Maitorasva voi alentaa diabeteksen riskiä

Tutkimus: Erityisesti kerma ja rasvainen piimä suojasivat kakkostyypin diabetekselta.

diabetes
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Maitotuotteiden tyydyttynyt rasva ei ole hyväksi valtimoille. Euroopan diabetestutkijoiden kokouksessa Wienissä esitetyn uuden tutkimuksen mukaan maitotuotteet voivat kuitenkin vähentää kakkostyypin diabeteksen riskiä.

Lundin yliopiston tutkija Ulrika Ericsonin ryhmän tekemän tutkimuksen mukaan eniten hyvin rasvaisia maitotuotteita käyttävien riski sairastua tyypin 2 diabetekseen oli 23 prosenttia pienempi kuin niillä, jotka käyttivät näitä tuotteita kaikkein vähiten.

Rasvat vaikuttavat sokeriaineenvaihduntaan ja insuliiniherkkyyteen, ja niillä voi siten olla merkittävä rooli kakkostyypin diabeteksen kehittymisessä. Jotkut tutkimukset ovat osoittaneet, että tyydyttyneiden rasvojen korvaaminen tyydyttämättömillä ja monityydyttämättömillä rasvoilla voi auttaa ehkäisemään diabeteksen kehittymistä. Siksi kasvisrasvoja on suositeltu eläinrasvojen sijaan paitsi valtimotautien myös diabeteksen ehkäisemiseksi.

Monet tutkimukset ovatkin vahvistaneet, että punainen liha ja prosessoitu liha lisäävät kakkostyypin diabeteksen riskiä. Toisaalta useat epidemiologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että maitotuotteet voivat suojata diabetekseltä.

Nyt esitellyssä tutkimuksessa oli mukana 26 930 ruotsalaista 4574-vuotiasta, joita seurattiin 14 vuoden ajan. Seuranta-aikana 2860 henkeä sairastui diabetekseen. Rasvaisten maitotuotteiden suojaava vaikutus tuli esiin, vaikka tutkijat huomioivat muun muassa iän, sukupuolen, tupakoinnin, alkoholinkulutuksen ja vapaa-ajan liikunnan vaikutukset.