Satavuotias lasikuva löytyi piironginlaatikosta – auringonvalo paljasti suurimman yllätyksen

Tutkimusmatka vei Helsingin ja valokuvauksen historiaan.

Helsinki
Teksti
Aune Waronen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Luunvalkoisen laatikon pinnassa on neljä vaakunaa, yhden päällä on kruunu. Sana Lady on kirjoitettu vaakunoiden alle kultakirjaimin vanhanaikaisella kaunolla.

Litteä nailonsukkalaatikko lienee 1950-luvulta. Sisällä on kellastunutta kreppipaperia, johon on kiedottu lasilevy. Sitä kehystää musta kangasteippi.

Käännän levyn. Levyn reunassa, vaalean teipin päällä, on teksti: Foto 1906. Den s.k. ”Åbo-kasernen”. Pitelen ikivanhaa mustavalkoista lasinegatiivia.

Ensi kerran näin lasilevyn kesäkuussa 2012, kun purin isäni jäämistöä. Istuin tavarakasojen keskellä enkä edes nostanut ruttuisen paperin lomasta pilkistävää kuvaa esiin. Työnsin laatikon takaisin lipastoon lautasliinojen, videokasettien ja hopealusikoiden sekaan.

Kuva jäi laatikkoon kahdeksi vuodeksi.