolmatsova julkaisee Lily.fi-verkkosivulla laajalle leviävän kirjoituksen siitä, miksi ei aio äänestää.

Syyt ovat samat kuin nuorisobarometrissä. Ei ole kunnollista ehdokasta, ei sopivaa puoluetta, ei tarpeeksi tietoa ottaa kantaa muiden asioihin. Omiin asioihin vaikuttaa parhaiten olemalla oman onnensa seppä, ei äänestämällä.

Saman päätöksen tekee joka kolmas suomalainen. Se on johtanut siihen, että koska osallistuminen periytyy kuten koulutuskin, eduskuntaan valitaan selvästi muita suomalaisia parempiosaisia.

Päällysaho ei ole ajatellut jättää äänestämättä, mutta asia kyllä mietityttää.

”Joo, voin äänestää jotain tyyppiä, mutta pääseekö se sitten edistämään niitä asioita, joihin itse haluaisin vaikuttaa?”

”Kiinnostavaa, että lähdit vastaamaan asiakysymysten kautta!” Wass innostuu. ”Ei ihme, jos koko homma tuntuu turhalta. Yhdellä äänellä on niin häviävän pieni vaikutus eduskunnan kokoonpanoon ja yhdellä edustajalla jonkin tietyn asian läpivientiin.”

Mutta: Oikeastaan ei ole tärkeää tietää nimeltä kaikkia ministereitä eikä sitä, mitä mieltä on EU:n rahoitusmarkkinaverosta, tutkija selittää. Asiakysymyksiä ja poliitikkoja tulee ja menee, mutta jos puolueen arvot ovat selvillä, voi olettaa, että edustajat toimivat niiden mukaan.

”Ai”, Päällysaho sanoo. ”Olen aina ajatellut, että arvot on vähän helppoja. Että pitäisi olla perillä jostain vaaliteemoista.”

 

Helsingin Hakaniemen torilla vihreät ovat pystyttämässä kampanjabussinsa viereen telttakatosta. Sen suojissa yksi ehdokas, mainoksen mukaan kriittinen Leena Riittinen yrittää selittää englantia puhuvalle ohikulkijalle, ovatko vihreät sosialisteja vai kapitalisteja vai mitä. Vaaliteemat on kirjoitettu plakaatteihin bussin viereen: työ, ympäristö, köyhyys ja koulutus.

Vaalikoneen arvonelikentän mukaan Päällysaho sijoittuu jonnekin vasemmistoliiton ja vihreiden väliin.

”Vihreät ovat kaupunkilaisempia, vasemmistoliitto on vähän vanhan ja tunkkaisen oloinen”, hän sanoo ja kaataa ilmaista kahvia.

Vaalityöntekijä tarjoaa esitteitä ja kertoo, että vihreiden mahtava ja huikea bussi starttaa ihan pian maakuntakiertueelle. Vaaleihin on vielä viikko ja kuukausi.

Päällysaho tutkailee brosyyreitä.

”Sitä mietin, että kun puolueissa on niin erilaisia ihmisiä. Että jos äänestän jotain tyyppiä, ääni meneekin jollekin, joka ajattelee ihan toisella tavalla.”

On totta, että kun puolueet yrittävät tarjota jokaiselle sopivaa ehdokasta, on vaikeaa päästä selville, mitä kukin ajaa. Ja miten kunkin ehdokkaan vaalilupaukset suhteutuvat puolueen arvoihin.

Eduskunta esimerkiksi hyväksyi vain neljä kuukautta aiemmin Fennovoiman ydinvoimalan periaatepäätöksen, mutta kun ympäristöjärjestöt järjestivät energiaväittelyn nyt maaliskuussa vaalien alla, jokainen puolue ilmoitti kannattavansa siirtymistä sataprosenttisesti uusiutuvaan energiaan.

Kokoomuksen Pertti Salolainen julisti puoleensa olevan kerta kaikkiaan väärässä koko ydinvoimaa puoltavassa energiapolitiikassaan – joka siis sekin ilmeisesti tähtää sataprosenttisesti uusiutuvaan energiaan, samoin kuin Salolainen, joka on puolueensa kanssa eri mieltä.

Helmi Päällysaho tutustui vihreiden vaalikampanjaan, joka avattiin viikko ja kuukausi ennen vaaleja. © Touko Hujanen

Ei auta kuin hankkia kohdennettua mainontaa. Suomen Kuvalehti pyysi jokaiselta ehdolla olevalta puolueelta erityisesti Päällysaholle suunnatun kosiokirjeen, selkokielellä. Kaikki paitsi perussuomalaiset vastasivat.

Pienpuolueet kehottavat harkitsemaan vaihtoehtoja, joita Hesari ei muista mainita: suoraa demokratiaa, sitovia kansanäänestyksiä ja kaupunginosavaltuustoja. Ne kannattavat tasa-arvoa ja lupaavat kansantajuisilla sanankäänteillä lisää työpaikkoja.

”Nuorissa on tulevaisuus -puheet, joita eduskuntapuolueet toistavat aina ennen vaaleja kuin papukaijat, ovat tyhjien tynnyreiden kolinaa”, kommunistisen työväenpuolueen pääsihteeri Rauno Lintunen julistaa.

Eduskuntapuolueet tosiaan maalailevat abstraktimmin. Tulevaisuutta ei saa pilata, solidaarisuus on tärkeää, hyvinvointi itseisarvo. Korostetaan työtä ja ennen kaikkea koulutusta.

”Näihin on listattu vain hyviä asioita. Näiden perusteella voisin äänestää mitä puoluetta tahansa”, Päällysaho sanoo.

Myös hallituspuolueet tervehtivät:

Kokoomus ei ryöstä lapsilta ja nuorilta rahaa.”

Suomessa on panostettu koulutukseen ja työhön. Näin pitää olla jatkossakin, Sdp kirjoittaa.

Suomalainen koulu on maailman parhaita, ja siksi meidän pitää panostaa siihen, Rkp:stä viestitään.

”Mutta siis”, Päällysaho pysähtyy.

”Eikö juuri eilen päätetty siitä opintotuen vähentämisestä?”

Hallitus on edellisenä iltana päättänyt lakkauttaa opintotuen toista korkeakoulututkintoa opiskelevilta. Päällysaho on lukenut asiasta kavereidensa Facebook-päivityksistä. Monet ottavat mielellään kantaa, parilla on puolueen jäsenkirjakin.

 

Opintotukiasia hiertää myös vasemmistoliiton vaalikahvilassa, puolen kilometrin päässä Hakaniemen torilta.

”Tämä on täysin idioottimaista”, puolueaktiivi Jenni Uljas sanoo. Myös täällä tarjoillaan kahvia ja keksiä, vohveleitakin.

Päätöksestä ollaan varmasti salaa myös onnellisia. Hallitus kaataa oman esityksensä heti seuraavana päivänä, joten oppositiopuolueille on hyötyä sekoilusta. Varsinkin, kun pääministeri Alexander Stubb arvioi viimeisenä istuntopäivänä, että hallitus on onnistunut toteuttamaan ohjelmansa 90-prosenttisesti, mikä ei edes parhaalla tahdolla katsottuna pidä paikkaansa.

Uljas printtaa punaisin pöydin ja Ikea-lampuin sisustetussa kivijalkahuoneessa eduskunnan sivuilta listan siitä, ketkä ovat äänestäneet opintotuen lakkauttamisen puolesta.

Päällysaho lukee listaa. Hänellä tuntuu olevan puolueiden asialinjoista paljon selkeämpi käsitys kuin hän itse ehkä kuvittelee.

”Jotenkin ajattelin, että näin moni Sdp:stä ei ajattelisi tällä tavalla.”

Uljas selittää keskeisimmän eron oikeiston ja vasemmiston opiskelupolitiikan välillä: Oikeisto on kiinnostunut opiskelijoiden tulorajoista eli siitä, miten paljon he saavat tehdä töitä. Vasemmisto taas on kiinnostunut siitä, että tuella pystyisi opiskelemaan päätoimisesti.

Uljas käy läpi vasemmistoliiton vaaliteemat. Se kestää seitsemän minuuttia. Elvytystä, eli rahan käyttöä eikä säästöä, perustuloa, harmaan talouden suitsimista…

”Mutta hei!” hän keksii litanian jälkeen. ”Mai Kivelä voisi olla sellainen, joka on varmasti vasemmistolainen ja jolla on vihreät arvot!”

”Mietin vihreiden ja vasemmistoliiton välillä”, Päällysaho sanoo. ”Mikä on niiden suurin ero?”

Punaisuus, kahvilassa todetaan yhdestä suusta. Vihreissä on paljon myös porvarillisen talouspolitiikan kannalla olevia. Päällysahokin on huomannut sen. Hän on katsonut Ylen vaaligalleriasta videoita, joissa hipsterinnäköiset silmälasipäiset nuoret miehet ovat kuulostaneet aivan kokoomuslaisilta.

Vasemmistoliitto sen sijaan on oikeastaan yhtä vihreä kuin vihreät, puolueen työntekijät mainostavat.

Hesarin vaalikoneen datasta tehty kuvaaja toden totta kertoo, että vasemmistoliitossa vastustetaan ydinvoimaa kiihkeämmin kuin vihreissä.

”Mutta siinä voi olla virhe”, Uljas sanoo. ”Joku on painanut epähuomiossa väärää nappia.”

”Miksi kaikki punavihreät eivät sitten voi siirtyä vasemmistoliittoon?” Päällysaho kysyy.

”Se olisikin hyvä!” Uljas sanoo.

Sitten hän kehottaa kyselemään muilta puolueilta vasemmistoliitosta. Kannattaa kuunnella kaikkia, mutta muodostaa itse mielipiteensä.

Ulkona Hämeentiellä Päällysaho roikottaa Kivelän esitettä peukalon ja keskisormen välissä.

”Näyttää ihan R-Collectionin mainokselta”, hän sanoo. Vanha verkkari- ja anorakkifirma on vähän aikaa sitten brändännyt itsensä uudelleen cooliksi nuorisomerkiksi.

 

Jos jollain on sanottavaa vasemmistoliitosta, niin Wille Rydmanilla. Entinen kokoomusnuorten puheenjohtaja istuu Bulevardilla hienostokahvila Ekbergillä ja liittää sormenpäänsä yhteen.

”Olen huomannut, että jos vastaa vaalikoneeseen vähänkään vasemmistolaisesti, minä olen viimeisenä vaihtoehtolistalla.”

Päällysaho kaivaa tekemänsä kysymyslistan esiin. Aivan viimeiselle kunniasijalle Rydman ei Päällysahon vaalikoneessa pääse, mutta häntäpäähän kuitenkin. Rydman on monissa asioissa oikeammalla kuin puolueensa.

Viime eduskuntavaaleissa Rydman ilmoitti ottavansa niskalenkin maahanmuutosta ja muistutti, että vihreys käy kukkarolle.

Ensimmäinen erimielisyys tulee yliopistojen valmennuskurssien hinnoista. Rydmanin mielestä koko systeemi on kyllä vastemielinen – hän boikotoi jättämällä kurssit väliin – mutta periaatteessa niistä voi pyytää mitä vain, jos joku maksaa. Ei haittaa, vaikka kaikilla ei olisi varaa. Hän toivoo, että opiskelijat näkisivät ilmaisen koulutuksen investointina.

Perustuloa Rydman ei kannata, koska hänen polveilevin käsimerkein havainnollistamien laskelmiensa mukaan se veisi puolet valtion budjetista ja vaatisi merkittävää veroasteen kiristämistä.

”Mutta eihän se ole kaikille? Sehän korvaisi tuet”, Päällysaho huomauttaa.

”Kyllä kyllä, mutta ajatuksena se on kaikille taattu. Sehän sen pointti on.”

”Entäs suuret tuloerot, ovatko ne hyvä asia?”

”Tuloerot eivät ole hyvän yhteiskunnan määrittäjä. Hyvää yhteiskuntaa määrittää se, onko kaikilla yhtäläiset mahdollisuudet omien kykyjensä ja oman ahkeruutensa puitteissa parantaa omaa elämäänsä”, Rydman vastaa.

”Mitä jos joku ei halua paljon palkkaa?”

”No tähän on helppo vastata…”

Sama jatkuu yli kaksi tuntia.

Lopulta Rydman kiittää ja kehottaa samaan kuin vasemmistoliiton Jenni Uljas. Kuuntelemaan kaikkia.

”Huh-huh”, Päällysaho puuskahtaa.

”Todella hyvä puhuja, siis todella hyvä. Perusteli kaiken! Jos olisin yhtään epävarmempi mielipiteestäni, olisin ollut ihan, että noinhan se juuri menee.”

Mutta ei se mene, Päällysaho sanoo. On koko ajan selvempää, miksi hän vastasi vaalikoneen kysymyksiin niin kuin vastasi.

Juttu on ensi kerran julkaistu Suomen Kuvalehdessä 13/2015.