Jämin lentoturma: Peräsinongelma työnsi koneen jyrkkään syöksyyn

Tutkijat etsivät nyt syytä karrelle hiiltyneestä romukasasta.

Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Onnettomuustutkintakeskuksen (OTKES) johtavan lento-onnettomuustutkijan Ismo Aaltosen johtama tutkintaryhmä pureutuu lähipäivinä Jämin männikköön rojahtaneen Comp Air 8 -koneen hylyn teknisiin tutkimuksiin.

Urakka on todella vaikea, sillä lähes pystysyöksyssä maahan iskeytynyt kone on pelkkä karrelle palanut kasa pirstoutunutta lujitemuovia ja vääntynyttä metallia.

Turmassa kuoli kahdeksan laskuvarjohyppääjää sunnuntaina iltapäivällä.

Tutkijat tietävät lähinnä kolmen koneesta pelastautuneen haastatteluiden perusteella, mitä turmalennolla tapahtui. OTKES julkisti asiasta tiistaina tiedotteen. Sen mukaan kone joutui ongelmiin yllättäen, kun sen korkeusperäsinohjaukseen tuli ongelmia.

Tiedotteessa ei mainita, missä vaiheessa ongelmat ilmaantuivat, mutta Aaltonen on kertonut toimittajille koneen ehtineen nousta hyppääjien pudotuskorkeuteen eli neljään kilometriin tai lähelle sitä. Hyppylennolla pilotti ohjaa koneensa ns. hyppylinjalle ja pienentää nopeutta uloshyppyjä varten.